Muut lehdet torstaina 30.12.1999

Aamulehden mukaan hallitusta odottaa paluu arkeen

Pääministeri Paavo Lipponen on liikkunut Suomen historiallisen EU-puheenjohtajuuskauden suurissa kansainvälisissä ympyröissä sulavasti kuin vesipalloilija elementissään. Lysti on kuitenkin jo käytännössä loppunut ja pääministeri itsekin vetäytyy uudenvuoden vastaanottoon EU:n itäisimpään kolkkaan Ilomantsiin.

Arki ja arjen työt saavat ensi viikon alussa. Miten käy Suomen puolesta paljon kunniaa ja kiitosta keränneeltä Lipposelta paluu johtamaan hallitustaan jokapäiväisten asioiden parissa, kun edessä ovat presidentinvaalit ja yhtäaikaa vaalien kanssa työmarkkinaneuvottelut ja eduskuntaryhmissäkin tunteet kuumenivat ennen joululomaa?

Uusi presidentti lupaa perinteen mukaisesti tukea hallitusta, joka ei enää nykyään eroa presidentin vaihtuessa. Käytännössä ainakin pääministeri Esko Ahon ja presidentti Martti Ahtisaaren yhteinen alkutaival oli hankala, kun taas puoluetovereilta Ahtisaari ja Lipponen yhteispeli sujui.

Jos Aho voittaa presidentinvaalit, Lipponen joutuu tulemaan toimeen keskustalaistaustan omaavan voimakastahtoisen presidentin kanssa. Eikä hän voi edes uhkailla tasavallan presidenttiä tapaamisella nahkurin orsilla.

Lipponen kampanjoi ulkoministerinsä Tarja Halosen valinnan puolesta, vaikka joutuisikin etsimään hallitukselle uuden ulkoministerin.

Työmarkkinaneuvotteluissa on ollut hiljaista kuin ainakin myrskyn edellä, vaikka sopimukset alkavat umpeutua jo ensi kuun puolivälissä. Muutaman keskeisen liiton muodostama ryväs on naulannut vaatimuksensa neljään prosenttiin, mikä työnantajapuolen mielestä Emu-oloissa edustaa ''mennyttä maailmaa''.

Hallitus on toistaiseksi tässä pelissä passannut. Se on lupaillut veronalennusta, jos palkankorotukset pysyvät maltillisina varoen määrittelemästä maltillisuuden prosenttirajaa. Paine veronkevennyksiin on kova, sillä palkansaajien ennestäänkin kova verotus kiristyy ensi vuonna, ellei mitään tehdä.

Toisaalta työvoimakustannukset on pystyttävä pitämään kurissa tai työttömyys alenee oletettuakin hitaammin. Suurtyöttömyydestä ei ole päästy kovan kasvun vuosina eroon, mutta työttömyys ja työttömät eivät ole enää yhtä korkealla yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin heti laman jälkeisinä vuosina.

Hallitus on EU-puheenjohtajuuskauden hallinnut sopuisasti - muuhun ei olisi riittänyt aikaakaan - mutta hallituksen valvovan silmän puuttuessa eduskunnan valtiovarainvaliokunta nosti budjetin käsittelyn yhteydessä profiiliaan oikein kunnolla.

Se ei tosin ole uutta: superministeriön eli valtiovarainministeriön virkamiesten ja valtiovarainministerien, etenkin Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön ylivaltaa ja ylimielisyyttä vastaan on purnattu vuosikausia. Purnaajatkin tahtovat olla samoja eduskunnasta toiseen.

Kysymys on äärimmäisen herkästä tasapainosta budjetin valmistelijan eli valtiovarainministeriön ja budjetista viime kädessä päättävän eduskunnan välillä. Budjettivalta kuuluu lain mukaan yksiselitteisesti eduskunnalle, vaikka se käytännössä on valtiovarainministeriön taskussa.

Syystä tai toisesta valtiovarainministerit ovat, aivan oikein, kovaotteisia budjetin vartijoita, mutta psykologinen silmä heiltä puuttuu.

