Muut lehdet torstaina 2.12.1999
Katsaus lehtien pääkirjoituksiin torstaina 2.12.1999
Salon Seudun Sanomat kirjoittaa Ruotsin lehtien yhteistyöstä uusnatseja vastaan
Ruotsissa on tehty erikoista lehdistöhistoriaa.
Neljä maan suurinta sanomalehteä kävi
yhdistetyin voimin järjestäytynyttä rikollisuutta
vastaan julkaisemalla samana päivänä
yhteisvoimin tehdyn ja sisällöltään täysin saman
selvityksen ruotsalaisista natsijärjestöistä ja
moottoripyöräjengeistä.
Lehdet katsovat, että rikollista toimintaa
harjoittavat ryhmät ovat jo niin vakava uhka
demokratiaa ja koko ruotsalaista yhteiskuntaa
vastaan, että julkinen vastaisku on perusteltu.
Peruste on painava. Ratkaisu on silti vähintäänkin
erikoinen.
Kaikkein eniten kysymyksiä herättää se, että
lehdissä julkaistiin ryhmien avainhenkilöiden nimet
ja kuvat. Suurin osa yli 60 nimetystä henkilöstä on
rikoksista tuomittuja, mutta kaikki eivät.
Päätös kuvien julkaisemisesta ja koko
yhteisesiintymisestä on tehty varmasti
perusteellisen harkinnan ja punninnan jälkeen.
Sekin kannattaa huomata, että yhteiselle kannalle
harkinnassaan ovat päätyneet lehdet, jotka
edustavat erilaisia poliittisia, aatteellisia ja myös
omistuksellisia taustoja.
Sen johtopäätöksen voi tehdä, että huoli
järjestäytyneen rikollisuuden kasvusta ja sen
voimasta on Ruotsissa kova. Huoli näyttää myös
olevan yhteinen yhteiskunnan laidasta laitaan.
Ruotsalaislehtien päätoimittajat ovat perustelleet
ratkaisuaan vahvoin perustein. Ryhmien jäljiltä
paljastuneilla rikoslistoilla on raskaita tekoja,
poliisimurhia ja autopommeja.
Todistajien uhkailut
ovat jo estäneet monia oikeudenkäyntejä eli
rikollisin toimin on onnistuttu lamauttamaan
oikeuslaitoksen toimintaa. Syyttäjien uhkailut ovat
melkein arkipäivää.
Ruotsalaislehtien tilannearvio ja sen perusteella
valittu linja on kova. Vastaavaa menettelyä olisi
vaikea sovittaa suomalaisen lehdistön linjaan.
Suomessa perusteita näin raskaaseen
hyökkäykseen ei ainakaan nyt ole näkyvissä.
Ruotsissa tilanne voi olla toinen.
Demari vaatii vastuuta Jugoslavian ympäristötuhoista
Naton yksitoista viikkoa kestäneiden pommitusten kohteena olleen Jugoslavian
ympäristötilanne on huolestuttava ja toimettomuus ongelmien edessä
masentava. Ympäristötuhoja tutkinutta työryhmää johtanut Suomen entinen
ympäristöministeri Pekka Haavisto on tullut siihen tulokseen, että kukaan ei
yksinkertaisesti välitä tilanteesta.
Jo ilmapommitusten aikana varoitettiin, että sodankäynnin kannalta sinänsä
perustellut iskut öljyjalostamojen ja kemiantehtaiden kaltaisiin
teollisuuslaitoksiin voivat aiheuttaa vakavia ja pitkäaikaisia ympäristövaurioita.
Nyt on nähty, että juuri niin on käynyt.
Kysymys on Jugoslavian kansalaisiin kohdistuvista ympäristövaikutuksista,
joiden vakavuutta ja sukupolvivaikutuksia ei tarkalleen tiedetä - ainakaan niistä
ei tohdita puhua. Jugoslavian johto ei varmaankaan ole tehnyt läheskään
kaikkea ympäristövaurioiden korjaamiseksi, mutta sillä on myös siihen vain
rajalliset voimavarat. Kansainvälinen apu on välttämätöntä.
Mikäli kansainvälinen apu edelleen viipyy, herää kysymys, eikö sota olekaan
loppunut, vai onko itse asiassa meneillään totaalinen ympäristösota, jota
kauniimmin kutsutaan Jugoslavian johdon eristämiseksi. Joka tapauksessa
tavalliset ihmiset kärsivät pahiten ympäristötuhojen vaaroista terveydelle.
