Presidentinvaalit amerikkalaistuivat, mutta kotimaisella vivahduksella
Viime talven presidentinvaaleissa näkyi vaalikampanjoinnin amerikkalaistuminen, mutta vaalikamppailussa oli silti hieman kotikutoinen leima.Tutkijoiden fil.tri Pekka Isotalus ja yhteiskuntatiet. tri Eeva Aarnio toimittama kirja Presidentti 2000. Mistä vaalit on tehty julkistettiin maanantaina Helsingissä.
Kotikutoisuus tarkoittaa tässä tapauksessa asiallisuutta ja amatöörimaisuutta. Vaikka kampanjointioppia haettiin Yhdysvalloista, gallupeilla ja medialla oli iso rooli ja ehdokkaiden yksityiselämä oli paljon esillä, aivan ameriikan mallin mukaan ei vaaleja käyty.
Isotalus ja Aarnio päätyvät siihen, että vaikka kampanjat olivatkin aiempaa ammattimaisempia tutkimuksineen sekä mainonnan ja viestinnän asiantuntijoineen, visuaalisuuden hyödyntämisessä oli heikkouksia, organisaatioiden toiminta nikotteli ja kampanjoiden ajoitus oli hakusessa.
- Ehdokkaat toimivat kuitenkin hyvin pitkälti niin kuin itse halusivat, Isotalus sanoo.
Äänestäjä kaipaa ehdokkaasta "rosoa"
Suomaiselle äänestäjälle ehdokkaassa pitää olla "rosoa".
Isotaluksen mukaan meikäläisessä kulttuurissa suhtaudutaan amerikkalaistyyliseen äärimmäisyyksiin vietyyn ja hiottuun vaalitaktikointiin hyvin kielteisesti. Yhdysvalloissa taktikointia ei pidetä pahana, vaan pikemminkin päinvastoin.
Jyväskylän yliopiston SoPhi -sarjassa julkaistussa kirjassa vaaleja pohtivat Isotaluksen ja Aarnion lisäksi eri näkökulmista emeritusprofessori Jaakko Nousiainen, tutkimusjohtaja Päivi Hovi-Wasastjerna, dosentti Elisa Juholin, professori Erkki Karvonen, yliassistentti Jaana Kuusipalo, professori Pertti Suhonen ja professori Matti Wiberg.
Puoluetausta rasitteena
Isotaluksen ja Aarnion mukaan viime presidentinvaalien toinen keskeinen piirre eli tasapainottelu henkilö- ja puoluevaalin välillä kertoo poliittisen kulttuurin muuttumisesta Suomessa. Puolueita tarvitaan järjestämään vaalikampanja ja antamaan ehdokkaalle uskottavuutta, mutta puolue ei saisi näkyä vaalissa.
- Ehdokkaalla pitää olla poliittista kokemusta, mutta hän ei saa olla sidoksissa puolueeseensa. Tästä huolimatta hän joutuu vastaamaan puolueen toimintatavoista ja hänet määritellään puolueen kautta, Aarnio ja Isotalus arvioivat.
Äänestäjät myös odottivat vahvaa ja itsenäistä johtajaa, eikä heillä ollut oikein käsitystä uuden perustuslain kaventamista presidentin valtaoikeuksista.
- Ehdokkaista Heidi Hautala (vihr.) ja Riitta Uosukainen (kok.) korostivat viran edustuksellisuutta valtaoikeuksien kaventamisen myötä. Media ei lähtenyt tähän mukaan, ja varsinkin Uosukaisen kohdalla tämä käännettiin häntä vastaan, Aarnio sanoo.
Valitsijan suhde ehdokkaaseen on noussut vaaleissa etualalle.
- Äänestyssuositusten torjuminen on merkki valitsijoiden ja puolueiden suhteen väljenemisestä, ja samalla se kertoo puolueiden hankalasta tilanteesta vaalikampanjoinnissa, Isotalus ja Aarnio toteavat.
Spontaanius valttia
Kirjan mukaan esimerkiksi Tarja Halosen menestys televisiossa perustui pitkälti hyvän televisioesiintymisen normien rikkomiseen. Spontaanius ja tunteiden ilmaiseminen korostuivat ylikontrolloidulta ja reagoimattomalta vaikuttaneen Esko Ahon rinnalla.
Aarnion mukaan vahva esiintymisen kontrolli ja spontaaniuden puute mielletään usein niin, että ihmisen ulkokuoren alla saattaa piillä epärehellinen, lipevä myyntimies.
- Aho epäonnistui tv-keskusteluissa kuunnellessaan Halosta, Aarnio arvioi.
Kiistellyt kannatusmittaukset eivät vaaleja ratkaisseet. Taajaan julkistetuilla gallupeilla oli vaikutuksensa, mutta ne eivät tutkimustiedon mukaan saaneet äänestäjiä suuressa määrin vaihtamaan ehdokastaan.
Sen sijaan vaalit näyttivät ylilatautuneen gallupjulkisuuden seurauksena turhan paljon kilpailulta, jossa äänestäjälle osoitettiin politiikan penkkiurheilijan roolia.
STT-IKK
13.10.2000
