Muut lehdet perjantaina 7.1.2000

Aamulehti arvostelee Ruotsin pääministeriä linjattomuudesta ja päättämättömyydestä

Ruotsin pääministerin Göran Perssonin lähtö uudelle vuosisadalle ei ollut kovin mieltä ylentävä. Kyselyn mukaan vain joka neljäs ruotsalainen luottaa hänen kykyihinsä vallanpitäjänä.

Tätä alemmaksi ei käyrä ole painunut vielä kertaakaan Perssonin pääministerikaudella, ja hänen on sentään ollut pakko luotsata maa läpi taloustaantuman, joka nakersi kansankodin perustaa.

Perssonin ei kuitenkaan tarvitse menettää yöuniaan. Seuraavat vaalit ovat vuosien päässä ja poliittiset vastustajat ovat hajallaan. Tärkein oppositiopuolue, maltillinen kokoomus, sai vasta syksyllä Carl Bildtin jälkeen uuden johtajan, joka vielä etsii tietään.

Perssonin ja sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen asemaa vahvistaa myös hyvä taloustilanne. Ruotsilla menee nyt lujaa. Jääminen pois Emu-junasta ei toistaiseksi ole näkynyt vienti- eikä kasvuluvuissa.

Rahaliitto pysyy kuitenkin poliittisesti vaikeana kysymyksenä Perssonille. Hänen oma sosiaalidemokraattinen puolueensa ei kyenne vielä maaliskuun puoluekokouksessakaan ottamaan selvää kantaa. Pääministeri itse kallistuu jäsenyyden kannalle, mutta haluaa odottaa ja se luultavasti sopii puolueväen enemmistölle, vaikka monet näkyvät sosiaalidemokraatit - myös entiset ministerit - ovat liputtaneet Emu-jäsenyyden puolesta.

Persson haluaa edelleen antaa puolueelle aikaa sopeutua Emu-ajatukseen ja hän uskoo, että maalla on aikaa lykätä ratkaisevia päätöksiä, joihin sisältynee myös kansanäänestys. Vastustajien mielestä tämä on puhdasta itsekkyyttä: puolueen etu on tärkeämpi kuin maan etu.

Persson kaipaa myös lisää kokemuksia rahaliiton eduista ja haitoista, mutta todelliseen testiin Emu ja euro joutuvat vasta taloustaantumaan koittaessa tai suurten jäsenmaiden ajautuessa eri tahtiin talouskehityksessään.

Ruotsin suuri voimanponnistus ja testi sen sijaan on edessä jo vuoden kuluttua, jolloin maasta tulee EU:n puheenjohtaja. Suomen kokemuksiin viitaten on mm. valtiovarainministeri Sauli Niinistö varoitellut, että Emu-jäsenyyden puuttuminen on suuri rasite. Rahaliiton Eurooppa 11-komitea tekee tärkeimmät päätökset, joihin muut saavat sopeutua.

Tällä tavoin ratkaistaviksi tulee paljon sellaisiakin asioita, jotka liittyvät vain epäsuorasti talouspolitiikkaan.

Ruotsi on kuitenkin odottelulinjansa valinnut ja riskinsä ottanut. Mikään ei viittaa siihen, että tältä tieltä nopeasti poikettaisiin.

Porvarillisesta oppositiosta ei tässä vaiheessa ole suurta vastusta Perssonille, joka hallitsemisessaan nojaa lähinnä vihreiden ja vasemmistopuolueen tukeen.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Bo Lundgren julisti äskettäin, että porvarien on rohjettava erottautua sosiaalidemokraateista ja tarjottava yhteiskuntamallia, joka rakentuu yksityisiin kansalaisiin, heidän vapaisiin valintoihinsa ja heidän oikeuteensa sekä mahdollisuutensa ottaa vastuuta.

Kuulostaa kauniilta - ja tutulta. Käytännössä oikeisto etsii linjaa, joka samaan aikaan takaisi ihmisille hoidon ja turvan ja murtaisi maata hallitsemaan tottuneen ja jähmettyneen demari-ay-akselin. Vaikeaa se on, varsinkin näin hyvinä aikoina.

