Vikasietotila

1.9.1997

Kuka tappoi Dianan?

Diana oli syntynyt vuonna 1961 ja ellei avioliitto prinssi Charlesin kanssa olisi päätynyt avioeroon, hänestä olisi jonakin päivänä saattanut tulla Englannin kuningatar.

Siitä lähtien kun Diana alkoi seurustella Charlesin kanssa, hänen elämänsä oli yhtä julkisuusmyllyä. Hänellä ei ollut oikeutta yksityiselämään, vaan kymmenet valokuvaajat seurasivat häntä menipä hän minne tahansa. Hän koki julkisuuden elämäänsä ankarasti rajoittavana tekijänä. Jopa niin, että hänen sanotaan yrittäneen useita kertoja itsemurhaa.

Nyt samat lehdet, jotka aikoinaan elivät myymällä sensaatiojuttuja hänen elämästään, myyvät kirjoittamalla siitä, kuinka ihana ja sosiaalinen ihminen prinsessa oli ja kuinka ”koko maailma suree Dianaa”. ”Hän oli enkeli jo eläessään”, siteerasi eräskin suomalainen iltapäivälehti. Surtuaan aikansa prinsessan poismenoa sama iltapäivälehti julkaisee kuvan onnettomuusautosta. Kuva täyttää melkein koko sivun.

Myynnissä on jo kuvia onnettomuusautoon puristukseen jääneestä verisestä prinsessasta. Niiden alustava hinta on yli viisi miljoonaa markkaa. Joku tiedotusväline ostaa vielä nekin kuvat ja se paparazzi, joka ei mennyt auttamaan onnettomuuden uhreja vaan valitsi mahdollisen rikastumisen, tulee saamaan miljoonansa.

Surijat ovat raivoissaan keltaiselle lehdistölle ja kuvaajille. Televisio näytti jo tuoreeltaan vanhahkon herrasmiehen ja toimittajien riitelyä Englannissa. Toimittaja puolustautui syyttäen niitä, jotka ostavat kuvia ja sensaatiojuttuja julkaisseita lehtiä. Tällä logiikalla huumekauppiaskin on syytön, koska kaduilla on niitä, jotka ostavat huumeita.

Kuten Verkkouutisten pääkirjoituksessa 29.8.1997 todetaan, keltainen lehdistö toimii omalla kaupallisella logiikallaan. Tätä logiikkaa on hyvin vaikea murtaa tai kriminalisoida. Kuitenkin jokaisella pitäisi olla oikeus yksityiselämään.

Julkisuuden raadollisuus on meilläkin koko ajan vain lisääntynyt. Nytkin on menossa useita oikeusjuttuja, jossa tiedotusväline tai toimittaja on vastaamassa sanoistaan. Kaikki eivät tyydy Julkisen sanan neuvostoon, vaan vievät asiansa oikeuteen. Ja hyvä niin.

Mutta sekään ei vielä riitä. Ainoa riittävä sanktio lienee vastata yksityiselämää loukkaaviin tai herjaaviin ja vääriin uutisiin, on toimia saman logiikan mukaisesti kuin sensaatioita julkaisevat tiedotusvälineet toimivat.

Se on markkinatalouden logiikka. Tuomittakoon menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty: esimerkiksi sen lehden painoksen arvo, jonka todetaan esimerkiksi herjaukseen syyllistyneen.

Mutta kuka siis tappoi Dianan? Roomalaisesta oikeudesta tunnetaan termi conditio sine qua non eli ”olosuhde, jota ilman ei”. Ilman paparazzeja heiltä kuvia ostaneita tiedotusvälineitä Diana eläisi edelleen.

Dianan veli sanoi, että paparazzeilla ja lehdistöllä on verta käsissään. Niin minustakin.

TIMO KERVINEN
1.9.1997

Kirjoittaja on kokoomuksen poliittisen osaston päällikkö ja saanut oppia mm. presentaatio-kysymyksissä.