Lipponen: Suomi valmis tukemaan Solanaa EU:n huipputehtäväänSuomi on valmis tukemaan NATO:n pääsihteerin Javier Solanan nimittämistä EU:n ulkopoliittiseksi edustajaksi. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi keskiviikkona, että Solana kyllä käy Suomelle. Lipponen luonnehti Solanaa hyvin vahvaksi ehdokkaaksi. Uudenlaisen EU:n ulkopoliittisen edustajan valinnasta keskustellaan Kölnissä torstaina alkavassa EU:n huippukokouksessa. Pääministeri Lipponen selvitti kokouksessa esille tulevia asioita eduskunnan suurelle valiokunnalle keskiviikkona aamupäivällä. Lipponen ei nähnyt valiokunnan kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessaan riskiä, että EU leimautuisi kielteisellä tavalla Solanan johtaman NATO:n pommitusten vuoksi. Hän korosti, että EU:n ulkopoliittisen edustajan tehtävä on aivan toisenlainen kuin sotilaallisen organisaation pääsihteerin. Lipponen listasi myös useita Solanan hyviä ominaisuuksia. - Hän oli hyvä (Espanjan) ulkoministeri, erittäin yhteistyökykyinen sekä unionin piirissä että myös unionin ulkopuolisten maiden suhteen. Esimerkiksi Venäjän suhteita hän hoiti esimerkillisesti, Lipponen sanoi. EU-maiden päämiehet keskustelevat Kölnissä myös unionin tulevan komission nimittämisestä. Lipponen vaati selväsanaisesti, että valintoja tehtäessä myös pienet jäsenmaat otetaan huomioon eivätkä "suuret nyt kahmi kaikkea". Lipposen mukaan tämä koskee sekä komissaarien salkkujen jakoa että komission varapuheenjohtajien valintaa.
Tiedotustilaisuudessa ei tullut esille muita nimiä
Suomen komissaariehdokkaana kuin nykyinen
komissaari Erkki Liikanen.
Komission puheenjohtaja vaikuttaa nyt enemmänSuomen hallitus ei Lipposen mukaan ole halunnut kuuluttaa omaa ehdokastaan, koska oikea tie on keskustella asiasta komission tulevan puheenjohtajan Romano Prodin kanssa.
Lipponen totesi, että puheenjohtajalla on
Amsterdamin sopimuksen nojalla nyt aiempaa
paremmat mahdollisuudet vaikuttaa komission
kokoonpanoon. - Ehkä joillakin suurilla mailla on varaa siihen, että ne ikäänkuin ilmoitusasiana hoitavat tällaista kysymystä, Lipponen huomautti.
WEU:n sulauttaminen vain rajatustiKölnin huippukokouksen kauaskantoisia asioita on unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja erityisesti puolustusulottuvuuden kehittäminen.Lipposen mukaan kysymys on yhteistyöstä kriisienhallinnassa. EU:lle luodaan kykyä tehdä päätöksiä ja toteuttaa kriisinhallintaoperaatioita, mihin tarvitaan sotilaallista yhteistyötä ja käytettävissä olevia joukkoja. Länsi-Euroopan unionin WEU:n sulauttaminen EU:hun rajataan Lipposen mukaan siihen, että WEU:n organisaatiosta siirretään joitakin osia unioniin. Kosovon rauhansopimuksen mahdollisuuksia tunnustellut presidentti Martti Ahtisaari esittää Kölnissä raporttinsa tilanteesta. Lipposen mielestä EU:ssa on varauduttava siihen, että vastuu Kosovon humanitaarisesta avusta ja jälleenrakentamisesta lankeaa vahvasti eurooppalaisten harteille. Hän arvioi, että asia hallitsee heinäkuussa alkavaa Suomen puheenjohtajakautta. Lipponen ihmetteli tax free -puheitaRanska on nostanut kokouksen alla esille vielä kysymyksen verovapaan myynnin lopettamisesta EU:n sisäisessä liikenteessä. Aiemman päätöksen mukaisesti sen on määrä loppua tulevan heinäkuun alusta.Lipponen herkesi ihmettelemään, miten asia on voitu jälleen nostaa esille. - Suurten maiden käyttäytyminen on todella erikoista. Tehtyjä päätöksiä viime hetkessä revitään auki. Ei voi kuvitella, että mikään pieni maa voisi omien etujensa takia tällaiseen mennä, Lipponen sanoi.
STT-IA
|
POLITIIKKA -SIVULLE