Kriisin jälkipuinnista paljon hyötyä oikein tehtynä
Norjan viranomaiset aloittivat heti tiistain junaturman jälkeen laajan
psykologisen tukipalvelun. Apua tarjottiin eloonjääneille, omaisille, avustushenkilökunnalle ja eri ammattiryhmille mm. poliiseille ja journalisteille.Norjan poliisilla on erittäin hyvät kokemukset kriisitapahtumien jälkeisistä keskusteluista, ns. psykologisesta jälkipuinnista, jollaisia on järjestetty vuoden 1990 Scandinavian Star -laivaturmasta saakka.
Poliisin työsuojelupäällikkö Ole Valen ei uutistoimisto NTB:n mukaan tunne yhtään jälkipuinteihin osallistunutta poliisia, jolle on jäänyt kriiseistä suuria psyykkisiä ongelmia. Valenin mukaan tästä voidaan kiittää juuri psykologista jälkipuintia.
Suomen kriisi- ja traumapsykologian uranuurtajiin kuuluva laillistettu psykoterapeutti Soili Poijula, Oulun Traumaterapiakeskuksen johtaja, ei suhtautuisi kovin vakavasti muutaman brittipsykologin torstaisiin varoituksiin voimaperäisestä jälkipuinnista.
Britannian psykologiyhdistyksen työpsykologiakonferenssissa puhuneet psykologit sanoivat The Daily Telegraph -lehden mukaan, että tapahtumien intensiivisestä muistelemisesta jälkipuinnissa voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksi varoittajista, Jo Rick Sussexin yliopiston työtutkimuslaitokselta, myönsi tosin, ettei asiaa ole riittävästi tutkittu.
Poijula huomauttaa, että intensiivisestä jälkipuinnista varoittaneet brittipsykologit ovat työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntijoita eivätkä kokeneita kriisi-interventioasiantuntijoita.
Vaativa erikoisala
Kriisi-interventio on vaativa erikoisala, johon täytyy pätevöityä. Vahingon aiheuttaminen liittyy nimenomaan yli-innokkuuteen ja taitamattomuuteen, Poijula korostaa.
Hän lainaa maailman johtaviin kriisipsykologeihin lukeutuvaa norjalaista Atle Dyregrovia, jonka mukaan neutraaleja tai kielteisiä tuloksia osoittaneet tutkimukset eivät kestä tieteellistä tarkastelua: on tutkittu interventioita, joita ei voi pitää psykologisena jälkipuintina, ryhmien muodostamisessa on käytetty itsevalintaa, ajoitus on ollut puutteellinen tai interventioiden kliininen arvo on ollut kyseenalainen.
Dyregrovin mukaan jälkipuinti-menetelmä on tehokas silloin kun istuntoja vetävät koulutetut ammatti-ihmiset, joilla on kokemusta menetelmän käytöstä.
Poijula sanoo havainneensa Suomessakin yli-innokkuutta; on kuviteltu, että kuka tahansa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kirkon työntekijä voi vetää jälkipuinti-istunnon.
Hän muistuttaa, etteivät perinteisen psykiatrian tai psykoterapian ammatti-ihmiset ole välttämättä hyviä jälkipuinti-istunnon vetäjiä. Ne, jotka ovat tottuneet tekemään työtä psykoottisten kanssa, eivät välttämättä osaa työskennellä sokin kokeneiden terveiden kanssa.
Katsottava kauemmaksi tulevaisuuteen
Kriisien ja traumojen seurauksia on kuitenkin tarkasteltava myös pitemmällä aikavälillä, Poijula muistuttaa. Tutkiessaan 80-luvulla nuorten itsemurhia hän havaitsi, että läheiset halusivat keskustella psykologin kanssa vielä kauan tapahtuman jälkeen.
Osa, arviolta 25 prosenttia, ihmisistä, jotka ovat kokeneet kriisin esim. työ-, koulu- tai perheyhteisössä, jäävät siihen kiinni.
Suomesta on Poijulan mukaan puuttunut järjestelmä, jolla heitä autettaisiin kriisi-intervention jälkeenkin kohdennetusti ja tarkoitusta varten kehitetyillä menetelmillä.
STT-VT
14.1.2000
