Lipponen: Työmarkkinakysymyksiä ei tule politisoida



Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen (sd.) varoittaa porvarillisia puolueita työmarkkinakysymysten politisoimisesta. Hänen mukaansa asiat voidaan ajaa umpikujaan panemalla työelämästä täysin tietämättömät politrukit mestaroimaan niitä.


SDP:n puoluekokouksessa torstaina puhunut Lipponen muistutti, että mitä kauemmas työelämää koskevien asioiden valmistelu irtautuu työmarkkinaosapuolista, sitä suurempi sotku ja ristiriita siitä aiheutuu.

Lipposen mukaan SDP ei esitä tulopoliittiselle kierroksella puoluekohtaisia tavoitelistoja eikä niputa eri asioita yhteen. Hän luonnehti menneen maailman näkemykseksi sitä, että palkansaajien tuloveron alennus olisi porvareiden ja pääomaveron korotus sosialidemokraattien tavoite.

Lipponen vaati ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n välisen työnjaon pitämistä jatkossakin selvänä. SDP:llä on hänen mielestään vastuu laajan yhteistyön kokoamisesta. Sosialidemokratia tulee Lipposen mukaan kokea avoimeksi ja minkään ulkopuolisen tahon käskyvallasta vapaaksi liikkeeksi.

Kokoomus asetti viime viikonloppuna omassa kokouksessaan tupon tukemisen ehdoksi sen, ettei siihen kytketä työehtosopimusten yleissitovuuden laajentamista.

Lipponen ei maininnut yksittäisiä työmarkkinakysymyksiä, mutta hän korosti etenemistä osapuolten välisten neuvottelujen kautta. Lainsäätäjä ja hallitus voivat puolestaan edellyttää, että työmarkkinoilla edetään uudistuksissa. Takarajoja ei tule siirtää, kun on "juututtu nippeleihin".

SDP:n puheenjohtajan mielestä epäonnistuminen tupon maltillisen linjan turvaamisessa näkyisi EMU:ssa entistä selvemmin heikompana työllisyyskehityksenä.

SDP tarvitsee uusia voimia

Puheessaan Lipponen vihjaisi myös edessä olevasta sukupolven vaihdoksesta SDP:ssä. Hän sanoi puolueen tarvitsevan uusia voimia, mutta ei kertonut, tarvitaanko uutta verta jäsenistöön vai johtoon.

Keskustalle Lipponen lähetti aluepoliittiset terveiset. Hän piti suurena vahinkona, jos keskusta lähtisi nykyisessä murroksessa kehittämään keinotekoista vastakkainasettelua aluepolitiikasta.

- SDP ei ole pyrkinyt eikä pyri mihinkään muuhun kuin laajaan yhteistyöhön maakunnissa. Olemme avoimia hyville ideoille, mutta olemme väsyneitä jankutukseen aluepolitiikan alasajosta, Lipponen ilmoitti.

Euroopan armeija ei ole tavoitteena

Lipponen puuttui myös EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen. Hänen mukaansa eurooppalainen puolustusidentiteetti tarkoittaa kriisinhallintaan tähtäävän päätöksenteko- ja toimintakyvyn luomista unionille.

- Siihen Suomi on valmis sitoutumaan ja kehittämään tarvittavan kansallisen valmiuden. Sen sijaan emme ole valmiita pelkästään arvovaltaperusteilla osallistumaan "Euroopan armeijan" luomiseen kollektiivista puolustusta varten.

EU:n puolustusministerit aikovat perjantaina pohjustaa Bonnissa Länsi-Euroopan unionin WEU:n sulauttamista Euroopan unioniin.

Lipponen piti keskustelua hyvänä asiana, mutta muistutti, ettei puolustusministereillä ole mitään valtuuksia tehdä asiaa koskevia esityksiä Kölnin huippukokoukselle.

Hän korosti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuuluvan ulkoministereille.
- Olisikin aika tuoda yleisten asiain neuvostoon kaikki mahdolliset yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät ajatukset, joita halutaan käsittelyyn Kölnin Eurooppa-neuvostossa, Lipponen huomautti.

Suomelle suuri vastuu

Lipponen katsoi Suomen EU-puheenjohtajuuden osuvan ajankohtaan, jolloin puheenjohtajamaan vastuu kasvaa aivan uudelle tasolle.

Kosovon rauhanoperaation toteuttaminen näyttää alkavan vuoden jälkipuoliskolla. Samaan aikaan on panostettava unionin ja Venäjän sekä EU:n ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin.

Muiksi tehtäviksi Lipponen mainitsi laajentumisen, näköalan avaamisen, unionin rakenteiden muutoksen aloittamisen, Kölnin työllisyyssopimuksen käyttöön ottamisen ja euroalueen edustamisen ulospäin.

- EU:ssa nousee haasteita sellaisella voimalla, että suomalainen yleinen mielipide ja monet poliittiset puolueet ovat siihen valmistautumattomia. EU-parlamentin valeissa toivottavasti vapaudutaan viime eurovaalien alla lietsotusta kaunaisesta ja peräpeiliin tuijottavasta asenteesta, Lipponen painotti.

Hänen mielestään Suomen ja muiden pohjoismaisten jäsenmaiden vaikutusmahdollisuudet EU:ssa ovat nyt historiallisen suuret. Tulevat sukupolvet eivät Lipposen näkemyksen mukaan anna meille anteeksi, jos jätämme tämän mahdollisuuden käyttämättä.

STT-IA
28.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE