Open Text -hakukone

Politiikka



Kotimaa

Suurläänit läpi

Eduskunta vahvisti tiistai-iltana aiemman päätöksensä läänien määrän vähentämisestä viiteen. Hallituksen esitys hyväksyttiin kolmannessa käsittelyssä äänin 102-92. Hallituksen tukijoukkojen määrä oli jopa jonkin verran kasvanut. (10.12.1996)

Eduskunta hyväksyi viisi lääniä

Eduskunta hyväksyi täpärästi lauantaina 7.12. viisi uutta suurlääniä nykyisten 11 tilalle. Samalla Suomeen syntyy 15 elinkeinokeskusta. Kuumista tunteista huolimatta viisi lääniä ei ole mitään uutta. Sen verran läänejä oli maassamme jo 1600-luvulla. (8.12.1996)

Tuija Brax puolustaa energiaveroa

Vihreillä on vielä koko joukko muutosvaatimuksia energiaverouudistukseen. Puheenjohtaja Tuija Brax puolustaa kuitenkin uudistuksen peruslinjaa ja hänen mukaansa on kohtuutonta väittää, että hallituksen esitys vähentäisi ympäristöohjaavuutta. Pyyhkeitä Brax antaa hallituksen maaseutupolitiikalle: ”Lähinnä hallitus on väheksynyt tai jättänyt tekemättä kaiken sen mitä maaseudun puolesta voidaan realistisesti tehdä.”

”Minä ja Mr Murphy”

Entinen SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio on kirjoittanut kirjan ”Minä ja Mr Murphy”. Kirjan kerrotaan sisältävän herkullisia poimintoja poliitikon matkan varrelta ja niitä se toki sisältääkin. Ulkoministerin eriväriset kengät tai sotkeutuminen frakkipaitaan ovat inhimillisiä sattumuksia Paasion elämästä, mutta on teoksessa toki paljon muutakin.

Virtuaalikokoomuksesta kirjallinen kysymys

Kokoomuksen kansanedustaja Anssi Rauramo on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen koskien Virtuaalikokoomuksen sääntöjen hylkäämistä. Tsaarinaikainen yhdistysrekisterilaki ei tunne vain tietoverkoissa kokoontuvaa yhdistystä. Kysymykseen vastaa aikanaan oikeusministeri Kari Häkämies.

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana. (Päivitetty 9.12.1996)


Ulkomaat

Yli tuhat kuollut terroristi-iskuissa Egyptissä

Egypti taistelee islamilaisterrorismia vastaan kovalla ennaltaehkäisyllä, moskeijoiden valvonnalla sekä tiukalla tuomioistuinkäytännöllä. Vuodesta 1992 lähtien on poliittis-uskonnollisissa väkivaltaisuuksissa kuollut noin 1100 henkeä ja haavoittunut monta kertaa enemmän..

HVK ei edistä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Huhtikuussa 1990 Helmut Kohl ja Francois Mitterrand tekivät Euroopan unionia koskevan yhteisen aloitteen unionin puheenjohtajamaan Irlannin pääministerille Charles Haugheylle. Tämä toteutui vuonna 1992, kun Maastrichtin sopimus solmittiin ja Euroopan unioni perustettiin. Sen yhdeksi kolmesta peruspilarista tuli yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Kehitys jäikin toistaiseksi siihen.

Italiassa pedofiliaskandaali

Belgian ja Puolan lisäksi Italia on saamassa oman pedofiliaskandaalin. Rooman Fiumicinon lentokentällä pidätettiin lauantaina kambodzhalainen mies, joka oli tuomassa neljää alaikäikäistä lasta maahan. Lapsiprostituutio ja lapsikauppa on vuosittain yli 20 miljardin markan bisnes.

Natsi-Saksan armeijassa tuhansia juutalaisia

Lontoolaisen Daily Telegraph -lehden mukaan natsi-Saksan armeijassa palveli tuhansia juutalaisperäisiä sotilaita ja upseereja, vaikka Hitlerin hallitus oli määrännyt juutalaiset hävitettäväksi maan kamaralta. Palvelipa Saksan armeijassa yli 20 000 muslimiakin.



ETUSIVULLE