Ahtisaaren aseenkantaja
Rusi kirjoitti muistelmansa Maran tasavallasta
Presidentti Martti Ahtisaaren entinen ulkopoliittinen neuvonantaja, tohtori Alpo Rusi arvostelee tiistaina julkistetussa kirjassaan Mariankadun puolelta ankarasti presidentti Mauno Koivistoa ja hänen ympärilleen muodostunutta ulkopolitiikan "traditionalistista koulukuntaa".- Koiviston halu puuttua seuraajansa työhön loi epävarmuutta koko ulkopoliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Tällä oli vaikutusta Suomen ulkopolitiikan toimeenpanoon. Keskustaoppositio sai rohkeutta Ahtisaaren arvostelulle. Koiviston puuttuminen asioihin vaikutti myös SDP:n sisäiseen presidentinvaalivalmisteluun 1998 ja 1999, Rusi kirjoittaa.
Hän arvelee Koiviston vieroksuneen Ahtisaaren aktiivista ulkopoliittista otetta, joka oli korvaamassa hänen luomansa varovaisen linjan. Rusin mielestä edellisten presidenttien ei pitäisi sotkeentua päivänpolitiikkaan.
- Tarvitsemme rohkaisijapresidenttejä, isä- tai äitihahmoja, Rusi sanoi kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Hän sanoi olleensa todella pettynyt Koiviston Nato- ja Balkan-puheenvuoroihin, jotka aiheuttivat hänen mukaansa ongelmia Suomen ulko- ja sisäpolitiikan hoidolle.
Suomi vaarassa marginalisoitua
Rusin näkemys on se, että Ahtisaaren kaudella Suomen ulkopolitiikan traditionalistinen koulukunta - puhemiehenään presidentti Koivisto - oli vahvasti edustettuna sekä mediassa että puolueissa. Koulukunnan mukaan Suomen tulee "paasikiviläisesti" varoa ärsyttämästä Venäjää.
- Traditionalistit korostivat sitä, että Suomella on oltava Venäjään edelleen erityissuhde, Rusi sanoo.
Rusin näkemyksen mukaan tämä koulukunta hankaloitti Ahtisaaren uudenlaista ja ennakkoluulotonta Venäjä-politiikkaa, jossa Venäjään suhtauduttiin samalla tavalla kuin muihinkin naapurimaihin.
- Nähtäväksi jää, onko Suomesta tullut Venäjän puhemies Euroopan uuden turvallisuuspoliittisen järjestelmän kehittelyssä, hän toteaa.
Rusi kysyy samalla, edellyttääkö hyvien idänsuhteiden säilyttäminen tätä.
- Jos näin on, Suomi saattaa marginalisoitua ei vain EU:ssa, vaan myös pohjoismaisessa yhteistyössä, Rusi arvioi.
Rusin kirjaa lukiessa Ahtisaaresta, Rusista ja presidenttiä vastustavista "taantumuksellisista" voimista tulee mieleen ikään kuin tuttu asetelma: ritari Don Quijote, hänen aseenkantajansa Sancho Panza ja taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Ahtisaaren rooli muuttui
Rusi arvioi, että virkakautensa alussa presidentti Martti Ahtisaari oli melko riippumaton kansan presidentti, mutta vuodesta 1995 alkaen hän muuttui enemmän hallituksen presidentiksi.
Vuonna 1998 hän oli välillä hieman kuin SDP:n presidentti, mikä ilmeni Rusin mukaan mm. presidentin tukena Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan Jukka Pekkarisen nimittämiselle Suomen Pankin pääjohtajaksi.
Presidentti joutui kuitenkin nimittämään johtajaksi "pankkipuolueen" Matti Vanhalan ja nielemään arvovaltatappion.
Virkakautensa lopulla Ahtisaari oli taas Kosovo-sovittelijana hetken ikään kuin kansainvälisen yhteisön presidentti, jota myös Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic kunnioitti.
- Milosevicille Venäjän Kosovo-lähettilästä Viktor Tshernomyrdiniä ei ollut edes olemassa, Rusi totesi ja kertoi Ahtisaaren olleen koko neuvotteluprosessin kiistaton johtaja.
Laitisen tökerö temppu
Oman osansa Rusin ryöpytyksessä saa Ahtisaaren entinen puolue SDP ja erityisesti puoluesihteeri Kari Laitinen, joka Rusin mukaan menetteli kömpelösti ja tökerösti kesällä 1998 sanottuaan odottavansa vuoden 1999 helmi-maaliskuuhun mennessä Ahtisaarelta ilmoittautumista, aikooko tämä olla käytettävissä toiselle kaudelle.
Tämä käynnisti prosessin, joka ratkaisi sen, ettei ehdokkaaksi pyytämistä edellyttänyt presidentti lähtenyt enää tavoittelemaan toista kautta, mistä hän Rusin mukaan olisi ollut kiinnostunut.
Rusi arvostelee kirjassaan happamasti myös tiedotusvälineitä, ja erityisesti pääkaupungin mediaa. Maan valtalehden Helsingin Sanomat hän luokittelee kirjassaan avoimesti "koivistolaiseksi" Ahtisaaren kampittajaksi.
Media ja Ahtisaari eivät ehkä Kosovo-sovittelun tähtihetkiä lukuunottamatta koskaan oikein löytäneet toisiaan, eivätkä ainakaan Rusin haluamalla tavalla.
Kirjansa
julkistamistilaisuudessa Rusi kuitenkin - monien yllätykseksi -
pehmensi hieman näkemyksiään tiedotusvälineistä.
- Kirjan kirjoittamisen jälkeen olen kuitenkin päätynyt sille
kannalle, että on hyvä, että maassa on ärhäkkä media, joka ei
ryömi vallan edessä.
- Jos pitäisi valita hallitus ilman mediaa tai media ilman hallitusta, päätyisin jälkimmäiseen, nykyinen Lapin yliopiston kansainvälisen politiikan professori filosofoi kuin sovinnon eleenä salintäydelle toimittajajoukolle.
STT-IKK
13.10.2000
