Uudet periaatteet korostavat vastuullista kansalaisuutta

SDP ajaa markkinoiden kansanvaltaista ohjausta



SDP hyväksyi Turussa lauantaina itselleen uudet periaatteet vuonna 1987 laaditun periaateohjelman tilalle. Sosialidemokraatit korostavat nyt mm. markkinatalouden kansanvaltaista ohjaamista ja kansalaisten vastuuta yhteisön kehityksestä.


Puoluekokous muutti aika lailla puoluehallituksen monivuotisen valmistelun perusteella tekemää ohjelmaesitystä. 1970- ja 1980-lukujen demarijohtajan Kalevi Sorsan johdolla työskennellyt valiokunta poisti lopulta jopa ohjelma-sanan.

Sorsan mukaan asiakirja on sosialidemokratian pysyvien periaatteiden kuvaus.

Periaatteiden ohella puoluekokous hyväksyi käytännöllisemmän paperin sosialidemokratian lähivuosien haasteista. Siitä on tarkoitus kehittää 10-15 vuoden tähtäimellä toimiva poliittinen ohjelma.

Tulevaisuuden haasteissa mm. tavoitellaan täystyöllisyyttä ja halutaan kohdentaa tulonsiirrot ja veronkevennykset niitä tarvitseville.

Sosialismin kunnia palautettu

Periaatteissa määritellään sosialidemokratia mm. yhteiskunnalliseksi uudistustyöksi sosialismin arvojen perustalta.

Muutama puoluekokousedustaja olisi hylännyt sosialismi-sanan, mutta periaatteita kokoukselle esitellyt Sorsa arvioi puolueen 100-vuotisjuhlakokouksessa tehtynä sellaisen teon aiheuttavan pyöriskelyä monilla hautausmailla.

Sorsan mielestä kommunismin romahdus on palauttanut sosialismin kunnian ja sanaa voidaan käyttää alkuperäisessä demokraattisessa tarkoituksessa.

Sen kaltaista sosialismia, jossa vaadittaisiin tuotantovälineitä yhteiskunnan omistukseen SDP:n periaatteissa ei kuitenkaan esiinny. SDP perustaa talouskäsityksensä markkinatalouden varaan. Periaatteisiin kuuluu, että "ohjattuna markkinatalous pystyy menestyksellisesti tyydyttämään ihmisten kulutustarpeita".

Taloudellisten voimavarojen käytön on periaatteiden mukaan perustuttava kansanvaltaiseen ohjaukseen markkinoiden välityksellä. Yrityksillä nähdään olevan taloudellisen toimintansa rinnalla myös yhteiskunnallinen ja henkilöstövastuu.

SDP haluaa säännellä myös maailmantaloutta, pääomaliikkeitä ja ylikansallisten yritysten toimintaa. Ilman pelisääntöjä maailmantalouden katsotaan heikentävän sekä demokratiaa että markkinatalouden toimivuutta.

Yksilön vastuu uusi asia

Keskeisin uusi asia SDP:n periaatteissa on yksilön vastuun korostaminen. Periaateohjelman valmistelua vetänyt kansanedustaja Jouni Backman sanoi asian olevan yhteydessä pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta käytyyn keskusteluun.

Periaatteissa todetaan, että kokiessaan yhteisön omakseen kansalaiset ottavat vastuuta sen kehityksestä ja yhteisö menestyy.

- Hengen laiskuus, välinpitämättömyys ja oman edun tavoittelu ovat yhteisöllisyydelle vieraita. Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun, periaatteissa todetaan.

Periaatteissa korostetaan vapautta ja tasa-arvoa, jotka luovat ihmisille mahdollisuuden valita. Näiden arvojen tasapaino syntyy, kun yhteisö kantaa vastuun jäsenistään ja kansalaiset samalla itsestään, toisistaan ja yhteisöstään.

Solidaarisessa yhteiskunnassa ihmiset kunnioittavat toistensa oikeuksia, eivätkä käytä toisiaan tai yhteiskuntaa hyväkseen itsekkäiden pyrkimysten toteuttamiseksi.

Luontosuhde jäi ohueksi

Sorsa arvioi nyt kirjattujen periaatteiden kestävän 30 vuotta, ennen kuin uusi sukupolvi kirjoittaa ne omalla tavallaan uudelleen. SDP:n ensimmäinen periaateohjelma oli voimassa vuodesta 1903 vuoteen 1952, seuraava 35 vuotta ja Sorsan puheenjohtajakaudella laadittu ohjelma enää 12 vuotta.

Backmanin mielestä periaatteita jouduttaneen kehittämään jo aikaisemminkin, koska ihmisen ja luonnon suhdetta käsiteltiin nyt vain ohuesti.

- Varmasti nuoremmalla sukupolvella on jo arvopohjaisesti sellaista näkökulmaa, jota on vaikea meikäläisenkään ikäluokan ymmärtää, kun puhutaan eläinten oikeuksista ja sellaisista arvoista, jotka ovat muuta kuin ihmisen arvomaailmasta lähteviä, Backman sanoi.

Sorsan mukaan SDP:llä oli puolueista ensimmäisenä ympäristöpoliittinen ohjelma jo vuonna 1969. Hän kuitenkin myönsi, että todennäköisesti "eläinten tasa-arvoliike" syntyy ja näkyy myös SDP:n ohjelmissa.

STT-IA
29.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE