Muut lehdet tiistaina 28.12.1999

Demarin mukaan Uosukaisen kokemattomuus huolestuttaa Kokoomusta

Kokoomuksessa näyttää vallitsevan suuri huoli presidenttiehdokas Riitta Uosukaisen vähäisen ulkopoliittisen osaamisen vuoksi.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz todisteli eilisessä Iltalehdessä lavealti, miten vähän presidentillä on valtaa, kun uusi perustuslaki tulee voimaan maaliskuun alussa. Hän jopa väitti pääministerin ohittavan presidentin ulkopoliittisessa johtamisessa.

Mutta Kokoomuksesta löytyy toisenlaisiakin, niin ikään merkittäviä mielipiteitä. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Itälä katsoo STT:n haastattelussa, että presidentti säilyy edelleen merkittävänä vallankäyttäjänä. Itälän tulkinnan mukaan presidentti sanoo viimeisen sanan ulkopolitiikassa, mikäli presidentti ja valtioneuvosto joutuvat napit vastakkain.

Ainoaksi selittäjäksi todella jääkin, että Zyskowicz taitavana poliitikkona haistaa presidenttiehdokas Uosukaisen vähäisestä kokemuksesta aiheutuvan vaaran ehdokkaan menestymisen kannalta. Ehkäpä Zyskowicz pyrkii samalla häivyttämään mielikuvaa, jonka spontaaniudestaan ja lennokkaista lausunnoistaan tunnettu Uosukainen saattaa ulkopolitiikan johtajana synnyttää äänestäjissä.

Zyskowicz arvosteli Iltalehden haastattelussa presidenttiehdokkaita ja tiedotusvälineitä äänestäjien harhaanjohtamisesta, mitä presidentin tehtäviin tulee. Hän itse on ollut kuitenkin suurin hämääjä viime päivien perustuslakikeskustelussa.

Uusikaan presidentti ei ole johtaja isolla J:llä, mutta kyllä hänelle on asetettava, paitsi yhteistoimintakyvyn, myös selkeät osaamisen vaatimukset.

Hämeen Sanomat arvelee, että Tshetshenian sota voi yllättää Venäjän

Suomalaisten nauttiessa joulurauhasta Venäjän armeijan joukot valmistautuivat lopulliseen iskuun Tshetshenian sodan päättämiseksi. Venäjä on moukaroinut pääkaupunkia Groznyitä. Hurjasta vastarinnasta huolimatta lopputulos on selvä: venäläissotilaat ottavat väellä ja voimalla kaupungin hallintaansa. Tshetsheeniarmeijalla on vielä pieniä tukikohtia, mutta niiden tuhoaminen on suurvallan sotilasjohdolla sangen helppo tehtävä.

Maailma on jättänyt tshetsheenit oman onnensa nojaan. Venäjä on saanut tehdä pienelle valtiolle melkein mitä haluaa ilman läntisten sivistysvaltioiden häirintää. Muun muassa EU on kyllä tuominnut Venäjän hyökkäyksen, mutta itänaapurimme on lukenut viestin oikein. EU paheksuu sotaa, siinä kuitenkin kaikki.

Rehellisyyden nimissä on myös kysyttävä, millä mahdilla kukaan olisi -voinut pysäyttää Venäjän asevoimia.

Kun Tshetshenia on osa entistä Neuvostoliittoa, ei kukaan voi vakavalla mielellä väittää, etteikö sitä luettaisi edelleen - kansainvälisen politiikan julmienkin pelisääntöjen mukaan - Venäjän etupiiriin.

Lännellä on Tshetshenian sodassa vähän ja huonoja kortteja. Venäjän eristäminen tuskin tuottaisi toivottua tulosta, mitä seikkaa ovat painottaneet myös presidenttiehdokkaista erityisesti Tarja Halonen, Riitta Uosukainen ja Esko Aho.

Pikaisia rauhanpyrkimyksiä romutti myös pääministeri Vladimir Putinin ja Yhtenäisyys-liiton menestys Venäjän parlamenttivaaleissa. Putin otti kovat otteet käyttöön Tshetsheniaa vastaan ja sai tälle politiikalle vaaleissa kansan tuen. Hieman kärjistäen voi sanoa venäläisten ottaneen vaaleissa kantaa sodan jatkamisen puolesta.

Venäjän johto pääministeri Putinista alkaen saattaa juopua henkisesti Tshetshenian sodan menestyksestä. Mihin riemu perustuisi, sitä sopii ihmetellä, sillä sotaretki on ollut loppujen lopuksi vaatimaton näyttö suurvallan voimasta. Groznyin valloitusta Kremlissä kuitenkin piakkoin juhlittaneen.

