Lipponen jatkaa SDP:n johdossa

SDP:n kenttä kaipasi analyysia 170 000 äänen menetyksestä



SDP:n kenttäväki kaipasi Turussa torstaina jatkuneessa puoluekokouksessa eduskuntavaaleissa kärsityn yli 170 000 äänen menetyksen syiden analysointia. Puoluekokouksen poliittisessa keskustelussa ruodittiin myös presidenttiehdokkaan valitsemistapaa. Puolueen johtoa mm. arvosteltiin sekoilusta esivaalin järjestämisessä.


Useissa puheenvuoroissa toivottiin SDP:n katsovan peiliin ja ryhtyvän itsetutkiskeluun vaalituloksen takia. Kenenkään päätä ei kuitenkaan vaadittu vadille.

Yksi harvoja henkilökysymyksiin puuttuneita oli Ismo Kainulainen Pohjois-Karjalasta, joka kysyi, muuttuuko puolueen linjassa mikään, jos sama porukka jatkaa johdossa.

SDP:n entinen puheenjohtaja Pertti Paasio kaipasi puolueen toimintaan muutosta siten, että julkisuudessa näkyisi enemmän SDP:n omia kannanottoja. Hänen mielestään SDP on tullut liikaa julkisuuteen hallituksen kautta ja altavastaajana. Kansanedustaja Susanna Rahkonen Uudeltamaalta halusi eroa hallituspolitiikan ja puolueen tavoitteiden välille.

Varapuheenjohtajaksi pyrkivä helsinkiläinen Osku Pajamäki olisi ollut valmis minuutin hiljaisuuteen kadotettujen äänestäjien muistoksi, jollei se olisi haukannut liian suurta osaa kolmen minuutin puheenvuoroajasta.

Raimo Holopainen Pohjois-Karjalasta esitti pohdittavaksi, aiheutuiko äänikato liian suuresta vastuunkannosta vai liian porvarillisesta politiikasta. Itsetutkiskelu olisi hänen mielestään aloitettava puolueen terävimmästä kärjestä.

Pirkanmaalaisen kansanedustajan Jukka Gustafssonin mielestä SDP on koettu ylimmäiseksi valtionhoitajapuolueeksi. Nyt olisi opittava nöyryyttä.

Puheenvuoroissa vaadittiin sosialidemokraattien linjan siirtämistä pari piirua vasemmalle. Varapuheenjohtaja Liisa Jaakonsaari kävi opastamassa, että nyt ei ole tarvetta siihen, mitä tehtiin 1960-luvulla, koska ei ole pelkoa kommunisteista.

Puheenjohtaja Lipponen arvioi, että vasemmalla mentäessä tulee pian Suvi-Anne Siimes (vas.) toiseen suuntaan vastaan.

Sekoilua ja hätäilyä presidenttikysymyksessä

Muutamissa puheenvuoroissa nostettiin esille SDP:n presidenttiehdokkaan valinta. Pekka Ruotsalainen Kymistä katsoi, että oli väärin tivata tasavallan presidenttiä Martti Ahtisaarta osallistumaan puolueen esivaaliin. Hänen mielestään SDP:n johto hermostui turhaan mielipidemittausten luvuista.

Matti Pesonen Pohjois-Karjalasta piti puolueen toimintaa presidenttikysymyksessä sekoiluna ja hätäilynä. Hän kysyi, onko millään muulla puolueella varaa jättää istuva presidentti syrjään.

Osaa puoluekokousedustajia presidenttiasian ruotiminen kiusasi. Pohjoiskarjalainen kansanedustaja Säde Tahvanainen kävi toteamassa, että "Tarja Halonen on meidän ehdokas ja pulinat pois". Mikkeliläinen Tapani Ahola katsoi, että Ahtisaarella oli riittävästi aikaa kertoa oma kantansa.

Puheenjohtaja Lipponen toisti puoluekokoukselle Ahtisaaren terveiset, että tämä ei ole käytettävissä toiselle kaudelle. Ilmoituksen aikataulu oli Lipposen mukaan Ahtisaaren oma, eikä SDP:n esivaaliaikataulua voitu sen perusteella muuttaa.

Keskustaan haluttiin parempia yhteyksiä

Varsinaissuomalainen Veli Alanen katsoi, että SDP selvisi eduskuntavaaleista säikähdyksellä. Hän toivoi, että siitä otettaisiin oppia. Alanen kaipasi myös suhteiden normalisoimista keskustaan.

Samaa mieltä olivat uusmaalainen Markku Liimatainen ja pohjoiskarjalainen Ismo Kainulainen, joka pelkäsi Lipposen perinnöksi jäävän nahkurinorret keskustan suuntaan.

Europarlamentaarikko Reino Paasilinna Helsingistä nauratti puoluekokousväkeä arvioimalla, että keskustalaiset ovat taitavampia poliitikkoja, koska he harjoittelevat ensin eläimillä ja vasta sitten sosiaalidemokraateilla.

Lipponen vastasi, että yhteyksien parantaminen riippuu myös keskustasta, jolle työreformi räjähti käsiin. Hänen mielestään SDP ei ole ollut luomassa kaunapolitiikkaa keskustan suuntaan, vaan kaikki on lähtöisin keskustan puolelta.

Lipponen jatkaa SDP:n johdossa

Narinoista huolimatta pääministeri Lipponen jatkaa SDP:n johdossa. Lipponen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi uudelle kolmivuotiskaudelle yksimielisesti torstaina SDP:n puoluekokouksessa Turussa.

Vuodesta 1993 puheenjohtajana toiminut Lipponen antoi valintansa jälkeen ymmärtää, että SDP:ssä tarvitaan sukupolven vaihdosta. Hän ei kuitenkaan sanonut suoraan lähtevänsä viimeiselle kaudelle.

Myös puoluesihteeri Kari Laitinen sai jatkoajan yksimielisesti.

STT-IA
27.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE