Vaimoja ja vahvoja uranaisia
Suomalaisten naisten tekemä lähetystyö sai oman historiansa
Suomalaisen lähetystyön kirjoitettu historia on tähän asti ollut miesten historiaa. Naiset ovat kuitenkin olleet mukana lähetystyössä aina sen alusta saakka. Noin kaksi kolmasosaa Suomen Lähetysseuran läheteistä on ollut naisia.Naisten osuutta lähetystyössä on kartoitettu Suomen Lähetysseuran toimeksiannosta aloitetussa hankkeessa. Projektin näkyvä tulos on teologian tohtori Kirsti Kenan tuore kirja Eevat apostolien askelissa, jossa kerrotaan suomalaisten naislähettien historiasta vuosina 1870-1945.
Naiset mukaan 1870-luvulla
Ensimmäiset lähetystyöhön halukkaat naiset ilmoittautuivat jo 1860-luvulla. Aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä. Kentällä suomalaisnaisia nähtiin ensimmäisen kerran 1870-luvulla, kun mieslähetit saivat luvan ottaa vaimonsa tai morsiamensa mukaan.
Lähetin vaimon osa ei paljoakaan poikennut vaimon osasta kotimaassa. Tehtäviin kuului pääasiassa perheestä ja puolisosta huolehtimista, mutta myös palvelijoiden kouluttamista, köyhien ruokkimista, orvoista huolehtimista ja lähetysaseman emännöintiä.
1800-luvulla suomalaiset tekivät lähetystyötä pääsiassa Ambomaalla ja Kiinassa. Kummallakin seudulla mieslähetit törmäsivät samaan ongelmaan: työtä naisten ja lasten parissa pidettiin tärkeänä, mutta mieslähetit eivät päässeet kosketuksiin paikallisten naisten kanssa.
Lähetysseuran johdon oli taivuttava kentältä tulleisiin pyyntöihin. Ensimmäiset naislähetit pääsivät tositoimiin 1890-luvulla.
Työ muuttui naisten ansiosta
Naislähettien ansiosta lähetystyössä tapahtui murros: sanan julistamisen rinnalle tuli uusia työmuotoja. Esimerkiksi Ambomaan sairaanhoitolaitos ja sairaanhoitajien koulutus luotiin pitkälti koulutettujen suomalaisnaisten voimin.
Naislähettien yleisin siviiliammatti oli opettaja, ja tämä näkyi voimakkaana panoksena paikallisen koululaitoksen kehittämisessä. Opettajan, lääkärin ja sairaanhoitajan tehtävät olivat tärkeimpiä, mutta toimivat naiset kentällä muissakin rooleissa.
Naislähettejä näkyi niin rakentajina, työnjohtajina kuin toimittajinakin. Lähetiltä vaadittiin sujuvaa liukumista tehtävästä toiseen.
Lähetystyötä tekeville naisille maksettiin kuitenkin huonompaa palkkaa kuin miehille. Mieslähettien vaimoille ei vielä toiseen maailmansotaan mennessä maksettu palkkaa lainkaan.
Uudenlainen roolimalli
Niin Kiinassa kuin Afrikassakin suomalaiset naislähetit herättivät aluksi suurta kummastusta. Varsinkin lähettien naimattomuutta ihmeteltiin. Yleinen käsitys oli, että lähetit olivat naisia joita kukaan ei ollut Suomessa huolinut puolisoikseen.
Naisten antamia käskyjä ei usein toteltu, eikä heidän opetuksiaan kuunneltu. Pikku hiljaa he kuitenkin alkoivat saavuttaa paikallisten kunnioituksen. Suomalaiset, koulutetut naislähetit opettivatkin monelle uudenlaisen roolimallin: naimattoman uranaisen.
Kenan teokselle on parhaillaan tekeillä jatko-osa, jossa kerrotaan naislähettien työstä toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista nykypäivään. Aiheesta riittäisi tutkijoille enemmänkin materiaalia.
Esimerkiksi kymmenien tuhansien naisten lähetyksen hyväksi kotimaassa tekemä työ odottaa vielä kartoittajaansa.
STT-MH
18.8.2000
