Muut lehdet perjantaina 31.12.1999

Aamulehden mukaan edessä on aatteen ja tiedon vuosituhat

Vuosituhannen vaihde on taitekohta, joka on herkistänyt puntaroimaan ihmiskunnan tuhatvuotisia saavutuksia. Pysähtyminen koko ihmiskunnan kehityksen murroskohtien äärelle on tarpeellista tulevaisuuden arvioimiseksi. Tapahtuneiden muutosten voima, kehityksen nopeus ja saavutetut henkiset voitot ovat niitä mittareita, joiden avulla eteenpäinmenoa arvioidaan.

Kiistämättä tällä kertaa vuosituhannen vaihteeseen liittyy paljon myös sellaisia piirteitä, joita voidaan pitää murroksena. Koko ihmiskuntaa koskettaa kansainvälistymisen viimeinen vaihe, globalisaatio. Tiedon kulun helpottuminen ja nopeutuminen on osoittautunut erääksi kehityksen merkittävimmistä moottoreista ja tähän globalisaatiokin perustuu.

Valtioiden yhteenliittymät, mutta toisaalta myös kansallisvaltioiden lujittuminen ja itsenäisyystaistelut ovat osoitus yhteenkuuluvaisuuteen liittyvän tiedon tarjonnan lisääntymisestä. Maatalousyhteiskunnan muutos teollisuuden kautta jälkiteolliseksi tietoyhteiskunnaksi on nopeutunut tiedon kulun myötä.

Ihmisten eriarvoisuuden pitäisi vähentyä tiedon ollessa kaikkien saatavilla. Todellisuudessa eriarvoisuus on samalla myös lisääntynyt tiedon vastaanottokyvyn muodostuttua yhä ratkaisevammaksi ihmisiä ja kansoja jakavaksi tekijäksi.

Yhteiskuntaa ohjataan seuraamalla tiukasti taloudellisia mittareita. Yhtäläisyyttä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin kanssa pidetään itsestäänselvyytenä hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa yhteiskunnan keräämin varoin ylläpidetään peruspalveluja ja tasataan tuloeroja.

Tällä hetkellä maailmantalous elää voimakasta kasvuvaihetta ja Suomi on 90-luvun alun ankaran taantuman jälkeen noussut jälleen talouskehityksellään kansainväliseksi esimerkiksi.

Suurtyöttömyys jakoi Suomessa kansaa ja tämä kehitys on jatkunut. Taloudellisesti hyväksyttävän keskiarvon takana on sekä lisääntynyttä hyvinvointia että kasvavaa köyhyyttä ja henkistä pahoinvointia.

Vuosisadan jatkunut valtiokeskeinen hyvinvoinnin rakentaminen täytyy arvioida uudelleen. Taloudellisen kasvun suosiminen kasvattaa väistämättä tuloeroja.

Yhteiskunnalla ei ole varaa hoitaa rakenteellisesti mittavaa työttömyyttä ja kasvavista tuloeroista aiheutuneita kustannuksia ja samalla kehittää hyvinvointipalveluja jatkuvasti.

Eurooppalaiset hyvinvointivaltiot pystyvät kovin heikosti käsittelemään uutta tilannetta. Vuosisataista kehitystä ohjanneet poliittiset aatteet ovat haalistuneet hyvinvoinnin myötä. Uudet ideologiat eivät ole löytäneet riittävän konkreettisesti kansalaisten asioita ajavia tavoitteita.

Juuri nyt luottamusmiesten ja julkisen keskustelun rooli on ratkaiseva. Globaalin kehityksen sijaan voi aivan hyvin katsoa lähemmäs.

Pirkanmaan ja Tampereen kehitys on ollut malliesimerkki suomalaisesta historiasta. Tampere kasvoi kansainvälisestikin merkittäväksi teollisuuskeskukseksi luonnonvarojen avulla ja maaseudun asukkaiden työllä. Ulkomailta tullutta tietoa jalostettiin täällä esimerkillisesti.

Savupiippujen kaaduttua on tilalle tullut uudenlaista, enemmän tietoa kuin ruumiillista työtä tai pääomia suosivaa tuotantoa.

Kaupunki on kasvanut ja kehittynyt kiitos avarakatseisten ja tulevaisuuteen uskoneiden luottamusmiesten. Uudella vuosituhannella heidän kaltaisilleen on entistä enemmän kysyntää.

Kansalaisten tietoisuus omaan elinympäristöönsä vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt. Kaikki päätöksentekoon vaikuttava tieto on samanaikaisesti kansalaisten ja itse päättäjien saatavilla. Julkinen keskustelu on tosiaikaista ja välillä armotonta.

Se ei saa kuitenkaan tehdä päättäjistä heikompia. Hyvätkään päätökset eivät ole tekohetkellä aivan kaikkien mieleen.

Vuosisatainen suomalaisen historian tarkastelu osoittaa, että suurimmista päätöksistä vastuun ovat kantaneet hyvin harvat. Itsenäisyyskehitys on tästä loistava esimerkki.

Paljon inhimillistä kärsimystä sisältänyt vuosisata on kaikesta huolimatta ollut hyvän kehityksen aikaa. Sen jatkaminen edellyttää rohkeutta nähdä menneet hyvät päätökset ja kykyä uudistua käyttämään hyödyksi kaikkea tarjolla olevaa tietoa. Tiedon aikakausi: Tiedon siirto ja vastaanottaminen ovat uuden vuosituhannen yhteiskunnan kriittisiä kysymyksiä.

Demarin mukaan edessä on ihmisyyden vuosituhat

Vuosituhannen loppu ja uuden alku saa ihmiset mietteliäiksi ja jännittyneiksi, vaikka ensi keskiyö liittyy vain yhteen perinteeseen useiden joukossa laskea ajan kulumista. Tilanteeseen nivoutuu monenlaista mystiikkaa, mutta aivan rationaalisestikin ajattelevat kokevat, että nyt jää taakse jotain tavanomaista enemmän. Samalla askarruttaa uudella vuosituhatluvulla alkava tulevaisuus.

Kristillisen ajanlaskun alkuhetkistä tähän päivään saakka kohoaa huikaiseva kaari, johon sisältyy monenlaista aineellista ja henkistä edistystä - ajoittain myös syvää inhimillistä taantumista. Ihmisen ympärillä on paljon kehittynyt, muuttunut ja laajentunut aina ulkoavaruuteen saakka, mutta ihminen itse on lopulta muuttunut varsin vähän, jos ollenkaan.

Parhaan käsityksen muutosten vaikutuksista ja nopeudesta saa läheisestä kulttuuripiiristä ja tältä vuosisadalta, jonka alusta alkaen eläneitä ihmisiä on vieläkin keskuudessamme.

Oma maanosamme Eurooppa on kulkenut läpi suursotien aiheuttamien suunnattomien kärsimysten, mutta ainakin näyttäisi viisastuneen sitä enemmän, mitä lähemmäksi vuosisadan vaihde on tullut. Suurtuhoisista ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta versonneet väkivaltaiset yhteiskuntamallit on purettu ja suunta on enemmän kuin milloinkaan kohti rauhan, yhteistyön ja ihmisoikeuksien Eurooppaa.

Tämä antaa toivoa, että ihminen ehkä sittenkin saattaa viisastua ja kyetä astumaan uudelle, kehittyneemmälle elämisen tasolle.

Suomen kohtalot ovat pitkin päättyvää vuosisataa olleet yhteydessä eurooppalaisiin mullistuksiin ja myönteisen kehityksen kausiin. Kukapa olisi uskonut, että vuosisadan alun Venäjän suurruhtinaskunta johtaa vuosisadan lopulla itsenäisenä kansakuntana omalla vuorollaan Euroopan demokraattisten valtioiden yhteisöä?

Suomi itsenäistyi syvästi rikkinäisenä, minkä lähes jokainen maa on joutunut kokemaan vastaavassa tilanteessa. Alkuvuosikymmenet olivat taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti koettelemusten aikaa. Kansallisen yhteenkuuluvuuden säikeet olivat vaarallisen ohuet, mutta ne ehtivät vahvistua riittävästi, kun piti kansakuntana kohdata yhteisvoimin ulkoinen vihollinen.

Sodan jälkeinen aika on ollut suomalaisille jatkuvaa hyvinvoinnin kasvua sekä pitkässä linjassa myös sen aiempaa tasaisempaa jakautumista. Vasta 1990-luvulla seurasi kansainvälisen ja kansallisen talouslaman aiheuttama rotkomainen taantuma, josta selviytyminen on useilla kansalaisilla edelleen kesken.

Mutta juuri nyt, vuosisadan ja vuosituhannen vaihtumisen kynnyksellä, usko tulevaisuuteen on jälleen korkealla - eikä vähiten ylpeydenaiheemme, korkean teknologisen kehittyneisyytemme vuoksi.

