Muut lehdet keskiviikkona 5.1.2000

Suomenmaan mukaan keskustalla on presidentinvaalissa historiallinen mahdollisuus

Tasavallan presidentin vaali on tätä nykyä korostetusti henkilövaali. Se on ollut sitä aina, mutta suora kansanvaali ja median vahva läsnäolo tekevät presidentinvaalista ehdokkaiden välisen henkilökohtaisen mittelön.

Ehdokkailla on kuitenkin poliittiset taustansa. Tällä kertaa kaikki ja varsinkin pääehdokkaat ovat pitkän linjan poliitikkoja ja parlamentaarikkoja. Se on vaihteeksi virkistävää ja luo uskoa poliittisen järjestelmämme, edustuksellisen demokratian, toimivuuteen.

Ennustettu ja pelätty epäpoliittisten julkkisehdokkaiden esiinmarssi ei ole toteutunut, vaan yhteiskunnallinen kokemus ja pätevöityminen on palannut arvoonsa presidenttiehdokkaiden meriittinä.

Vaikka valittava presidentti ottaa taustastaan riippumattoman, puoluepoliittisesti sitoutumattoman valtionpäämiehen roolin, vaalilla on myös poliittisia vaikutuksia. Keskustalla on erityinen ja lähellä realisoitumistaan oleva mahdollisuus edessä olevassa kaksivaiheisessa vaalissa.

Kahden presidentin ja kolmen virkakauden jälkeen Keskustalla on mahdollisuus saada omista riveistään lähtenyt ehdokas valtionpäämieheksi. Se on sinänsä tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Perinteetkin velvoittavat.

Tuoreimmassa muistissa on Urho Kekkosen maineikas presidenttikausi, jonka mittaan hän luotsasi maata monien vaikeiden karikoiden läpi. Sen jälkeiset presidentit Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari ovat olleet lähtöisin sosiaalidemokraattien riveistä. Tämän sinänsä luonnollisen vuorottelun jälkeen voisi hyvinkin olla jälleen toisen laajoja kansalaispiirejä edustavan puolueen vuoro.

Presidentinvaalin lopputuloksen poliittiset vaikutukset ovat enemmän symbolisia kuin käytännön politiikkaan vaikuttavia. Maata johtaa eduskunnalle vastuullinen hallitus, ja presidentinvaalit eivät ole hallitusvaalit.

Keskustan ehdokkaan puheenjohtaja Esko Ahon läpimurto osuisi puolueen kannalta - urheilutermiä käyttäen - tärkeään paikkaan. Keskusta tulee olleeksi jo parikymmentä vuotta politiikan sivuroolissa. Pääroolissa puolue oli Esko Ahon hallituskaudella, mikä osui 90-luvun alun historialliseen talouslamaan. Vaikean kauden jälkeen puolue joutui taas oppositioon, mistä viime eduskuntavaalien voittokaan ei kyennyt sitä nostamaan.

Hyvää 90-luvun alun hallituskaudessa oli paitsi maan selviytyminen niin se, että nyt presidenttiehdokkaaksi kohonnut Esko Aho sai pääministerinä tulenkestävän koulutuksen valtiolliseen johtajuuteen.

Esko Ahon valinta presidentiksi tulee antamaan tärkeän sysäyksen itseluottamukselle ja selviytymisen tunteelle maakuntien Suomessa. Keskustan puolueintressi on tässä sivuseikka. Kysymys on poliittisen liikkeen edustamista ihmisistä, joiden ponnistusten varassa on maan laajojen osien hyvinvointi ja tulevaisuus. Näissä talkoissa kaikki henkinenkin tuki on hyvään tarpeeseen.

Ahosta, kuten kenestä muusta tahansa tulee presidentti vaan äänestämässä käyvien suomalaisten enemmistön tuella. Siinä eivät riitä minkään puolueen voimat, eikä siinä kysytä äänestäjien puoluekantaa. Presidentiksi valinta vaatii taakseen suuren ja ainutkertaisen kansanliikkeen. Sellainen Esko Ahon taakse on ryhmittymässä.

Keskustalaisen väen kunnia ja velvollisuus on pitää omat rivit tiiviinä. Puolueella on hyvät ehdokas, joka täyttää vaativimmatkin valtiolliset mitat. Ponnistus ei ole helppo eikä tulos itsestäänselvä, mutta mahdollisuudet ovat hyvät, ja edessä oleva viimeisten viikkojen suururakka on vaivan arvoinen. Kannattaa olla mukana tekemässä hyvää presidenttiä.

