Viikonlopun politiikkaa lyhyesti


Sunnuntaisuomalaisen gallup: Europarlamentaarikolta halutaan suomalaisten edun ajamista

Äänestäjät edellyttävät europarlamentaarikolta kaikkein eniten sitä, että hän ajaa määrätietoisesti suomalaisten etuja. Tältä näyttää Sunnuntaisuomalaisen Suomen gallupilla teettämän tutkimuksen perusteella.

Tutkimuksessa kysyttiin tuhannelta äänestysikäiseltä, mitä he pitävät todella tärkeinä asioina valitessaan parlamenttiehdokastaan.

Vastaajista 83 prosenttia mainitsi Suomen edun ajamisen todella tärkeäksi. Seuraavaksi eniten pidettiin arvossa hyvää esiintymiskykyä (77 prosenttia) ja kansainvälistä kokemusta (76 prosenttia).

Myös Suomessa hankittu poliittinen kokemus painaa paljon ehdokasta harkittaessa. Sen mainitsi 70 prosenttia haastatelluista todella tärkeäksi.

Eurooppahenkisyyttä piti enemmistö, eli 58 prosenttia, parlamentaarikon tärkeänä ominaisuutena. Sen sijaan maakunnan asioiden ajamista piti todella tärkeänä alle puolet eli 44 prosenttia vastaajista.

Kuitenkin kyselyn mukaan Keski- ja Pohjois-Suomessa maakunnallisuutta korostettiin enemmän ja vastaavasti puoluetaustaa vähemmän kuin muualla maassa. Puoluetaustaa piti tärkeänä 43 prosenttia kaikista vastaajista. Tutkimus tehtiin 11.-21. toukokuuta.


Siimes haluaa EU:lle tasa-arvokomissaarin

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes haluaa EU:lle tasa-arvoasioista vastaavan komissaarin. Siimes kehotti tulevaa komission puheenjohtajaa Romano Prodia luomaan uuden salkun uuteen komissioonsa.

Nykyisin tasa-arvoasiat kuuluvat työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaavalle komissaarille.

Siimeksen mukaan tasa-arvokomissaaria tarvitaan, jotta tasa-arvokysymykset eivät pääsisi hautautumaan muiden asioiden varjoon. Siimes kiitteli sitä, että Amsterdamin sopimus nostaa tasa-arvokysymykset tukevammalle pohjalle.

- Aivan erityisen haasteen EU:n tasa-arvopolitiikalle asettaa tuleva laajentuminen. Tasa-arvokysymykset on nostettava painokkaasti esiin hakijamaiden kanssa käytävissä neuvotteluissa, Siimes sanoi Helsingissä.


Persson kiitteli Ahtisaaren välitystyötä

Ruotsin pääministerin Göran Persson luonnehtii presidentti Martti Ahtisaaren roolia erittäin tärkeäksi niissä diplomaattisissa ja poliittisissa neuvotteluissa, jotka tähtäävät Kosovon kriisin ratkaisemiseen.

SDP:n puoluekokoukseen lauantaina Ruotsin sosialidemokraattien tervehdyksen tuonut Persson korosti myös Venäjän osuutta. Hänen mukaansa rauhaa ja turvallisuutta ei voi rakentaa pitkäjänteisesti Balkanille ilman Venäjän osallistumista prosessiin. Se on ehto myös YK:n mukana ololle ratkaisussa.

Persson ehti arvostella kriisin alkuvaiheessa Suomen vähäistä halua ottaa vastaan Kosovon albaanipakolaisia. Nyt hän totesi Suomen ja Norjan kantavan vastuunsa, mutta toivoi samaa myös Ranskalta ja Britannialta.

Puheessaan puoluekokousväelle Persson painotti Suomen ja Ruotsin sosialidemokraattien yhteistyön syvenevän lähiaikoina entisestään. Suomen EU-puheenjohtajuuden jälkeen on pian Ruotsin vuoro toimia samassa tehtävässä.

- Meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa Euroopan tasolla vaikuttaa poliittisiin ratkaisuihin sillä tavoin, että niissä näkyy pohjoismaisen sosialidemokratian tapa rakentaa yhteiskuntaa, hän sanoi.

Persson toi SDP:lle 100-vuotislahjana Olof Palmen rintakuvan. Sen vastaanottanut puheenjohtaja Paavo Lipponen huomautti Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen olleen suomalaisille alusta lähtien eräänlainen esikuva.
- Se on tänä päivänäkin maailman sosialidemokraattisista puolueista järjestöllisesti ja aatteellisesti vahvin, Lipponen kehui.


Lundh patisteli energiaratkaisua

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Per-Erik Lundh patistelee hallitukselta ja eduskunnalta pikaisesti laajaa energiaratkaisua. Oulussa lauantaina pidetyssä liiton Oulun ja Lapin 100-vuotisaluejuhlassa puhunut Lundh niputti ratkaisuun sekä ydinvoiman että Vuotoksen tekoaltaan rakentamisen.

Lundhin mukaan päätökset pistäisivät liikkeelle mitä todennäköisimmin myös terästeollisuuden investoinnit.

Lundh puuttui myös elinkeino- ja työvoimapoliittisten rahoituselinten toimintaan. Hän penäsi niiltä aloitteellisuutta lisätä suoria sijoituksia ja investointiavustuksia, joilla synnytetään uusia yrityksiä.
- Instrumentit ovat nyt olemassa, mutta orkesterin olisi pystyttävä soittamaan yhteen.

Mikäli vääriä sivuääniä edelleen kuuluu, on kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työministeriön ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin, korosti Lundh.

Hän huomautti, että elinkeino- ja työvoimapoliittisten keskusten on oltava alueensa elinkeinoelämän monipuolistamisen eturintamassa - ei siihen tähtäävän aloitteellisuuden esteenä.


Ojala kiirehti lakia homoparien rekisteröinnistä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala kiirehtii oikeusministeriötä valmistelemaan esitystä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnistä.

Ojala sanoi Setan 25-vuotisjuhlassa lauantaina Helsingissä, että asia pitäisi saada ilman turhaa viivytystä eduskunnan käsittelyyn jo syksyllä.

Asiaa on pidetty ministeriössä vireillä siitä lähtien, kun eduskunta pari vuotta sitten toivoi hallituksen ryhtyvän toimiin samaa sukupuolta olevien yhteiselämään liittyvien epäkohtien poistamiseksi.

Kannanoton taustalla oli Ojalan aiemmin tekemä aloite tällaisten parisuhteiden virallistamisesta. Niin pitkälle eduskunta ei kuitenkaan ollut silloin valmis menemään.

Koonnut: IA
30.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE