Pertti Paasio muistelee tähänastista uraansa
”Minä ja Mr Murphy”
Entinen SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio on kirjoittanut kirjan ”Minä ja Mr Murphy”. Kirjan kerrotaan sisältävän herkullisia poimintoja poliitikon matkan varrelta ja niitä se toki sisältääkin. Ulkoministerin eriväriset kengät tai sotkeutuminen frakkipaitaan ovat inhimillisiä sattumuksia Paasion elämästä, mutta on teoksessa toki paljon muutakin.Kymmeniä poliitikkojen muistelmia lukeneena täytyy heti aluksi todeta, että Paasion välitilinpäätös on erilainen. Hän ei Johannes Virolaisen tai Veikko Vennamon tavoin todistele aina olleensa oikeassa. Hän ei myöskään aloita syntymästään ja muistele laveasti lapsuuttaan.
Erilainen muistelo
Paasio ei pyrikään kirjoittamaan poliittista totuutta taipaleeltaan, mikä on sinänsä muihin poliittisiin muistelmakirjoihin nähden poikkeuksellista. Enemmänkin hän kirjoittaa siitä, miten hän on kokenut elämänsä eri vaiheita.Filosofiansa hän pelkistää esipuheessa: ”Kun Murphyn lain peruslähtökohta tunnetrusti on periaate, että asia, joka voi mennä pieleen, menee pieleen; ellei asia, joka voi mennä pieleen, menekään pieleen, jälkeenpäin osoittautuu, että olisi ollut parempi, että se olisi mennyt pieleen.”
Paasion oman urat myötä- ja vastamäet tukevat monessakin kohden sitä, että ”herra Murphyn teesit ovat universaalisia”, kuten hän itsekin toteaa. Paasion muistelmien pakkopullaa on tietenkin tarina ulkoministerin eriparikengistä, mutta itse kirjan anti on sittenkin muualla.
Kirjassaan Paasio uhraa suurehkosti tilaa ulkopolitiikalle. Tämän ymmärtää, sillä onhan aihe aina ollut hänelle läheinen. Ainakaan tavallisen lukijan kannalta paras anti ei ole Paasion ulkopoliittisissa muisteloissa. Ulkopolitiikan loogisuudesta kirjoittaja antaa Koiviston kaudelta suorastaan ylistävän kuvan. Miten kaikki asiat osattiinkin juuri ulkopolitiikassa hoitaa niin, ettei Mr Murphy sittenkään päässyt väliin?
Aukko sinipunan synnyssä
Sinipunahallituksen synnyn Paasio sivuuttaa kokonaan, vaikka hänellä olisi epäilemättä ollut paljon mielenkiintoista muisteltavaa niistä syistä, jotka johtivat keskustan oppositiotaipaleen alkamiseen. Ehkäpä näiden muisteloiden aika on myöhemmin.Eroamiseensa johtaneita tapahtumia Paasio käsittelee varsin laveasti. Tähän lienee paljolti henkilökohtaiset syyt. Eroamis- tai pikemminkin erottamisprosessin tausta kummittelee miehen mielessä vieläkin. Eikä mikään ihme.
SDP:n siirtyminen oppositioon käydään läpi riittävällä tarkkuudella. Samalla avautuu se logiikka, jolla SDP päätti jättäytyä hallituksen ulkopuolelle. Tuo logiikka oli varsin tinkimätöntä ja vieläkään en ymmärrä, mikä siinä oli virheellistä. Kuitenkin juuri oppositioon jäämisestä tehty päätös oli käsittääkseni se, joka johti Paasion pakkoeroon.
Puhdasoppinen maalaisliittolainen
Esko Ahon neuvottelukyvyistä ja diplomatiasta Paasio antaa säälimättömän, mutta oikean kuvan. Aho on puhdasoppinen maalaisliittolainen, jolle neuvotteluissa merkitsee vain voima. Sen edessä saavat tulevaisuuden yhteistyötarpeet väistyä.Kaiken kaikkiaan Paasion ensiteos on mukavaa luettavaa. Löytyypä siitä jokunen uusi tiedonmurunenkin. Kirjansa Paasio päättää sattuvasti: ”Tavaksi on tullut sanoa, etten päivääkään vaihtaisi pois. Kyllä minä muutaman vaihtaisin. Mitä edessäpäin on, onneksi en tiedä.”
Pertti Paasio, Minä ja Mr Murphy. Gummerus 1996, 160 s.
TIMO KERVINEN
5.12.1996
