Huumebisnes löysi otollisen maaperän
Kova huumebisnes on löytänyt Suomesta otollisen, päihdehakuisen maaperän. Toisessa päässä huumeet täyttävät rahamaailman arvotyhjiötä ja toisessa päässä ne tuovat lohtua syrjäytyneille, jotka eivät siinä maailmassa pärjää.Näin arvioi vuosia huumetyötä läheltä seurannut Kettutien A-poliklinikan johtaja, sosiaalipsykologi Hanna Ahokas Helsingistä.
Huumekauppiaiden työtä helpottavat vielä aika neitseelliset markkinat. Kentällä liikkuvat huumeet vaihtuvat tiheästi, markkinamiehet kokeilevat kaikkea, mitä voisi saada kaupaksi. Hintoja voidaan laskea, kun etsitään uusia kohderyhmiä jopa lapsista, sanoo Ahokas.
Käyttäjien kokemattomuus kärjistää huumeongelman huumekuolemiksi. Käyttäjät tulevat umpimetsästä tuntematta käyttötapojen alkeitakaan, kun vanhempaa käyttäjäporukkaa ei ole ollut opastamassa, sanoo neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Kaksi käyttäjäkuntaa etäällä toisistaan
Rave-bileissä muotihuumeita käyttävät ovat äärimmäiseen kaukana syrjäytyneiden joukosta, joka kuolee heroiinin yliannostuksiin ja huumeruiskusta saatuun HIV-tartuntaan, sanoo Sarvanti.
Selvän kahtiajaon näkee myös huumepoliisissa työskennellyt rikoskonstaapeli Leena Kontula Helsingin keskustan poliisipiiristä.
Huumepoliisi näkee työssään kuuden ällän ylioppilaita, joilla on sekä älyä että rahaa, sekä niitä joilla jo lastenrattaissa on ollut puolet maksettua ja puolet varastettua.
Joskus aineen käyttö liittyy suoraan työpaineisiin, kun on pakko jaksaa paremmin. Poliisin kanssa nämä ihmiset joutuvat tekemisiin, vasta sitten kun käyttö ryöstäytyy käsistä ja joudutaan mukaan salakuljetuksiin tai myyntirinkeihin.
Huono itsetunto yhteinen nimittäjä
Koukkuun jääneen kotona ovat usein ihmissuhteet täysin sekaisin. Jompikumpi vanhemmista ei arvosta ollenkaan, ja itsetuntoa on pönkitettävä aineilla.
Itsetunnon puute näyttääkin Kontulan mukaan olevan yksi yhteinen nimittäjä kaikilla huumeiden käyttäjillä.
Ahokas pyrkii välttämään vanhempien syyllistämistä. Menestymisen, rikastumisen paineet ja houkutukset ovat kuitenkin niin suuria, että lapset helposti jäävät taka-alalle.
Sarvanti vetoaa erityisesti niihin vanhempiin, joilla ura ja muu päteminen on noussut lapsia tärkeämmäksi. Kaikki perheet eivät kuitenkaan pysty kasvatustehtävästä suoriutumaan, ja näille perheille on saatava yhteiskunnan tukea.
STT-IA
23.6.2000
