Muut lehdet keskiviikkona 15.12.1999

Kainuun Sanomien mielestä Venäjän vastalause oli aiheeton

Venäjän vastalause Suomelle tshetsheenien edustajan tapaamisesta on aiheeton, mutta epäilemättä siihenkin osattiin varautua. Olihan tapaaminen nimenomaan järjestetty hotelliin, eikä ulkoministeriöön.

Suomen Moskovan suurlähettilästä Markus Lyraa ripitettiin maanantaina siitä, että Suomen ulkoministeriön virkamies René Nyberg tapasi Tshetshenian hallituksen Kööpenhaminassa normaalisti toimivan edustajan EU-kokouksen aikana.

Omituiseksi vastalauseen tekee se, että Venäjän pääministeri Vladimir Putin itsekin on jo pari viikkoa sitten tavannut Tshetshenian presidentin Aslan Mashadovin edustajan. Tosin nämä yhteydet ovat herättäneet ristiriitoja Venäjän kenraaleiden kanssa.

Joka tapauksessa Putin on jo luopunut Venäjän alussa valitsemasta Terijoki-taktiikasta, jonka mukaan Tshetshenian laillinen valta olisi aikaa sitten valitun parlamentin Moskova-mielisten jäsenten käsissä eikä vuonna 1997 virkaansa laillisissa vaaleissa tulleella Mashadovilla.

Vaikka Usman Ferzauli esiintyi Helsingissä Mashadovin nimissä, hänet tavattiin kansalaisjärjestön edustajana. Näinkään mitään aihetta protestiin ei voi olla. Tapaaminen oli pelkkää tiedonhankintaa Suomelle ja EU:lle. Suomi ei ole tunnustanut Tshetshenian itsenäisyyttä eikä kyseenalaistanut Venäjän alueen koskemattomuutta.

Murhayrityksenkin kohteeksi joutunut maltillinen Mashadov on ollut jatkuvasti vaikeuksissa jyrkän linjan sissipäälliköiden kanssa. Näitä vaikeuksia Venäjän "antiterroristinen kampanja" ei suinkaan ole vähentänyt.

Vielä jokin aika sitten Putin ei vielä kelpuuttanut Mashadovia neuvottelukumppaniksi. Mashadov oli hänen mukaansa menettänyt otteensa terroristeille ja rikollisjoukkioille, jotka ovat mukana huumekaupassa, rahanväärennöksissä, ihmissieppauksissa.

Itse Mashadovia ei siis ole suoraan syytetty terrorismista. Tästä huolimatta Venäjä tulkitsi hänen edustajansa tapaamisen Suomelta epäystävälliseksi teoksi, sisäisiin asioihinsa sekaantumiseksi sekä separatistien ja terroristien auttamiseksi ja rohkaisemiseksi.

Supervalta Neuvostoliiton vähäisetkin mielenilmaukset, isommista nooteista puhumattakaan oli tapana ottaa Suomessa hyvin vakavasti, varsinkin näin presidentinvaalien alla. Jos Neuvostoliitto olisi silloin yhtä tylysti reagoinut presidenttiehdokkaan johtaman ulkoministeriön toimiin, kilpailijat olisivat käynnistäneet tuon presidenttiehdokkaan alasammunnan välittömästi.

Nyt Venäjän vastalauseen voi kuvitella vain vahvistavan kuvaa Tarja Halosesta määrätietoisena johtajana. Varsinkin kun hän viisaasti totesi, ettei vastalause anna aihetta mihinkään erityisiin toimiin. Ne olisivatkin ylilyöntejä.

Nyt tilanne on tietysti toinen kuin Neuvostoliiton aikaan. Suomi on EU:n jäsen ja tämän tapauksen aikaan vieläpä sen puheenjohtaja. Tietysti puheenjohtajamaan velvollisuuksiin kuuluu hankkia päätösten pohjaksi riittävästi informaatiota. Tshetshenian edustajan tapaamatta jättäminen olisi ollut huonoa diplomatiaa.

