Viron kirkon tie tasoittumassa

Länsimaisiin kirkkoihin meitä ei voi verrata, sillä neuvostovalta katkaisi Virossa kristillisen perinteen, sivistyksen ja koulutuksen jatkuvuuden.

Vähintään kaksi sukupolvea on varttunut ja työskennellyt ateistisessa yhteiskunnassa. Tämän ilmapiirin seurauksia meidän on kannettava vielä pitkään, sanoo arkkipiispa Kiivit.

Muutos tapahtui varsinaisesti 80-luvulla, jolloin Neuvostoliitto juhli virallisesti Venäjän kastamisen tuhatvuotispäivää. Ennen sitä oli uskonto ja kirkon vaikutus pyritty hävittämään kokonaan myös Virosta.

Viro oli 60-luvulla Neuvostoliiton ateististen riittien koekenttänä. Niitä pyrittiin tuomaan uskonnon sijaan. Kommunismin romahtaessa tämä "uskonto" katosi kokonaan ja hyvin nopeasti.

Tulo julkisuuteen

Neuvostoliiton viimeisinä vuosina myös Viron kirkko tuli julkisuuteen ja sen jäsenmäärä kasvoi erittäin nopeasti. Tämä näkyi myös kirkollisten toimitusten, rippikoulun ja kastetilaisuuksien räjähdysmäisenä kasvuna.

Nopean kasvun vuodet alkoivat 1989 ja huippu saavutettiin 1991. Sen jälkeen kasvuvauhti on tasaantunut.

Virossa on lähes 20 uskonnollista yhteisöä. Niistä suurimmat ovat toimineet kiinteässä yhteistyössä jo vuodesta 1989 ekumeenisessa neuvostossa.

Neuvosto tekee ehdotukset maan opetusministeriölle mm. uskonnonopetuksen järjestämisestä, radion ja tv:n hartausohjelmista sekä pappien sijoittamisesta mm. vankiloihin ja sotilaspapeiksi.

Vaikka neuvostossa on ajoittain jännitteitä kirkkokuntien kesken, on se pystynyt toimimaan hyvin, sanoo arkkipiispa Kiivit.

- Kirkkojen asema yhteiskunnassa on vahvistunut. Kun kirkot ovat olleet yhteiskunnan vähemmistö, on niille myös toimintatilaa maassa. Jokaiselle on selvää, että Viro on meille lähetysmaa. Emme kilpaile toistemme kesken, vaan täytämme lähetyskäskyä oman kansamme keskuudessa, Kiivit painottaa.

Kirkko ja valtio erossa

Kirkko, valtio ja kunnallissektori ovat Virossa nykyisin tiiviissä yhteistyössä. Muodollista vaikutusvaltaa ei kirkolla sen paremmin kuin valtiollakaan ole toistensa asioihin. Nykyinen hallitus ottaa päätöksenteossaan kirkon näkemykset erittäin hyvin huomioon, Kiivit tunnustaa.

- Kirkon opettajia on vielä aivan liian vähän, vaikka koulutusta onkin voitu tuntuvasti lisätä Suomen kirkon ulkomaanavun ja Luterilaisen maailmanliiton tuella, Kiivit kertoo.

Varsinaista kirkollisveroa ei voida ajatellakaan, koska se on vastoin perinnettä. Viron kirkko onkin pitkälti riippuvainen ulkomaisten sisarkirkkojen, seurakuntien ja järjestöjen avusta.

- Tarkoituksemme on kuitenkin päästä omavaraiseksi, arkkipiispa lupaa. Parhaillaan rakennamme omaa keskusrahastoa, joka toimisi myös seurakuntien työntekijöiden eläke- ja palkkarahastona.

- Yksinomaan tämäkin on monille seurakunnille outo tilanne, koska neuvostoaikana valtio pyrki erottamaan ja jakamaan seurakunnat pieniksi yksiköiksi, joita oli helppo hallita, Kiivit sanoo.

Virolaisten kotisuomalaiset

Suomen ja Viron seurakuntien epävirallinen yhteistyö alkoi jo 60-luvulla, jolloin suomalaiset saivat luvan tehdä turistimatkoja laivalla Tallinnaan.

- Jossain vaiheessa Tallinnassa puhuttiinkin, että on poikkeuksellista, jos jollain virolaisperheellä ei ole omaa "kotisuomalaistaan". Yhteistyö tapahtui epävirallisesti yksityisten kristittyjen välillä ja vasta 80-luvun lopulla nämä ystävyyssuhteet voitiin virallistaa.

- Viron luterilaisessa kirkossa on tällä hetkellä noin 150 seurakuntaa ja niistä noin 80 prosentilla on suhteita Suomeen päin.

Vuosien varrella ovat ystävyysseurakuntien toimintamuodot muuttuneet paljon. Luonnollisesti taloudellinen apu oli alkuvaiheissa erittäin tärkeä, mutta yhtä tärkeää oli myös saada kuulla avoimia mielipiteitä ja tietää, mitä muualla maailmassa tapahtui.

- Sanon tämän suinkaan väheksymättä sitä arvokasta työtä, jota suomalaisseurakunnat ovat tehneet. Niiden avulla on meillä uusia kirkkoja ja rukoushuoneita mm. Karulassa, Orissaaressa, Märjamaalla, Jögevalla ja Järvakandissa. Samoin ovat suomalaisasiantuntijat olleet mukana rakentamassa kirkkojamme talvilämpimiksi.

Ennustajat kilpailijana

Virolaisista on luterilaisen kirkon jäseniä runsaat 200 000.
- Jäsenmäärän vähäisyys johtuu osin tiukoista vaatimuksistamme. Seurakunnan jäseneltä vaaditaan osallistumista ehtoolliseen sekä vapaaehtoista vuosimaksua seurakunnalle.

- Kaikkiaan tuoreen tutkimuksen mukaan vajaa puolet virolaisista lukee itsensä luterilaisiksi ja kristityiksi, arkkipiispa kertoo.

Kristillisen kasvatuksen puuttuminen Neuvostoliitossa on aiheuttanut niin Virossa kuin Venäjälläkin tyhjiön täyttämisen kaikenlaisella humpuukilla, Kiivit sanoo.

Erilaiset ennustajat ovat lehdistön suosikkeja, horoskooppeja ilmestyy päivälehdissä, viikkolehdissä sekä omina julkaisuinaan. Mustiin kissoihin, nokikolareihin ja pasiansseihin uskotaan aivan vakavissaan.

- Ihmiset halusivat täyttää uskonnollisen tyhjiön jollain ja alkuperäisin tapa oli löytää pelastus magiasta. Parannusta tilanteeseen tuo vain koulutustason nouseminen.

Kaikki tämä osoittaa arkkipiispa Kiivitin mukaan myös sen, että Viron kirkko toimii nykyisin moniarvoisessa yhteiskunnassa.

- Sen on oltava kansaa palveleva, mutta myös taisteleva kirkko. Yhtenäistä kulttuuria ei maassamme enää ole, vaan kirkko kamppailee asemastaan monennäköisten kilpailijoiden kanssa. Luterilainen kirkko on Viron kansankirkko ja haluamme olla kaikille avoimia tulevaisuudessakin, Kiivit sanoo.

STT-MH
21.1.2000

Ulkomaat -sivulle