Teknologinen kehitys luo hyvinvointia sekä inhimillistää omaa maatamme ja muita maita, kunhan muistamme, että se on kuin tuli: hyvä renki, mutta huono isäntä.

Ei riitä, vaikka oppisimme voittamaan itsemme ja piilevät pahuutemme sodan ja rauhan kysymyksissä. Samaan täytyy yltää myös teknologisen kehityksen kanssa, sillä jos emme siihen kykene, olemme kasvattaneet, emme tietämättämme vaan vastuuttomuuttamme, ennennäkemättömän tuhovoiman.

Ensi vuosituhannen suuri kysymys on, miten me ihmiset etenemme tasapainoisesti sekä eettisesti ja henkisesti hyväksyttävästi inhimillisellä älyllä kehittämämme teknologian kanssa

Hämeen Sanomien mukaan vuosituhat vaihtuu, mutta ihminen pysyy samana

Koko maailma valmistautuu vuosituhannen vaihtumiseen. 2000-luku otetaan vastaan juhlamielellä, sillä tapaus on aivan ainutkertainen jokaisen juhlijan elämässä. Historiaan siirtyvä ajanjakso pakottaa ihmiskuntaa pohtimaan kehitystä, sen myönteisiä ja kielteisiä puolia, ja myös suuntaamaan kastetta kohti muutaman tunnin kuluttua alkavaa 2000-lukua.

Olisi itsepetosta esittää, että ihmisen pitäisi olla ennen muuta ylpeä kättensä jäljistä, kehityksen tuloksista. Ihmisen toimintaa - sekä yksilöinä että ryhminä - on sanellut ahneus, oman edun tavoittelu. Oman hyvän saavuttamiseksi on käytetty aivan kaikkia keinoja äärimmäisen julmista sodista ja kansanmurhista lähtien. Kun asialla ovat olleet valtioiden johtajat, savuverhoksi julmuuksien peittämiseksi on levitetty käsitteitä kuten kansakunnan etu ja myös oman oikean uskon levittäminen.

Muun muassa orjuuden tuomitseminen ja poistuminen johtaa aistiharhaan. Ei, maailman ihmiset eivät ole alkuunkaan tasa-arvoisia. Aineellinen hyvinvointi on kaiken aikaa keskittynyt entistä harvempien valtioiden ja ihmisten hyväksi. Suomi, osana Eurooppaa, kuuluu hyväosaisten maiden joukkoon. Myös Suomessa puhutaan köyhyydestä, mutta kotoperäinen puute on aivan muuta kuin ruuan puutteeseen kuolevan lähimmäisen kurjuus vaikkapa Aasiassa.

Mieleltään murheellisen pieni ihminen on pystynyt hämmästyttävän suuriin aineellista hyvää kartuttaviin tekoihin. Erityisen tärkeää vauhdin kiihtymiselle on ollut energiatuotannon räjähdysmäinen kasvu ja sen hinnan romahtaminen. Kuitenkin myös energian kulutuksesta kertovat tilastot paljastavat kehityksen nurjan puolen: maapallon väestön pieni vähemmistö kuluttaa omaksi parhaakseen valtaosan energiasta.

Ihmiskunta sai 1940-luvulla ensimmäisen kouriintuntuvan muistutuksen maapallon yhteisomistuksesta. Ydinaseen keksiminen tiesi sitä, että vastuu elämän jatkumisesta siirtyi ihmisille. Ydinase ei suinkaan herättänyt suurvaltoja. Järisyttävä keksintö johti järjettömään asevarusteluun, jossa pelinappulana oli kaikkien maapallon ihmisten henki.

Mihin voisi perustaa käsityksen maapallon aiempaa tasapainoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta kehityksestä? Toivon kipinän pitäisi olla jokaisen ihmisen sisällä, mutta valitettavan vähän on nähtävissä tekijöitä, jotka olisivat muuttamassa rajusti kehityksen kurssia. Jos ihminen ei tapojaan pysty muuttamaan, luonto iskee takaisin. Ilmastomuutokset ja maaperän ja vesistöjen saastuminen eivät ole pahaa unta vaan 2000-luvun todellisuutta.

Kainuun Sanomat muistelee vuosikymmentä, jona kansa paloiteltiin

Vuosituhannen ja -sadan viimeisellä vuosikymmenellä kansa jaettiin sosiaalisesti ja alueellisesti kahteen tai useampaankin osaan.