Demarin mukaan Tarja Halosen asema paranee

Presidenttiehdokkaiden saamat kannatusluvut osoittautuivat jo ennen vuoden 1995 suoraa kansanvaalia vuoristoradaksi. Samoin näyttää käyvän nytkin. Mielipidemittausten kärjessä olleiden Kokoomuksen Riitta Uosukaisen ja RKP:n Elisabeth Rehnin kannatukset ovat taittuneet ja joissakin tutkimuksissa suorastaan romahtaneet. Suosioluvut ovat juuri nyt voimakkaissa pyörteissä.

Keskustan Esko Aho on ponkaissut äskettäin jo ykköseksikin, ja Halonen on parantanut merkittävästi asemaansa. Silti kahden porvarinaisen kanssa kamppailevalla Aholla voi hyvinkin tulla presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella katto vastaan aiemmin kuin Halosella.

Merkittävää tukea siirtyy vankan kannatusperustan omaavan Halosen taakse, kun osa äänestäjistä hylkää ennen ensimmäistä kierrosta alamäessä tai pienissä kannatuslukemissa olevan suosikkinsa ja siirtyy kannattamaan seuraavaksi hyväksyttävintä ehdokasta.

Tarja Halonen esiintyi vakuuttavan luontevasti presidentinvaalien ensimmäisessä tv-keskustelussa. Ulkoministerin tehtävien hoito sujui häneltä totutun pätevästi Helsingissä pidetyssä EU:n huippukokouksessa. Heti seuraavana päivänä, viime sunnuntaina Halonen avasi varsinaisen kampanjansa tilaisuudessa, joka henki voimakasta voitontahtoa ja lämmintä yhteiskunnallista solidaarisuutta.

Halosen taakse ovat asettuneet sosialidemokraattien lisäksi sankat joukot Vasemmistoliiton ja ammattiyhdistysliikkeen väkeä. Jotkut kommentaattorit katsovat tämän auttavan hänet presidentinvaalien toiselle kierrokselle, mutta samalla estävän hänen menestymisensä siinä. Päätelmä on kovin yksioikoinen ja henkii enemmän asenteellisuutta kuin viileätä pohdintaa suoran kansanvaalin olemuksesta.

Ensimmäisellä kierroksella puolueista tulevalla tuella on merkitystä kaikille niille ehdokkaille, joilla voi olla uskottavia mahdollisuuksia toiselle kierrokselle. Ennen toista kierrosta tapahtuu kuitenkin suuri mylläys, missä äänestäjät siirtävät puolueet sivummalle ja arvioivat kahden jäljelle jääneen ehdokkaan kokemuksen, uskottavuuden ja arvojen perusteella, kumpi on parempi valinta presidentiksi.

Ilkan mielestä talonpoikien mellakkakohu hukuttaa alleen varsinaisen asian

Talonpoikien suurmielenosoitus Helsingissä viime perjantaina on johtanut jälkipuheisiin, jotka ovat vaarassa hukuttaa alleen tapahtuman tärkeimmän viestin. Liioiteltu takertuminen eräisiin mielenosoituksen kiistattomiin lieveilmiöihin näyttää joillekin tahoille olevan jopa tietoista politikointa, jonka tarkoitus on kääntää julkinen huomio pois viljelijöiden ahdingosta ja hädästä, joka on aito ja todellinen.

Kuvaava esimerkki lillukanvarsiin sotkeutumisesta on pääministeri Paavo Lipposen johtaman SDP:n pää-äänenkannattajan Demarin tiistaisen (14.12) pääkirjoituksen otsikko: "Törkimyksiä mielenosoituksessa." Lehti uhraa koko pääkirjoituksensa mielenosoituksen muutamiin ylilyönteihin. Lehden mukaan MTK:n johto oli "ensimmäisten joukossa lietsomassa höyrypäisimpiä entistä kiilusilmäisempään uhoon".

Myös eräissä muissa sinipunaisissa kommenteissa on kauhisteltu muutamien mielenosoittajien mukanaan kuljettamaa rekvisiittaa, mutta on visusti vältetty kertomasta, mistä väenkokouksessa oli perimmältään kysymys. Ei ole edes haluttu pohtia, mikä saa lähes 8000 maanviljelijää eri puolilta maata päiväksi pääkaupunkiin huutamaan hätäänsä siellä kokoontuvalle suomalaiselle ja eurooppalaiselle EU-eliitille.

Demari opastaa tuottajajärjestöä, että sen olisi pitänyt rakentaa mielenosoituksen puitteet sellaisiksi, ettei lieveilmiöitä olisi päässyt tapahtumaan. Olisikohan käynyt niin, että väkimäärä yllätti täysin myös MTK:n, joka oli mielenosoitukselle asialliset luvat hankkinut. Tuhansia ihmisiä on vaikea saada marssimaan kiltissä parijonossa Mannerheimintien jalkakäytävää pitkin niin, ettei helsinkiläisen vallasväen iltapäivärauha hieman häiriinny.

Kuvaavaa on, ettei Demaria kiukuttanut yhtään 4000 EU-vieraan kaksi päivää kestänyt mustien autojen kurvailu Helsingin kaduilla. Kai helsinkiläisten normaali arki siitäkin hieman häiriintyi. Eikä Demaria vaivannut tylyys, jolla Lipposen hallituksen ministerit virka-autoillaan puskivat viljelijäjoukon läpi vaivautumatta avaamaan auton ikkunaa sen vertaa, että olisivat ottaneet vastaan tuottajien kirjallisen 141-kannanoton.

Ymmärtäviäkin kannanottoja talonpoikien mielenilmauksesta on esiintynyt, jopa yllättäviltäkin suunnilta. Helsinkiläisten ja kuluttajaväestön äänenkannattajana mielellään esiintyvä maan valtalehti Helsingin Sanomat näyttää todella muuttaneen suhtautumistaan maanviljelijöihin ja maaseutuun. Lehden pääkirjoitustoimittajan Antti Blåfieldin tiistainen kirjoitus on tästä hyvä esimerkki.

Kirjoittaja hakee rinnastuksia vuoden 1930 talonpoikaismarssin ja perjantain marssin väliltä: "Virallinen Suomi otti ensimmäisen talonpoikaismarssin vakavasti. Demokratiaa suojattiin vasemmalta tulevaa uhkaa vastaan niin, että kun uhka pian nousi oikealta, kansanvallan rintama oli vahva. Nytkin virallisen Suomen kannattaa talonpoikien viestiä tarkalla korvalla kuunnella, vaikka heidän voimansa vähäisempi onkin ja asiakin on toinen. Yksi yhteinen nimittäjä marsseilla on: räjähdysherkkä tunnelma." Blåfieldin näkemykseen on helppo yhtyä.

Suuren yleisön on vaikea ymmärtää, mistä viljelijöiden hädässä on kysymys. EU-jäsenyys on leikannut tuottajan palkkaa reippaasti. Tuottajat ovat ainoa väestöryhmä, joka on joutunut EU-jäsenyyden maksumiehiksi. Jotakin ahdingosta kertoo, että muutamassa vuodessa aktiivitilojen määrä on leikkautunut kolmanneksella. Tällä hetkellä toimivia tiloja on enää 80 000, niistäkin vain enää puolet kokopäiväisten viljelijöiden hallussa. Tilojen tulevaisuus on suuren hämärän peitossa. Tänä vuonna tehdään enää vain muutamalla sadalla tilalla sukupolvenvaihdos!

Suomalainen talonpoika on ajettu tilanteeseen, jollaista hän ei ole ikinä ennen kokenut. Suomalainen talonpoika ei ole koskaan kokenut maaorjuutta. Hän ei ole koskaan ollut linnanherrojen komenneltavana. Hän on aina ollut itsenäinen ja vapaa. Hän on ensimmäisenä ollut taistelemassa muidenkin itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Nyt hänet on pakotettu EU-kolhoosiin.

Poliittista voimaa viljelijöillä ei enää ole. Oma etujärjestö tuntuu voimattomalta. Maatalouspoliittinen valta on karannut kauas Brysseliin. Talonpojat olisivat varmasti mieluummin omissa puuhissa tiloillaan kuin riekkumassa Helsingin kaduilla, mutta yhteiskunta ei enää anna heille muuta mahdollisuutta. On korkea aika ottaa viljelijöiden hätähuuto vakavasti.