Aamulehden mukaan jännittävä vaaliasetelma vetää äänestämään

Tasavallan presidentin vaalit käynnistyvät tänään ennakkoäänestyksellä eikä ensimmäisen kierroksen varsinaiseen vaalipäivään tammikuun 16. päiväänkään ole enää kuin puolitoista viikkoa.

Kätevä ja vaali vaalilta suosiotaan nostanut postiäänestys sujuu toivottavasti häiriöittä postilaisten aiemmasta, Leonia-kauppoihin liittyneestä uhittelusta huolimatta.

Myös ulkosuomalaisten äänestys alkaa tänään. Heidän äänestysintonsa on ollut alhainen, mutta miten se voisikaan nousta korkeaksi, kun tietoa vaaleista ei ole saatavilla ilman omaa aktiivisuutta? Äänioikeuspapereiden mukana heille voisi postittaa neutraalit esittelyt kaikista ehdokkaista.

Presidentinvaalien alkuasetelmat eivät voisi olla jännittävämmät tai mielenkiintoisemmat eikä valinnanvara juuri monipuolisempi. Jos nyt ei tee mieli äänestää, niin koska sitten?

Kaksikko keskustan Esko Aho ja sdp:n Tarja Halonen porskuttaa mielipidemittausten kärjessä. Kokoomuksen Riitta Uosukaisen mahdollisuudet ovat uljaan alun jälkeen heikentyneet, mutta eivät tyystin menneet. Rkp:n Elisabeth Rehnin kannatuskäyrät sen sijaan ovat kääntyneet pahasti alamäkeen.

Mielipidemittaukset ovat mielipidemittauksia ja gallupit gallupeja, mutta niiden merkitystä ei voi kiistää varsinkaan silloin, kun ne näyttävät johdonmukaisesti joko nousua tai laskua. Menestys synnyttää menestystä ja alamäellä on taipumus jyrketä.

Aho ja Halonen ovat vaalien lähestyessä vakaassa nousuputkessa, kun taas Uosukaista ja Rehniä koettelee laskeva trendi. Heidi Hautala, Risto Kuisma ja Ilkka Hakalehto ovat pysytelleet koko ajan pienissä prosenteissaan .

Tohtori Osmo Kuusi totesi (HS 4.1.) että ihmisen vastatessa esimerkiksi mielipidetiedusteluun siihen vaikuttaa myös se, mitä mieltä hän kuvittelee toisten ihmisten olevan. Yleinen mielipide voi muuttua hyvinkin lyhyessä ajassa, kuten jo presidentinvaalien yhteydessä on nähty.

Jos toiselle kierrokselle menevät Aho ja Halonen, ovat äänestäjät tehneet perinteisen ratkaisun. Miltei koko sodanjälkeinen aika on eletty joko maalaisliitto/keskustasta tai sosiaalidemokraateista tulleen presidentin hallitessa.

Aho on myös puolueen puheenjohtajana puoluepoliittisin ehdokas, vaikka kaikki muutkin tunnustavat poliittista väriä. Näissä vaaleissa ei ole sijaa sitoutumattomuudelle.

Aho on häivyttänyt puoluettaan taustalle pidättäytymällä puoluejohtajan tehtävistä, kun taas sdp ja vasemmistoliitto, tosin epävirallisesti, ovat ay-liikkeen mahtituella ajaneet Halosta. Niiden yhteisen voiman pitäisi riittää nostamaan Halonen toiselle kierrokselle, kun taas Ahon on omiensa lisäksi saatava lisäkannatusta muualta.

Eräs vaalien mielenkiintoisista kysymyksistä on, hyötyykö Aho sukupuolestaan - todennäköisesti hyötyy - ja muita nuoremmasta iästään ja haittaako naispuolisia presidenttiehdokkaita se, että heitä on tällä kertaa useampia.

Vaalikampanjassa ei ole näkynyt eroja mies- ja naisehdokkaiden välillä. Yksikään naisehdokas ei ole nostanut tasa-arvokysymyksiä tai muita naisia koskettavia asioita erikseen esille. Ehkä vain yhden valitsijamiehen vuonna 1981 saaneen Helvi Sipilän esimerkki pelotti?

Hämeen Sanomien mukaan Ahon takkiin tuli tahra

Helsingin Sanomien mukaan Lahden 2001 MM-hiihtojen toimikunta lupasi rahaa Kroatialle ja Valko-Venäjälle, jos nämä äänestävät Lahden kisaisännyyden puolesta kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressissa. 10 000 markan korvaukset maksettiin Lahden kaupungin kassasta.