Etelä-Saimaan mukaan Karjala-kortilla on turva elämöidä

Vanhaan Viipuriin ja Suomen sodassa menettämään Karjalan kannakseen liittyy kova tunnelataus, vaikka Karjala sellaisena kuin se oli ennen sotia, elää vain muistoissa. Valtioiden rajoja ei voi muuttaa mielipidetiedusteluilla eikä yhdenkään ehdokkaan pontevalla myötäelämisellä. Karjalan palauttamiselle ei ole näköpiirissä realistista mahdollisuutta.

Keskustelu Karjalan palauttamisesta jatkuu, ja sen on voitavakin jatkua. "Minä olen viimeinen suomalainen kieltämään Karjala-keskustelun", sanoi presidentti Martti Ahtisaari Itogi -lehdelle 1997.

Presidenttiehdokkaat ovat tämän tästä vastanneet kysymykseen Karjalan palauttamisesta. Vastauksetkin vaihtelevat vääryyden korjaamisesta pyöreän varovaisiin arviointeihin.

On väärin istuttaa karjalaisten sydänsopukoihin katteetonta toiveikkuutta. Tällaista populismia edustaa Risto Kuisma, jonka mielestä keskustelut Venäjän valtiojohdon kanssa Karjalan palauttamisesta on aloitettava.

Hetki ei ole sopiva. Venäjä sotii Tshetsheniaa vastaan, odottaa saavansa uuden presidentin eikä mikään viittaa siihen, että maan politiikka Karjalan suhteen oleellisesti muuttuisi.

Elintasokuilun madaltaminen Suomen ja Venäjän välillä on mielekästä. Mitä paremmiksi olot rajan takana muodostuvat, sitä vilkkaammaksi kanssakäyminen muodostuu. Se on eteläkarjalaisten etu.

Ahtisaari muistutti Boris Jeltsinille, että keskustelu jatkuu niin pitkään kuin karjalaisia elää. Ahtisaari ei kuitenkaan sallinut, että palautusvaatimuksista olisi tullut rasite maiden välisille suhteille. Presidentti Mauno Koivistonkaan mielestä Suomen intresseissä ei ollut nostaa esille kysymystä rajojen tarkistamisesta.

Vahvimmin Suomen päämiehistä Karjalan palauttamisen eteen teki töitä JK Paasikivi, joka piti Karjalan palauttamista esillä Pariisin rauhanneuvotteluista lähtien. Urho Kekkosen haaveissa oli myös Karjalan palauttaminen, kunnes koko asia hautautui Leonid Brezhnevin valtaantuloon vuonna 1964.

Ehkä Suomelle joskus avautuu mahdollisuus liittää Karjala rauhanomaisesti Suomeen, mutta elämöiminen ei tässä asiassa auta tippaakaan, päinvastoin.

Kalevan mukaan ilmassa on Kekkosen kaipuuta

Kansalaiset haluavat presidentiksi vahvan sisäpoliittisen johtajan. Uuden perustuslain mukaan tärkein poliitikko on kuitenkin pääministeri, ei presidentti.

Presidentin valtaoikeudet on uudessa perustuslaissa normalisoitu vastaamaan viime vuosina noudatettua käytäntöä. Sisäpolitiikka ei presidentille kuulu ja ulkopolitiikastakin Ahtisaari on päättänyt yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tätä toimintalinjaa on myös uuden presidentin noudatettava.

Maaliskuun alussa voimaan tuleva perustuslaki merkitsee radikaalia muutosta siihen käytäntöön, jota presidentti Urho Kekkonen harjoitti. Hän runnoi läpi tärkeiksi katsomiaan sisäpoliittisia asioita. Jos ministerit ja poliitikot eivät sovinnolla totelleet, Kekkonen hajotti eduskunnan.

Mauno Koivisto aloitti poliittisen järjestelmän parlamentarisoinnin. Hänen aikanaan presidentti menetti tärkeimmän sisäpoliittisen pelotteen, yksinoikeuden eduskunnan hajottamiseen.

Tulevan presidentin valtaoikeudet ovat sangen vähäiset. Sisäpolitiikkaan hän ei voi puuttua, EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle ja ulkopolitiikassakin on viety presidentin yksinvalta. Maaliskuun alusta lähtien pääministeri on Suomen tärkein ja vaikutusvaltaisin poliitikko. Tämän on tunnustanut myös keskustan Esko Aho viime eduskuntavaalien alla, jolloin hän tähtäsi pääministeriksi. Nyt ääni kellossa on muuttunut.

Aho ja lähes kaikki muutkin ehdokkaat kertovat olevansa vahvoja johtajia, joilla on valtaa ja oikeuksia puuttua myös sisäpolitiikkaan. Ehkä jatkossa kannattaisi tehdä ero vallan ja vaikutusvallan välille. Arvostettu presidentti voi vaikuttaa, mutta ei pakottaa ketään päättämään.

Ilmeisesti presidenttiehdokkaiden on vaalitaistelussa annettava kansalle sitä, mitä se toivoo. Kalevan teettämän gallupin mukaan kansalaisilla on vahva usko presidentin sisäpoliittiseen toimivaltaan.

Peräti kaksi kolmesta suomalaisesta haluaa uuden presidentin ohjaavan sisäpoliittista päätöksentekoa. Lähes puolet kansalaisista kehottaa uutta presidenttiä ottamaan mallia Urho Kekkosesta. Eniten ohjausta kaipaavat keskustalaiset muiden muassa lainsäädäntöön, määrärahojen jakoon ja virkanimityksiin.

Mielipidetutkimuksen tulos on häkellyttävä; kansa ja poliittinen eliitti ovat täysin eri linjoilla vuosisadan tärkeimmästä uudistuksesta. Kansa haluaa eturistiriitojen yläpuolella olevan vahvan presidentin ja sisäpoliittisen vaikuttajan, mutta eduskunta karsi valtaoikeudet olemattomiin.

Tietenkin voi olla niin, etteivät kansalaiset tiedä uuden perustuslain sisältöä. Todennäköisempää kuitenkin on, että vahvan presidentin kaipuuseen sisältyy protesti puoluelaitosta ja eduskuntaa kohtaan. Gallupin perusteella voikin kysyä, edettiinkö perustuslain uudistuksessa liian nopeasti ja liian pitkälle. Vaikka presidentti voi jatkossakin olla vahva mielipidevaikuttaja, nykyhallitusta ei presidentin vaihtuminen hetkauta. Tämä myös äänestäjien pitäisi tietää.

Keskipohjanmaa odottaa henkilövaalin innostavan äänestäjiä

Ainakin virallisissa puheissa on kannettu huolta siitä, ettei politiikka enää kiinnosta. Vanhin väki on näihin asti pitänyt äänestämistä sekä oikeutena että velvollisuutena, mutta nuorempien asenne on usein toinen.

Presidentinvaalin ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä antaa vasta viitteitä vaalin lopullisesta kiinnostavuudesta, mutta tuon yhden päivän perusteella vanha virsi poliittisen passiivisuuden jatkuvasta lisääntymisestä ei näyttäisi pitävän paikkansa.

Äänestys alkoi ennätyksellisen vilkkaasti. Jo 5,7 prosenttia äänioikeutetuista teki peruuttamattoman valintansa. Väki oli paljon innokkaammin liikkeellä kuin edellisellä kerralla.

Puhe poliittisen välinpitämättömyyden kasvusta on kuitenkin totta, joskin joskus liioiteltua. Kyse on aika paljon siitä, että politiikkaan kyllästytään, jos usko sen merkitykseen katoaa. Monet perustelevat, ettei äänestäminen kuitenkaan vaikuta. Poliitikot ja puolueet ajavat enemmän omia kuin tavallisten ihmisten asioita. Kokemuksista - ja varmaan myös median tuella - tällaiset käsitykset kasvavat.

On aika vaikea väittää vastaan, kun joku todistelee, että taloudellinen valta on keskittynyt, kasvanut ja alistanut poliittisen vallan käyttäjät vähintäänkin ehtojensa rajoihin, ellei suorastaan talutusnuoraan.

Jos vaikutusmahdollisuudet tuntuvat liian olemattomilta, niitä ei käytetä. Ääripään esimerkistä käyvät kesälliset EU-vaalit. Äänestysprosentti oli katastrofi. Edes kolmannes äänioikeutetuista ei vaivautunut uurnille. Se kertoo siitä, että EU on monille vastenmielinen ja suuri möhkäle, jossa päätöksenteko tapahtuu byrokraattisesti ja vaikeatajuisesti.

Ei ollut ihme, ettei sellainen vaali innostanut, jossa koko maan yhdessä vaalipiirissä oli tarjolla etäisiä ehdokkaita, joista heistäkin vain muutama saattoi päästä läpi yli kuusisataajäseniseen parlamenttiin, jonka vaikutusmahdollisuuksistakaan ei ollut varmaa tietoa. Ei sellainen sytytä.

Vieraantumista on ollut havaittavissa eduskuntavaaleissakin. Puolueita moititaan liian samanlaisiksi.

Mutta presidentinvaali voi vielä innostaa. Varsinkin jos asetelma on sellainen, että kilpailu jatkosta ja valinnasta on todellinen, eikä kukaan ole liian selvä ennakkosuosikki. Nykyisen tilanteen luulisi aktivoivan väkeä.

Presidentinvaali kiinnostaa enemmän siksikin, että se on riittävän läheinen. Jokainen pystyy muodostamaan jokaisesta ehdokkaasta mielipiteen. Äänestäminen on konkreettisesti oma valinta.

Vaikka presidentin valtaoikeuksia on karsittu reilustikin, presidenttiyteen liittyy kuitenkin edelleen paljon sellaisia perinteitä, jotka saavat ihmiset uskomaan vaikutusmahdollisuuksiin. Presidentti saattaa edelleen olla monissa mielikuvissa se, joka "pitää kansan puolta herroja vastaan". Mielikuvat ja toiveet voivat olla pahastikin virheellisiä, mutta ilman toivoa ei äänestetä.

Nuorten kokemukset vanhoista vahvoista presidenteistä ovat vähäisemmät. Näissäkin presidentinvaaleissa on taas paljon uusia äänestäjiä. Heidän käytöksensä kertoo siitä, miten lujassa on nuorten usko äänestämisen voimaan. Koko kansan valitsemasta presidentistä voidaan puhua aidosta vasta sitten, jos äänestysprosentti nousee korkeaksi, eikä mikään kansalaisryhmä, kuten esimerkiksi juuri nuoret, loista poissa olollaan.

Salon Seudun Sanomat pohtii pakolaispolitiikan linjaa

Pakolaispolitiikka on herkkä asia. Niin sen pitääkin olla. Onhan kyse hädässä olevien ihmisten kohtelusta, joka ei saa olla yliolkaista eikä sattumanvaraista. Tehokasta ja tarkoituksenmukaista sen pitää olla ja nimenomaan palvella sitä tarkoitusta, että hädässä olevat saavat turvaa.

Aihepiiri näyttää nousevan myös presidentinvaalikamppailun loppusuoran yhdeksi puheenaiheeksi. Ehdokkailla on asiaan toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

Sisäministeriö on jo suunnittelemassa uudistuksia, joilla turvapaikkahakemusten käsittelyä Suomessa nopeutettaisiin tuntuvasti.

Turvapaikkahakemuksen käsittelyyn kuluu nykyisellään keskimäärin kuusi kuukautta. Uudistusten tuloksena tuon ajan lasketaan puolittuvan.

Se on hyvä tavoite, kaikkien kannalta.

Olennainen muutos nykyiseen olisi samassa uudistuksessa se, että kielteisestä päätöksestä valittaneet turvapaikanhakijat palautettaisiin odottamaan valituksen käsittelyä turvalliseen maahan. Valitusten käsittely hallinto-oikeudessa voi kestää pitkälti toista vuotta.

Nykyisen käytännön tehostamiseen on ehdottomasti varaa. Se tarkoittaa nimenomaan käsittelyn vauhdittamista.

Muilta osin uudistuksen toteuttamisessa on edettävä tarkalla harkinnalla. Määräysten tiukentaminen ei saa ruokkia muukalaiskammoa, johon meillä suomalaisilla taitaa olla vähän taipumusta.

Kun esimerkiksi turvapaikan hakijoita palautetaan odottamaan valituksen käsittelyä, on oltava varma ja luotettava tieto siitä, että palautuksen kohdemaa todella on turvallinen. Kun tämä tieto on olemassa, tiukennettu käytäntö on mahdollinen ja perusteltukin.

Tärkeää on myös se, että päätöksiin on käännytystapauksissakin todellinen valitusoikeus. Se kuuluu sivistyneessä maassa noudatettavaan oikeusturvaan, josta ei pidä lipsua. Turvapaikkaan oikeutetun kuuluu turvapaikka saada.

Koonnut: TK
7.1.2000

Muut lehdet -sivulle