Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Ulkomaat


Juutinrauman silta yhdistää Ruotsin ja Tanskan

Malmön ja Kööpenhaminan välillä Juutinrauman ylitse kulkeva 16 kilometriä pitkä silta- ja tunneliyhteys on viimeistä silausta vaille valmis. Liikenteenohjausjärjestelmää testataan vielä, samoin viimeistellään Ruotsin puolella sijaitsevan maksuaseman toimintoja.

Kyseessä myös henkinen silta

Uuden kulkuyhteyden toivotaan myös houkuttelevan lisää matkailijoita niin Kööpenhaminaan kuin Ruotsin puolelle.

Unkari tähtää kohti ammattiarmeijaa

Runsas vuosi sitten sotilasliitto NATO:on liittynyt Unkari siirtyy askel askeleelta kohti ammattiarmeijaa. Tähtäimessä on vuosi 2010, jolloin Unkarin asevoimien tulisi täyttää NATO:n normit.

Ympäristö suuri huolenaihe Kiinassa

Kiinan pitkään jatkunut talouskasvu on saanut päättäjät kääntämän katseensa myös ympäristöasioihin. Paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä jäljellä. Pahimpia ongelmia ovat mm. makean veden puute ja ilmansaasteet, mutta myös alati kasvava liikenne ja alueiden aavikoituminen aiheuttavat vaikeuksia.

EU aikoo pysyä laajenemisen aikataulussa

Euroopan unioni vahvisti sitoutumisensa ottaa uusia jäsenmaita, kun valtiojohtajat päättivät huippukokouksensa Portugalissa.

IVY:n yhteistyö etenee vain hyvin pienin askelin

Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n yhteistyö etenee vain hyvin pienin askelin. Sen osoitti taas kerran huippukokous, joka pidettiin keskiviikkona Moskovassa.

Pohjois-Korea ehdotti pakotteiden purkamista

Pohjois-Korea esitti keskiviikkona, että Yhdysvallat purkaisi kaikki Pohjois-Korealle asettamansa pakotteet.

Yleisöpuhelimet katoamassa Yhdysvalloista

Yleisöpuhelinten määrä on selvässä laskussa Yhdysvalloissa. Kännykät ovat jo syöneet puhelinkoppeja ylläpitävien yhtiöiden kannattavuutta ja maan 2,3-miljoonaista yleisöpuhelinkantaa karsitaan kovalla kädellä.

Geneven kokous suitsii hallitsematonta globalisaatiota

Kun YK:n maailman sosiaalisen kehityksen seurantakokous alkaa maanantaina Genevessä, ovat monien kokousedustajien tunnelmat apeat.

Zimbabwen vaaleja varjostaa väkivalta

Zimbabwessa viikonloppuna järjestettäviä parlamenttivaaleja varjostaa yli neljä kuukautta jatkunut poliittinen väkivalta. Väkivaltaisuuksissa on kuollut 30 ihmistä ja sadat ovat loukkaantuneet.

"Sivilisaatioiden yhteentörmäyksiltä vältytään kun arvostamme eri uskontoja"

Maailman konflikteja voitaisiin estää toteuttamalla kaikissa uskonnoissa olevia eettisiä ohjeita ja opiskelemalla vieraita kulttuureita. Tätä mieltä oli Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt tiistaina Helsingissä.

Dikoni on viipurilaislasten turvapaikka

Suomalaisten Viipurissa ylläpitämä katulasten päiväkeskus Dikoni täytti kesäkuun alussa kolme vuotta. Alkuvaiheiden kompastelujen jälkeen on päästy täyteen vauhtiin. Keskuksella on uusi johtaja, ja paikka on tuttu sekä viipurilaisille että suomalaisille.

Sudanin presidentti armahti kaikki kapinalliset

Sudanin presidentti Omar Hassan al-Bashir on luvannut armahtaa kaikki häntä vastustaneet kapinalliset. Sudanin virallinen uutistoimisto SUNA tiedotti asiasta keskiviikkona.

WHO: Ranskan terveydenhuolto maailman paras, Suomi sijalla 31

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi tuoreessa raportissaan, että maailman paras terveydenhuoltojärjestelmä on Ranskassa, toiseksi paras Italiassa.

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Tapahtui näinä päivinä...

Sivun alkuun