Poliisitutkinta asiassa on päättynyt, mutta syytettä ei ole ainakaan vielä nostettu. Kulttuuriministeri Suvi Lindén (kok.) kiirehti heti korostamaan, että hiihtoliiton valtiontuki pannaan jäihin, jos Lahden MM-kisojen kuvioita ratkotaan oikeudessa.

Helsingin Sanomien mukaan hiihdon MM-kisojen kalastus on ollut paitsi tavanomaista vaikuttamista myös selvää liiketoimintaa. Hiihtoliitto on ilmeisesti laskenut, että kisojen saamiseksi kannattaa kylvää rahaa, koska niiden järjestämisestä kertyy muhkea voittopotti. Kisoista käyty rahavetoinen peli näyttää rumalta - eikä vähiten siksi, että dollarit ovat olleet tärkeässä osassa myös olympialaisten kotikaupunkien valinnassa.

Kohinaa MM-kisojen ympärillä lisää se, että presidentiksi pyrkivä Esko Aho oli jo hiihtoliiton puheenjohtaja, kun FIS:n kokous myönsi hiihdot Lahdelle. Aho on varmasti tiennyt joutuvansa liipaisimelle, joten ei ole ihme, että hän torjuu itseensä kohdistuneet syytökset. Ahon takkiin tuli kuitenkin tahra, sillä hän on hiihtoliiton puheenjohtajana paikalla, jossa hänen pitäisi tietää myös läheistensä tekemiset. Aho on liitossa vastuunkantaja.

Kaleva näkee pörssissä taantuman merkkejä

Pörssikurssien raju pudotus ja inflaation kiihtyminen saattavat ennakoida hyvien vuosien päättymistä. Taantuman Suomi kestäisi nyt aikaisempaa paremmin.

Helsingin pörssi on maailman pörssien ykkönen, jos verrataan vuoden aikana tapahtunutta kurssien nousua. Tietotekniikkayritysten osakkeiden hinnat ovat Nokian vanavedessä kivunneet taivaisiin. Kurssinousu ei kuitenkaan perustu yritysten substanssiarvoon, vaan tulevaisuuden odotuksiin, toiveisiin ja utopioihin. Tosiasiassa Helsingin pörssi on miinuksella, jos Nokian vaikutusta ei oteta huomioon.

Kun pörssi on tehnyt muutaman osake- ja optiomiljonäärin, tavalliset kotitaloudetkin ovat siirtyneet apajille - toivottavasti omilla eivätkä lainarahalla. Osakesäästäminen kasvaa hitaasti mutta vakaasti. Kukaan ei näytä muistavan edellistä lamaa ja sen aiheuttamaa onnettomuutta pankkikriiseineen. Kuitenkin meillä on yhä tuhansia ylivelkaantuneita, yrityskonkurssien ja työttömyyden uhreja, jos on myös tuon ajan pörssikeinottelijoita.

Ennen Emu-aikaa yleissääntö oli, että taantuma tulee 5-7 vuoden välein. Yhtäjaksoista talouskasvua on kestänyt jo kuusi vuotta. Taloudelliset tutkimuslaitokset kuitenkin nostivat viime vuoden lopulla tämän vuoden kasvuennusteita, jonka uskotaan olevan keskimäärin 4-5 prosenttia. Jos arvio toteutuisi, Suomen taloudessa menisi edelleen uskomattoman hyvin.

Ennustajat eivät ehkä ole huomanneet taustalla vaanivaa tuttua uhkaa, inflaatiota. Öljyn rajua hinnannousua on jo siirretty palveluiden ja tavaroiden hintoihin. Jos palkankorotukset ovat suuria, inflaatio voi karata käsistä. Vaarana on, että Suomi hinnoittelee itsensä ulos vientimarkkinoilta.

Koska devalvaatiota ei enää voida käyttää korjauskeinona, yritykset ryhtyvät supistamaan kustannuksia eli vähentämään työvoimaa. Jos Nokian ja siitä riippuvaisten yritysten vienti heikkenee, se tuntuu heti Suomen taloudessa.

Inflaation ohella vaarana on myös kuplatalous. Suomalaiset ja Helsingin pörssi ovat pikkutekijöitä suurten rinnalla. Yhdysvaltain kotitaloudet ovat vuosia jatkuneessa pörssihuumassa melkoisesti velkaantuneet. Jos pörssikurssit romahtavat ja kuplatalous puhkeaa, se hidastaa Yhdysvaltain talouskasvua, vaikuttaa maailmantalouteen ja myös Suomeen.

Tämänhetken tilanne hurjasti kohoavine pörssikursseineen on lähes identtinen 10 vuoden takaisiin aikoihin. Helsingin pörssi antoikin eilen tuntuvan muistutuksen kuolevaisuudesta: kurssit romahtivat.

Etenkin teknologiaosakkeiden alamäki oli rajua. Kyseessä saattoi olla vain kauan odotettu vastareaktio viime vuoden lopun rajuille hinnannousulle, mutta myös varoitus tulevasta. Onneksi Suomen valmius ottaa vastaan taantuma on nyt aikaisempaa parempi.

Yksi asia kuitenkin on varma: pörssihuuman puhkeamisesta kärsivät eniten nousun huipulla mukaan tulleet tavalliset sijoittajat. Ammattimiehet ovat jo myyneet osakkeensa huimalla voitolla ja sijoittaneet rahansa uusiin kohteisiin.

Satakunnan Kansan mukaan Hiihtoliitolla on paljon selittämistä

Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen hakuprosessista tulee vielä kiusallinen purtava sekä hakutoimikunnalle että Suomen hiihtoliitolle ja ehkä myös sen puheenjohtajalle Esko Aholle. Tosin kisoja hakevat kaupungit, mutta liitto on ollut haussa keskeisesti mukana ja hyötynee kisoista taloudellisesti eniten. Se ei voi tiukan paikan tullen luistella täysin pois vastuusta.

Asia etenee omalla painollaan, sillä keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan, liittyykö hakuun lahjontaa.

Lahti sai kisat Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressissa vuonna 1996 luvattuaan varsin monen ns. köyhän hiihtomaan liitolle tukea mm. leirivuorokausina tai välineinä. Lisäksi Helsingin Sanomien eilisten tietojen mukaan Kroatialle ja Valko-Venäjälle luvattiin ja maksettiin rahaa "matkakuluina Kansainvälisen hiihtoliiton kongressiin". Lupaajaa ei kuitenkaan ole löytynyt.

Kisojen hakutoimikunta ja Hiihtoliitto tiesivät oletettavasti leikkiin lähtiessään, ettei isännyyttä voi saada täysin puhtain keinoin. FIS:n silloisetkin säännöt kielsivät yksiselitteisesti yli sadan dollarin arvoiset lahjat eli niin leirivuorokaudet ja muut vastaavat kuin rahankin käytön, mutta käytännössä säännöistä ei piitattu, vaan äänten kalastus oli yleinen ja jopa avoin tapa.

Suomalaisten hakijoiden käsitystä vallinneesta moraalista kuvaa ehkä se, että he kertoivat pelin hengestä tuoreeltaan suoraan mediassakin. Rahatuen antamista ei tosin myönnetty.

Edelliset skandinaaviset MM-kisat hankittiin Trondheimiin vielä suuremmin panoksin.

Niinpä jälleen voidaan tietysti esittää myös vanha kysymys: Pitääkö juuri meidän harrastaa kansainvälisestä valtavirrasta poikkeavaa itseruoskintaa ja antaa makupalojen valua muualle?

Pitemmän päälle ei urheiluelämässäkään kuitenkaan ole muuta kestävää tietä. Niin kuin Kansainvälisen olympiakomiteankin historia osoittaa, paiseet yleensä ennemmin tai myöhemmin puhkeavat, vaikkapa yksi kerrallaankin. Ainakin jälkeenpäin on yleensä helppo todeta, että olisi ollut paljon parempi olla uudistuspolitiikan kärjessä kuin hyödyntämässä eettisesti kyseenalaisia menettelytapoja.

Ongelmalla on lisäksi juridinen puolensa, joka tosin lienee mutkikas mm. siitä syystä, että hiihtoliittoja on ehkä vaikea rinnastaa elinkeinonharjoittajiin.

Joka tapauksessa Hiihtoliittokin on nyt ahtaalla. Sen ei kannata ainakaan torjua "pöytä välittömästi puhtaaksi" -vaatimuksia. Liiton asema on kiusallinen senkin vuoksi, että Pesäpalloliitto joutui omassa skandaalissaan perusteellisen ryöpytyksen kohteeksi - vaikka tapauksia ei voikaan rinnastaa.

Koonnut: TK
5.1.2000

Muut lehdet -sivulle