Vuosikymmen alkoi historian suhteellisesti pahimmalla lamalla. Sen toinen puolisko oli ennennäkemättömän vaurastumisen aikaa. Vauraus kuitenkin jaettiin uudelleen.

Viime vuosisadan loppupuoliskolta lähtien Suomi eli noin sata vuotta aikaa, jota voi kuvata yhtenäisyyden rakentamiseksi. Tehtävä sujui hitaasti ja pahoja takaiskuja tuli, erityisesti vuoden 1918 tapahtumat. Köyhä maa pystyi vapauttamaan torpparit, nostamaan työväestön, puolustautumaan ja sijoittamaan siirtolaiset. Kansakunnalla oli meneillään suuri projekti toisensa jälkeen, ja lopulta luotiin hyvinvointiyhteiskunta tukiverkkoineen. Tähän tarvittiin suuri annos sisäistä solidaarisuutta.

70-luvulta lähtien alkoi kehitys, jota oli tapana nimittää toimihenkilöitymiseksi. Parissa vuosikymmenessä syntyi suuri enemmistö, joka on oloihinsa jokseenkin tyytyväinen, vaikka epävarmuus rasittaa. Pulska enemmistö lakkasi melkein tyystin välittämästä pienituloisimman kansanosan oloista. Solidaarisuutta ja halua pitää kansa yhtenäisenä on kuitenkin sen verran, että hyvinvointiyhteiskunnan perusta ei ole kokonaan murtunut. Sosiaalinen omatunto häiritsee onneksi useimpia.

Vähitellen myös kovan taloudellisen liberalismin saarnaajat ovat alkaneet epäillä, onko alueellisten ja sosiaalisten erojen kasvaminen, rikkaiden rikastuminen ja kaikkein köyhimpien kyykyttäminen, järkevää edes taloudellisen tuloksen teossa. Kasvu on mahdollista vain vakaassa yhteiskunnassa, eikä vakaus ole eriarvoisuuden lisääntyessä varmaa. Tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömät, sairaat, pieneläkeläiset ja muutoin syrjäytyneet eivät ole järjestäytyneet eivätkä pysty käyttämään joukon voimaa. MTK:n äskeinen mielenosoitus kuitenkin kertoo, mihin katkeruus saattaa johtaa.

Niidenkin, jotka tunnistavat tulevaisuuden uhat, esimerkiksi eläkemenojen kasvun seuraukset, on vaikea ymmärtää sosiaalimenojen supistuksia: Suomi on rikkaampi kuin milloinkaan aikaisemmin. Suomi on pudottanut sosiaalimenoja enemmän kuin mikään muu Pohjoismaa. Menot ovat nyt alle EU:n keskitason. Suomalainen maksaa terveyskuluistaan neljänneksen itse. Osuus on OECD-maiden toiseksi korkein. Vain portugalilainen maksaa enemmän. Valtiolla ja kunnilla ei näytä olevan varaa satsata ainakaan lisää, päinvastoin kansalaisten suoraan maksama osuus ilmeisesti nousee yhä.

Tuloerojen kasvun on sanottu kiihdyttävän taloudellista kasvua. Väitettä ei kuitenkaan ole todistettu. Totta kuitenkin on, että Suomi on vielä sangen tasaisen tulonjaon maa. Tämä tilastotieto kätkee silmiltä toisen totuuden: kirkon ruokapankit syöttävät yli sataatuhatta kansalaista.

Meillä on miljoonia käytettävissä vuosituhannen vaihteen ilotulitteisiin. Miljoonat kuluvat millennium-juhlintaan ja matkoihin. Ilmeisesti tämä helpottaa ihmisiä, joista niin suuri osa elää melkoisessa köyhyydessä tai joiden on vaurautensa keskellä yritettävä tottua alituiseen epävarmuuteen ilman suuria yhdistäviä projekteja ja ilman innostavia yhteiskunnallisia aatteita.

90-luvun loppuvuosien epävarmuudesta siirrymme 2000-luvun alkuvuosien epävarmuuteen. Kannattaa silti juhlia tapausta, jossa numerot muuttuvat toisiksi. Juhlapuheet on varmaankin viritetty humanismin ja lähimmäisenrakkauden henkeen. Kumpaakaan jaloa aatetta ei tosin ole olemassa ilman tekoja. Niiden lisääntymistä sopii toivoa myös vuoden vaihtuessa.

Koonnut: TK
31.12.1999

Muut lehdet -sivulle