Haavisto arvostelee erityisesti YK:n toimielinten ja virkailijoiden velttoutta
pelkästään jo Jugoslavian ympäristötuhojen tutkimisessa. Onkin
hämmästyttävää, jos ihmisoikeuksien esitaistelijana tunnettu maailmanjärjestö
ei ota tilanteeseen vastuullisempaa asennetta.
Kansainvälisen yhteisön hyljeksimien hallitsijoiden eristäminen on
periaatteessa kannatettava asia, mutta jonkinlaista inhimillistä kirjanpitoa pitäisi
olla siitäkin, mitä kaikkea eristämistoimet aiheuttavat syyttömille ihmisille.
Loppuun näännytetyistä ihmisistä ei ole erityksissä olevien hallitusten kaatajiksi
eikä demokratian rakentajiksi.
Suomenmaa kirjoittaa Riesin NATO-tutkimuksesta
Keskustelu Suomen mahdollisesta
Nato-jäsenyydestä saa uutta vauhtia
maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Tomas
Riesin raportista, joka kallistuu
johtopäätöksissään Nato-jäsenyyden kannalle.
Eräillä sotilastahoilla ja poliittisessa oikeistossa
on luontaista vetoa Nato-jäsenyyteen.
Arvossapidetyn tutkijan kannanotto rohkaissee
viime aikoina kovin vaimeaksi käynyttä
Nato-kannatusta.
Presidenttiehdokkaista sekä Elisabeth Rehn että
Riitta Uosukainen joutuvat vielä moneen kertaan
viilaamaan sanomisiaan Nato-jäsenyydestä.
Muiden ehdokkaiden kannat ovat selkeämpiä ja
selvästi ankkuroituneet nykyiseen
liittoutumattomuuspolitiikkaan. Omalla tavallaan
selkeä on myös Risto Kuisman Nato-jäsenyyttä
vaativa kanta.
Riesin johtopäätös on sikäli hämmentävä, että
hänen listaamansa Nato-jäsenyyden edut ja haitat
näyttäisivät kallistavan vaa´an pikemminkin
jäsenyyttä vastaan.
Hänen pääargumenttinsa
jäsenyyden puolesta on se, että sodan tai kriisin
oloissa Suomi ei selviytyisi yksi ja silloin olisi
myöhäistä hakea suuren liittoutuman turvaa.
Toisaalta Ries toteaa, että Suomesta tulisi
sodassa idän ja lännen taistelukenttä ja jäsenyys
vetäisi Suomen mukaan myös alueellisiin
kriiseihin.
Lisäksi Nato-jäsenyys turmelisi Suomen
erityissuhteet Venäjän kanssa, ärsyttäisi Venäjää
ja horjuttaisi Euroopan vakautta. Ei-jäsenenä
Suomi pysyy poissa Venäjän ja lännen tulilinjalta
ja voi toimia jopa arvostettuna välittäjänä.
Mielenkiintoisina yksityiskohtina Ries toteaa, että
Nato-jäsenyys loitontaisi kansalaisia
maanpuolustuksesta ja estäisi Karjalan
palautuksen.
Euroopan Unionin turvallisuuspolitiikka ja
kriisinhallinta on voimakkaassa käymistilassa.
Suomen Nato-jäsenyydestä ei ole syytä edes
keskustella ennenkuin eurooppalainen kuvio
selkiytyy. EU-suurvalloilla tuntuu olevan kova
kiire unionin oman sotilasmahdin rakentamisessa.
Siinäkin on syytä olla tarkkana, jotta Suomi ei sitä
kautta ajaudu sotilasliittoon ikäänkuin
huomaamatta. Suomi ei saa heittäytyä ajopuuksi
myöskään EU:n turvallisuuspoliittisissa
järjestelyissä.
Itsenäinen puolustus on edelleenkin pitävä pohja
Suomen turvallisuudelle. Kriittisimmät
kansallisen turvallisuuden ongelmat ovat
siviilipuolella, kuten ympäristöriskeissä,
kansainvälisessä rikollisuudessa ja
huumesodassa. Niissä tarvitaan rohkeaa
kansainvälistä avautumista ja yhteistyötä
erityisesti EU-tasolla.
Koonnut: IA
2.12.1999
Muut lehdet -sivulle
|