Kansan Uutiset pohtii muuttoliikkeen olemusta

Maailma muuttuu vinhaa vauhtia riippumatta siitä, vaihtuuko vuosituhat tai ei. Muuttoliike ja sen seurannaisvaikutukset ovat keskeisiä keskustelun aiheita monessa muussakin maassa kuin Suomessa.

Meillä maan sisäinen muuttoliike tyhjentää maaseutua ja paisuttaa kasvukeskuskuntia, ennen muuta pääkaupunkiseutua. Muuttoliikkeestä ja varsinkin sen negatiivisista puolista puhutaan paljon myös kiihtymään päin olevassa presidenttikamppailussa.

Keskustelussa unohtuu tai ainakin jää vähemmälle huomiolle se, että muuttoliikkeellä ja varsinkin muuttajilla on monenlaiset kasvot. Kaikilla ne eivät ole itkuiset ja murheen murtamat. Suuri osa työpaikan vaihtajista tai uuden saaneista on itse muuttoonsa tyytyväisiä, kun elinolot ja elämisen taso ovat parantuneet olennaisesti.

Tästä muistutetaan myös Siirtolaisinstituutin tutkimuksessa, joka kuitenkin on saanut varsin vähän huomiota ehkä siksi, että se ainakin osittain kulkee valtavirtaa vastaan. Siinä nimittäin todetaan, että muuttoliike on koko Suomen kannalta myönteinen asia. Muuttoliikkeen myötä kasvualat ovat saaneet tarvitsemaansa työvoimaa.

Siirtolaisinstituutin tutkimuksessa muistutetaan myös siitä, että muuttotappiokunnat itsekin ovat ainakin osin syypäitä siihen, että väki lähtee muualle. Ei kaikesta voikaan syyttää etelän herroja.

Muuttoliikkeen pääsyy löytyy kuitenkin maaseudun rakennemuutoksesta ja maatalouden ongelmista, jotka olisivat käsillä, vaikka ei EU:n jäseniä oltaisikaan. Samat rakennetekijät olivat taustalla myös 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, kun Suomen yli pyyhkäisi edellinen valtava massamuuton aalto. Silloin sen tuhoja pehmennettiin perinteisellä aluepolitiikalla, jota joskus on kuvattu myös veden kantamiseksi tyhjentyvään kaivoon.

Tuon ajan aluepolitiikka ei kuitenkaan enää tehoa EU-Suomessa eikä siihen ole varaakaan, vaikka elämmekin paljon vauraammassa maassa.

Tämän päivän muuttoliikkeen ydintä ovat nuoret koulutetut ihmiset, jotka hakeutuvat sinne, missä on työtä tarjolla. Edellinen suuri muuttoaalto viskeli pääosin vähänkoulutettua väestöä Ruotsiin ja etelän lähiöihin.

Kun parhaiten koulutetut ja palkatut ihmiset kasautuvat muutamille alueille, niin se aiheuttaa väistämättä suuriakin ongelmia myös näillä seuduilla. Pääkaupunkiseudulla mm. asuntojen hinnat ovat karkaamassa käsistä.

Siksi tämän päivän aluepolitiikassa pääpainoa ei voida asettaa vain maaseudun ongelmiin vaan yhtälailla on panostettava kasvukeskusalueiden sisällä olevan eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseen.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö myös maaseutua pitäisi kehittää. Vaikka oppositio muuta puhuukin, niin myös hallitusohjelmassa kannetaankin huolta aluepolitiikasta, vaikka keinot ovat nyt toiset, mihin perinteisessä aluepolitiikassa on totuttu.

Tavoitteena onkin oltava erilaisten toimialojen kehittäminen muuallakin kuin etelän rintamailla ja kehittyvissä kasvukeskuksissa. Tässä työssä taas tarvitaan kaikkia, myös oppositiota ja sen johtamia kuntia.

