Maatalouden hintasääntely yhä laajaa
OPEC yrittää ohjata raakaöljyn hintaa
Öljyntuottajamaiden kartelli OPEC on yksi harvoista perushyödyketuottajien ryhmistä, joka on pystynyt merkittävästi vaikuttamaan hyödykemarkkinoiden kehitykseen parin viime vuosikymmenen aikana. OPEC-maiden vaikutusvalta hintoihin perustui öljyn strategiseen asemaan. Öljy oli 1970-luvun alussa teollisuusmaiden keskeinen energiahyödyke ja OPEC-maat hallitsivat kansainvälistä öljykauppaa.
Toinen pitkään kestänyt "sisäinen" perushyödykekartelli on teollisuusmaiden harjoittama maatalouspolitiikka. Raakaöljy ja maataloustuotteet ovat kuitenkin poikkeuksia maailman perushyödyketuotannossa.
Globalisaatio, kaupan vapautuminen ja ajan myötä kehittyvä maailmanlaajuinen kilpailupolitiikka asettavat molempien kartellien tulevaisuuden kyseenalaiseksi.
Teollisuusmaiden maatalouspolitiikka eroaa perushyödykesopimuksista siinä, ettei sillä ole ensisijaisesti pyritty vaikuttamaan maailmanmarkkinoihin. Se onkin eräänlainen käänteinen perushyödykesopimus.
Maatalouspolitiikan lähtökohtana oli kotimaan tuottaja- ja kuluttajahintojen sekä tuotannon määrän kattava säännöstely maiden omilla sisämarkkinoilla.
Esikuvana oli Yhdysvaltain 1930-luvun laman synnyttämä tarjonnan säätelyyn perustunut "uusi maatalouspolitiikka". Tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvun myötä maatalouspolitiikasta tuli kuitenkin tulonjakoautomaatti, joka turvasi tuottajille kasvavat tulot, mutta ei edellyttänyt vastaavaa tuottavuuden parantamista.
Ylijäämien polkumyynti johti keinotekoisiin hintoihin
Teollisuusmaiden maatalouspolitiikan onnistumisen edellytyksenä oli maatalouden eristäminen maailmanmarkkinoista tiukalla tuontisäännöstelyllä ja kotimarkkinoiden tuotannon ohjauksella. Samalla se kuitenkin muovasi maailmanmarkkinoita.
Ylijäämien polkumyynti johti keinotekoisen alhaisiin maailmanmarkkinahintoihin ja vääristi maataloustuotannon ja kaupan kansainvälisiä rakenteita.
Suljettu maatalouspolitiikka toimi niin kauan, kun kansallisia markkinoita säännösteltiin tiukasti ja valtiot pystyivät monopolillaan eristämään tuotannon maailmanmarkkinoista.
Toisena edellytyksenä oli, että ne olivat valmiita maksamaan keinotekoisesti ylläpidetyistä hinnoista koituvat kasvavat taloudelliset ja yhteiskunnalliset kustannukset.
Kilpailevien maataloustuottajien ja vientimarkkinoille pyrkivien kehitysmaiden lisäksi yhä useampi kuluttaja teollisuusmaissa kysyy maataloustuen mielekkyyttä.
Vuonna 1998 OECD-maiden maatalouden kokonaistuki nousi 324,0 miljardiin ecuun. Siitä kuluttajat maksoivat korkeampina elintarvikkeiden hintoina 190 miljardia ecua.
Globalisaatio ja elintarviketuotannon nopea kehitys söivät perinteisen kansallisen maatalouden tukipolitiikan edellytyksiä nopeasti 1980- ja 1990 -luvulla. Samaan suuntaan vaikutti muiden tuotemarkkinoiden vapautuminen.
Maatalouskauppa otettiin maailmankaupan sopimusjärjestelmään GATT:n Uruguayn kierroksella. Se on noussut yhdeksi Maailman kauppajärjestön WTO:n uuden neuvottelukierroksen keskeisistä aiheista.
Öljynviejien OPEC onnistui hyödyntämään asemaansa
Raakaöljy oli tyypillinen 1900-luvun uusi perushyödyke. Sen varaan rakentui vuosisadan mittaan toteutunut maailmanlaajuinen tekninen ja tuotannollinen vallankumous sekä hyvinvoinnin kasvu.
Vuoden 1900 noin 0,4 miljoonasta tynnyristä maailman raakaöljyn tuotanto kasvoi vuosisadan lopussa jo noin 75 miljoonaan tynnyriin päivässä.
Viime vuosisadan öljymarkkinat jakautuvat kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen kattaa vuodet 1900-1973. Sen aikana raakaöljyn hinta laski tasaisesti, tuotanto ja kulutus kasvoivat yli 7 prosenttia vuodessa ja tiedossa olevat öljyvarat lisääntyivät tuntuvasti. Alaa hallitsivat suvereenisti suuret kansainväliset öljy-yhtiöt.
Runsaan vuosikymmenen hiljaiseloa viettänyt Öljyä vievien maiden järjestö OPEC käytti 70-luvun alussa hyväkseen hallitsevaa asemaansa maailman öljykaupassa.
Sen jäsenmaat ottivat öljyvarat omaan hallintaansa ja kartelli onnistui nostamaan raakaöljyn reaalihinnan vuosikymmenen loppuun mennessä moninkertaiseksi.
Vuosina 1973-99 raakaöljyn kysynnän kasvu hidastui yhteen prosenttiin. Kalliimpien tuotantokustannusten maiden tuotanto kasvoi nopeammin kuin OPEC-maiden tuotanto. Raakaöljyn hinta nousi vuodesta 1970 vuoteen 1980 kaikkiaan 1 500 prosenttia. Sen jälkeen hinta laski kaksi kolmannesta.
Vuosisadan päättyessä raakaöljyn hintaheilahtelut olivat suuria kuten koko vuotta 1973 seuranneena aikana. Raakaöljyn hinta oli Maailmanpankin katsauksen mukaan samalla tasolla kuin vuosisadan alussa tai 1970-luvun alkuvuosina.
Reaalisesti raakaöljy maksoi vuosituhannen päättyessä noin kolmasosan vuoden 1980 huippuhinnoista.
STT-MH
24.3.2000