Todelliseen rauhaan Tshetsheniassa ja sen lähiympäristössä saattaa olla vielä yllättävän pitkä matka. Pääministeri Paavo Lipponen ei turhaan varoittanut Venäjän johtoa sodan leviämisen mahdollisuudesta. Vaikka taistelut eivät leviäisi maan rajojen ulkopuolelle, tshetsheenitaistelijat saattavat tehdä sissisodalla venäläisjoukkojen tilanteen perin kurjaksi.

Onko Venäjä lukenut lännen viestit huolellisesti? Niissä on puhuttu rauhan puolesta ja tähdennetty, että Tshetshenian sota voidaan lopettaa vain neuvottelemalla, poliittisella ratkaisulla.

Ilkan mukaan demarit ratsastavat nais- ja hallituskysymyksillä

Tarja Halosen vaalikampanjan virallinen osa alkoi eilen. Lähtölaukauksen ampui SDP:n pää-äänenkannattajan pääkirjoitus. Viimeisiin gallupeihin uskova kirjoitus on niin varma siitä, että toiselle kierrokselle menevät Esko Aho ja Tarja Halonen, että käsitteleekin vain sitä.

Demari nojaa kahteen argumenttiin, joiden katsoo suosivan ehdokastaan: sukupuoleen ja nykyiseen hallitusyhteistyöhön.

Lehti hurskastelee kyllä, ettei presidentinvaali ole sukupuolikysymys. Samalla se kuuluttaa, kuinka vaalissa on nyt "huikea lataus", koska on "viimein" Suomen ensimmäisen naispresidentin aika.

On selvää, että sukupuolikysymys on osalle äänestäjistä tärkeä. Vaikea on kuitenkaan uskoa, että se olisi nyt tärkeämpi kuin kuusi vuotta sitten. Ajatus, että nyt olisi jotenkin naispresidentin vuoro tai naisen valinnalle "viimein aika", on keinotekoinen. Kukin presidentinvaali on tapaus sinänsä.

Tuskin Mauno Koivistoakaan siksi valittiin, että kansan enemmistön mielestä oli tullut aika valita vasemmistolainen, vaan yksinkertaisesti siksi, että hänet arvioitiin siinä tilanteessa pätevimmäksi, sen ajan tarvitsemaksi.

On miehiä, jotka eivät suostu äänestämään naista, kuten on naisiakin, jotka periaatteessa äänestävät aina naista. Niin paljoa ei kumpiakaan ole, että he vaalin ratkaisisivat - eikä kukaan voi edes tietää, kumpiako on enemmän.

Hallitus-opposio-asetelmalla saattaa olla suurempi merkitys. Mutta sekin voi kääntyä SDP:n pyrintöjä vastaan.

Demarin pääkirjoitus paljastaa SDP:n lähtökohdan: Halosta äänestämällä turvataan Lipposen-Niinistön hallituksen ja koko sinipunaisen hallitussuunnan jatko. Ahon äänestäminen tarkoittaisi hallitusta vastaan äänestämistä. "Keskustan alaston toive on murtaa presidentinvaalien kautta myös nykyinen laajapohjainen hallitus", kirjoittaa SDP:n pää-äänenkannattaja.

Ei toki ole salaisuus, että keskusta haluaisi hallituspohjan vaihtuvan mahdollisimman pian. Lipposen hallituksen kahtiajakopolitiikka, sekä alueellinen että sosiaalinen, tekee pahaa jälkeä. Siitä kaikki yhteiskuntatutkijat ovat yhtä mieltä ja siitä puhuttiin juuri joulun tienoilla paljon niin kirkoissa kuin maallisillakin foorumeilla suurena oikeudenmukaisuusongelmana.

Talouselämäkin näkee, että ruuhkautus- ja autioittamispolitiikan jatkaminen tulee kalliiksi kansantaloudelle. Äskettäin julkaistussa yhteiskunnallisten vaikuttajien vetoomuksessa uuden aluepolitiikan puolesta oli jopa sosiaalidemokraatteja, Tarja Halosen kampanjapäällikköä Kaari Utriota myöten!

Epäilemättä Esko Ahon kannatus maakunnissa varsinkin, missä se on saamassa kansanliikkeen luonteen, perustuu myös haluun saada aikaan aluepoliittinen käänne. Mutta presidentinvaali ei kaada hallitusta. Aho on itse luvannut tukensa Lipposen hallitukselle, jos tulee valituksi, koska perustuslain henki on sellainen.

Kytkemällä presidentinvaalin hallituspohjaan sosiaalidemokraatit yrittävät houkutella Halosen taakse jo ensi kierroksella sellaisia kokoomuksen äänestäjiä, jotka ovat menettäneet uskonsa omaan ehdokkaaseensa.

Huvittavinta on, että samaan aikaan kun Halosta markkinoidaan valtaapitävien vallan jatkuvuuden takaajana, häntä tarjoillaan kansalaisliikkeiden ehdokkaana, "voimakkaasti arvopohjaisena poliitikkona". Se on yhdistelmä, jota paraskaan propagandakoneisto ei kykene uskottavaksi tekemään.

Tarja Halosella on epäilemättä aito sosiaalinen arvopohja, joka perustuu uskoon sosialismiinkin. Mutta eihän Lipposen hallituksen ministeri voi itseään vapauttaa hallituksen teoista, olipa sydämessään ollut kuinka eri mieltä tahansa.

Kansan Uutiset on huolissaan eriarvoisuuden kasvusta

Suomalaisella hyvinvoinnilla on vähintäänkin kahdet kasvot. Kaikilla ei mene hyvin. Tuloerot jatkavat edelleen kasvuaan. Suunta on ollut sama jo neljänä vuonna peräkkäin.

Tilastot kertovat suunnan, mutta eivät koko totuutta. Niiden pohjalta on vaikea selvittää mm. sitä, mikä on tilanne kunkin tulojakoryhmän sisällä. Esimerkiksi yrittäjien toimeentulo on noussut vuodesta 1993 lähtien, mutta ryhmän sisällä on todella suuriakin eroja.

Tilastot laahaavat myös jonkin verran jäljessä. Ennen joulua Tilastokeskus sai valmiiksi ennakkotiedot vuoden 1998 tuloista.

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat olleet nousussa jo parin vuoden ajan. Sama tahti jatkui viimekin vuonna. Tulotason nousu hyödytti suurituloisia selvästi enemmän kuin pienituloisia, joten tuloerot kasvoivat.

Laman vuosina toimeentuloerot eivät juuri muuttuneet, vuodesta 1985 vuoteen 1994 saakka toimeentulon jakautuminen säilyi jokseenkin entisellään. Lama leikkasi niin köyhiltä kuin parempiosaisiltakin. Laman aikana sosiaaliturva toimi kuten pitikin eli se auttoi ahdinkoon joutuneita eivätkä erot päässeet revähtämään.

Laman selän taituttua muutos on ollut selvä. Sosiaaliturvan ansiosta toimeentuloerot eivät kuitenkaan ole kasvaneet pienituloisten tulo-osuuden supistumisen kautta.

Pääsyy tuloerojen kasvuun löytyy omaisuustuloista. Ne keskittyivät vahvasti suurituloisimmalle kymmenykselle suomalaisista.

Vuoden 1998 suunta on jatkunut samana tänä vuonna. Omaisuustuloja ovat lisännet selvimmin osinkotulot ja veronalaiset myyntivoitot. Tätäkin taustaa vasten voidaan sanoa, että hallitusohjelmassa sovittu omaisuustulojen veroprosentin korotus on aivan liian vaatimaton.

Valtiotieteen tohtori, ylijohtaja Hannu Uusitalo Stakesista analysoi tuloerojen kasvua juuri ilmestyneessä Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä (5-6/99).

Jos Uusitalolla olisi ollut erittelyä tehdessään käytössä jo tuoreet vuoden 1998 luvut, niin arvio olisi todennäköisesti ollut vieläkin huolestuneempi. Nyt hän toteaa, että toimeentulon jakautumisen eriarvoisuus on jotakuinkin samalla tasolla kuin 70-luvun puolivälissä eli 80-luvulla tapahtunut tasoittumiskehitys on menetetty laman jälkeisinä vuosina.

Alemmat toimihenkilöt ja työntekijät sekä pitkäaikaistyöttömät ovat menettäneet asemiaan tulonjaossa. Eläkeläisten ja opiskelijoiden osalta suuria muutoksia ei ole tapahtunut.

Parhaimmassa asemassa oleva kymmenes osa suomalaisista sitä vastoin kasvattaa edelleen kiihtyvällä vauhdilla eroaan muihin.

Köyhyysaste on laman jälkeen noussut. Uusitalon mukaan köyhien määrä on vuoden 1994 jälkeen jälkeen lisääntynyt noin 40 000 ihmisellä ja heitä on noin 150 000 henkeä, Pääsyynä on sosiaaliturvan uudelleen jakavan vaikutuksen pieneneminen, koska sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen on alentunut.

Tuloerojen kannaltakin olennaista on, miten työllisyys kehittyy. Tulojakoon voidaan vaikuttaa myös veroratkaisuilla ja sosiaaliturvan muutoksilla, jos halutaan. Pallo on hallituksella. Jotakin on tehtävä, sillä itsevirtauksena kehitys kulkee koko ajan vain huolestuttavampaan suuntaan.

Koonnut: TK
28.12.1999

Muut lehdet -sivulle