Aamulehti vaatii Venäjän poliittisen painostuksen jatkamista

Kylmät väreet kulkivat monen suomalaisen selkäpiissä, kun tieto Venäjän Suomelle jättämästä protestista - toiselta nimeltään nootista - tuli julki. Niitä ei neuvostovaltion romahdettua ole Suomelle juuri toimitettu, mutta Neuvostoliiton aikainen noottikriisi on jäänyt suomalaisten kollektiiviseen alitajuntaan.

Venäjä puhutteli Suomen Moskovan suurlähettilästä Markus Lyraa sen takia, että ulkoministeriön virkamies otti EU-huippukokouksen aikana vastaan tshetsheenien edustajan Osman Ferzaulin. Tiukat moitteet tulivat, vaikka tapaamista ei järjestetty edes ulkoministeriössä, Ferzaulia ei päästetty huippukokoukseen eikä hän saanut minkäänmoista valtiomiehen vastaanottoa.

Venäjän reaktio on yksi osoitus siitä, miten vaikea asia Tshetshenian sota sille on ja miten herkkänahkaisesti se torjuu lännen ''sekaantumisen sisäisiin asioihinsa''. Oman käsityksensä mukaan Venäjä vain kurittaa tshetshenialaisia terroristeja ja separatisteja.

Jyrkät otteet voitaneen tulkita myös EU:n puheenjohtajamaalle annetuksi vastaukseksi huippukokouksen tuomitsevalle Tshetshenia-kannanotolle, mitä ei varmaankaan ole Venäjällä katsottu suopein silmin.

Suomea naapurimaana iso naapuri muisti perinteisin neuvostoajalta kalskahtavin sanakääntein: suomalaisten toimet ovat ristiriidassa hyvien venäläissuomalaisten naapuruussuhteiden kanssa eivätkä ne voi edesauttaa kahdenvälisten suhteittemme positiivista kehitystä.

Suomen ulkopoliittinen johto otti nootin vastaan niin kuin pitääkin eli rauhallisesti. Suomen on sekä Suomena että EU:n jäsenenä ja vielä puheenjohtajamaana kuunneltava molempia osapuolia. On tärkeätä, ettei kuunnella ainoastaan Venäjää, kuten Ferzaulikin muistutti (Hbl 14.12.). Se on sitä paitsi tehnyt oman kantansa Tshetshenian sotaan täysin selväksi.

Venäjälle ei voida antaa periksi. Vain poliittinen ratkaisu voi lopettaa Tshetshenian kriisin eivätkä Venäjän toimet poliittisen ratkaisun löytämiseksi ole toistaiseksi olleet riittäviä, kuten pääministeri Paavo Lipponen muistutti selostaessaan eilen Euroopan parlamentille Helsingin huippukokouksen tuloksia.

Lipposen mukaan näissä oloissa EU:n ja kansainvälisen yhteisön poliittisen painostuksen täytyy jatkua; Venäjän toimet ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisia ja rikkovat ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Venäjäkin on sitoutunut.

Poliittinen painostus ei merkitse Venäjän eristämistä, mikä ei palvelisi sen enempää Venäjän kuin kansainvälisen yhteisönkään etuja. Yhtä vähän Venäjää saa päästää itse eristäytymään muusta Euroopasta, kuten huippukokouksen julkilausumassa tähdennettiin.

Tätä korostivat myös neljä johtavaa presidenttiehdokasta, jotka sattumoisin nootin jättämisen aikaan olivat keskustelemassa Suomen ja Venäjän suhteista.

Vivahteita suurempia eroja ei ehdokkaiden välille syntynyt: Esko Ahon, Tarja Halosen, Elisabeth Rehnin ja Riitta Uosukaisen mielestä humanitaarista apua Venäjälle on jatkettava, samoin lähialueyhteistyötä.

Ulkopoliittinen yksituumaisuus näyttää edelleen olevan meillä voimissaan.

Hyvä niin, sillä se on pienen maan kansallinen voimavara.

Koonnut: TK
15.12.1999

Muut lehdet -sivulle