Suomenmaa on havainnut, että vuosituhat vaihtuu

Kristinusko on monessa mielessä heikko uskonto. Se on hajaantunut ja sen edustama yhteisö on maallistunut, vieraantunut juuristaan. Se on kuitenkin niinsanotun länsimaisen kulttuurin selkänoja ja se on saanut yliotteen yhdessä asiassa, ajan laskemisessa. Kristuksen syntymästä laskettu aika on käytössä ympäri maailman.

Tällä asteikolla on merkittävä hetki käsillä. Vuosituhat vaihtuu toisesta kolmanneksi; maailma siirtyy 2000-luvulle.

Huomio on julkisuudessa keskittynyt kahteen asiaa; miten millenniumia juhlitaan ja miten tietokoneohjelmat kestävät. Hyvä on myös pohtia suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriaa ja nykytilaa, tulevaisuuttakin.

Päättyvän vuosisadan suomalainen historia on päätä huimaava. Sitä edeltäneiden sukupolvien selviytymistarina on oma lukunsa. Ei ihme, että uskonnollinen kansa on moneen otteeseen hakenut selitystä Korkeimman johdatuksesta. Kovan työn lisäksi on usein tarvittu pientä ihmettä.

Vanhimmat keskuudessamme elävät suomalaiset muistavat tsaarin ajan, itsenäisyystaistelun, kaksi maailmansotaa, joissa Suomi oli verissä päin mukana, huikean jälleenrakentamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan luomisen. Kaikki on tapahtunut pitkän ihmiselon kuluessa, yhdessä vuosisadassa. Rinnalla on kulkenut valtaisa tekninen kehitys. Alussa tuskin tunnettiin sähköä, autoa, puhelinta, radiota saati televisiota. Työvälineet olivat ihmis- ja hevoskäyttöisiä.

Kehitysuskon lumossa kuviteltiin, että ihminen kehittyy tieteen ja tekniikan edistymisen myötä, mutta ihminen itse on osoittautunut kehityksen heikoimmaksi lenkiksi.

1900-luku oli suurten ideologioiden aikaa. Niiden voimin tuhottiin paljon mutta parhaiden aatteiden voimin myös rakennettiin paljon. Vuosisadan lopulla sanotaan, että ideologiat ovat kuolleet. Siltä myös näyttää. Itsekeskeinen saalistus on jäänyt päällimmäiseksi aatteeksi. Se merkitsee heikompien syrjäytymistä ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Tärkeimmäksi yhteiskunnan kehitystä ylläpitäväksi voimaksi on tullut markkinavoima, rahan mahti.

Uudelle vuosikymmenelle ja vuosisadalle riittää haastetta. Vuosituhannen haasteita tuskin uskaltaa ajatella.

Edessä on kaksi suurta louhikkoa, joiden ylitse niin suomalaisten kuin koko ihmiskunnan on päästävä. Toinen on leivän ja inhimillisten elinolosuhteiden turvaaminen jokaiselle. Tarvitaan yhteiskunnallista tasa-arvoa, tiukkaa pyrkimystä siihen, niin vanhanaikaiselta kuin se saattaa kuulostaakin. Se on elinehto, ei vain vähäosaisten vaan pitemmän päälle myös hyväosaisten kannalta.

Toinen suuri ja väistämätön tehtävä on maapallon elämän jatkuvuuden turvaaminen. Käytännön tasolla se tarkoittaa luonnon ja ympäristön suojelun ottamista vakavasti. Liitännäisongelmia ovat väestökysymys monessakin mielessä ja sekä ruuan riittävyys. On helppo nähdä, että päättyvän vuosisadan kehitys- ja tuhoamisvauhdilla katastrofi on lähellä.

Suurista haasteista ja monista pienemmistä ongelmista selviytymistä helpottaa ihmisen henkisten valmiuksien parantaminen. Vanhempien, kasvattajien, kirkon, viime kädessä koko yhteiskunnan suuri haaste on pitää tulevan vuosisadan ihminen ehjänä ja vahvana. Selviytyjäperinteet velvoittavat ja antavat mahdollisuuden.

Kainuun Sanomat perää hallitukselta ja eduskunnalta arvokeskustelua

Kristinusko on monessa mielessä heikko uskonto. Se on hajaantunut ja sen edustama yhteisö on maallistunut, vieraantunut juuristaan. Se on kuitenkin niinsanotun länsimaisen kulttuurin selkänoja ja se on saanut yliotteen yhdessä asiassa, ajan laskemisessa. Kristuksen syntymästä laskettu aika on käytössä ympäri maailman.

Tällä asteikolla on merkittävä hetki käsillä. Vuosituhat vaihtuu toisesta kolmanneksi; maailma siirtyy 2000-luvulle.

Huomio on julkisuudessa keskittynyt kahteen asiaa; miten millenniumia juhlitaan ja miten tietokoneohjelmat kestävät. Hyvä on myös pohtia suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriaa ja nykytilaa, tulevaisuuttakin.

Päättyvän vuosisadan suomalainen historia on päätä huimaava. Sitä edeltäneiden sukupolvien selviytymistarina on oma lukunsa. Ei ihme, että uskonnollinen kansa on moneen otteeseen hakenut selitystä Korkeimman johdatuksesta. Kovan työn lisäksi on usein tarvittu pientä ihmettä.

Vanhimmat keskuudessamme elävät suomalaiset muistavat tsaarin ajan, itsenäisyystaistelun, kaksi maailmansotaa, joissa Suomi oli verissä päin mukana, huikean jälleenrakentamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan luomisen. Kaikki on tapahtunut pitkän ihmiselon kuluessa, yhdessä vuosisadassa. Rinnalla on kulkenut valtaisa tekninen kehitys. Alussa tuskin tunnettiin sähköä, autoa, puhelinta, radiota saati televisiota. Työvälineet olivat ihmis- ja hevoskäyttöisiä.

Kehitysuskon lumossa kuviteltiin, että ihminen kehittyy tieteen ja tekniikan edistymisen myötä, mutta ihminen itse on osoittautunut kehityksen heikoimmaksi lenkiksi.

1900-luku oli suurten ideologioiden aikaa. Niiden voimin tuhottiin paljon mutta parhaiden aatteiden voimin myös rakennettiin paljon. Vuosisadan lopulla sanotaan, että ideologiat ovat kuolleet. Siltä myös näyttää. Itsekeskeinen saalistus on jäänyt päällimmäiseksi aatteeksi. Se merkitsee heikompien syrjäytymistä ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Tärkeimmäksi yhteiskunnan kehitystä ylläpitäväksi voimaksi on tullut markkinavoima, rahan mahti.

Uudelle vuosikymmenelle ja vuosisadalle riittää haastetta. Vuosituhannen haasteita tuskin uskaltaa ajatella.

Edessä on kaksi suurta louhikkoa, joiden ylitse niin suomalaisten kuin koko ihmiskunnan on päästävä. Toinen on leivän ja inhimillisten elinolosuhteiden turvaaminen jokaiselle. Tarvitaan yhteiskunnallista tasa-arvoa, tiukkaa pyrkimystä siihen, niin vanhanaikaiselta kuin se saattaa kuulostaakin. Se on elinehto, ei vain vähäosaisten vaan pitemmän päälle myös hyväosaisten kannalta.

Toinen suuri ja väistämätön tehtävä on maapallon elämän jatkuvuuden turvaaminen. Käytännön tasolla se tarkoittaa luonnon ja ympäristön suojelun ottamista vakavasti. Liitännäisongelmia ovat väestökysymys monessakin mielessä ja sekä ruuan riittävyys. On helppo nähdä, että päättyvän vuosisadan kehitys- ja tuhoamisvauhdilla katastrofi on lähellä.

Suurista haasteista ja monista pienemmistä ongelmista selviytymistä helpottaa ihmisen henkisten valmiuksien parantaminen. Vanhempien, kasvattajien, kirkon, viime kädessä koko yhteiskunnan suuri haaste on pitää tulevan vuosisadan ihminen ehjänä ja vahvana. Selviytyjäperinteet velvoittavat ja antavat mahdollisuuden.

Koonnut: TK
30.12.1999

Muut lehdet -sivulle