Dresdenin tuhosta 60 vuotta

ILKKA AHTOKIVI, 12.2.2005

Sunnuntaina 13. helmikuuta tulee kuluneeksi 60 vuotta Dresdenin tuhoisista pommituksista. Liittoutuneiden yli 2000 pommikonetta tuhosi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan, pakolaisia tulvillaan olevan kaupungin ja surmasi eri arvioiden mukaan 30 000-135 000 ihmistä. Kaupungilla ei ollut mitään sotilaallisesta merkitystä sen enempää kuin pommituksellakaan.

Dresdenin tuhoaminen herätti kiistoja jo toisen maailmansodan ollessa vielä käynnissä ja kiistely on jatkunut näihin päiviin saakka. Amerikkalaiset olivat alunperin sitä mieltä, että liittoutuneiden pommitukset olisi keskitettävä sotilaallisesti merkityksellisiin kohteisiin, itse saksalaisten pommituksista etenkin sodan alussa kärsineet britit olivat toista mieltä.

Britit halusivat kostaa mm. vuoden 1940 Lontoon pommitukset ja Coventryn hävittämisen, missä noin tuhat ihmistä sai surmansa. Britit tosin tiesivät etukäteen tulevasta Coventryn pommituksesta, mutta eivät evakuoineet kaupunkia pääministeri Winston Churchillin käskystä. Brittien sodanjohto pelkäsi, että heidän tarkimmin varjeltu salaisuutensa paljastuisi. Briteillä oli nimittäin hallussaan Saksan armeijan käyttämä salakirjoitusjärjestelmä Enigma - asia, joka valkeni saksalaisille vasta sodan jälkeen.

Saksalaisten tekemisistä pommituksista Churchill sai aiheen todeta vuonna 1941, että "teemme pommituksilla Saksasta erämaan. Siellä asuu 70 miljoonaa hunnia, joista jotkut ovat uudelleen kasvatettavissa, loput on eliminoitava." Näin kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) pommikonelaivaston komentaja sir Arthur Harrisin johdolla myös toimivat. Yhdysvaltojen liityttyä sotaan joulukuussa 1941, he eivät koskaan todella haastaneet brittien strategiaa, vaikka mutisivatkin sitä vastaan.

Pommitusten teho kyseenalainen

Liittoutuneiden strategiana oli mattopommituksillaan lamauttaa Saksan teollinen sotapotentiaali, estää tai vaikeuttaa joukkojen siirtoja sekä aiheuttaa tyytymättömyyttä siviiliväestössä. Suurpommitukset aloitettiin vuonna 1942 ja niiden kestäessä lähes kaikki Saksan kaupungit tuhottiin, monissa vain 15-20 prosenttia rakennuksista säilyi vahingoittumattomina.

Myös siviiliuhrien määrä oli valtava, pommituksissa kuoli satoja tuhansia ihmisiä, yksin Hampurissa yli 30 000 ihmistä. Hampurissa ihmiskunta sai aikaan palopommeilla myös ensimmäisen omatekoisen tulimyrskyn ja lämpötila nousi jopa 1500 asteeseen.

Siitä, kuinka onnistuneita liittoutuneiden pommitukset olivat, on kiistelty niin ikään sota-ajasta lähtien. Saksan sotilasteollinen tuotanto saavutti huippunsa vasta vuoden 1944 puolivälissä, kun massapommituksia oli kestänyt jo kaksi vuotta. Tuotannon romahdus vuoden vaihteessa 1944-45 aiheutui pikemminkin raaka-ainepulasta kuin teollisuuslaitosten pommituksista; joskin pommitukset pysäyttivät tuotannon väliaikaisesti juuri pommitetuilla alueilla.

Siviiliväestön pommitukset eivät myöskään murtaneet kotirintaman selkärankaa, eivätkä aiheuttaneet levottomuuksia tai kapinoita, vaikka etenkin britit olivat niin - ainakin virallisissa puheissa - toivoneet. Pikemminkin kävi päinvastoin, pommitukset vain lujittivat siviiliväestön vastarintatahtoa. Ja jos taistelumoraalissa esiintyi paikallista murenemista, Saksan sisäisen terrorin välikappaleet Gestapo ja SS pitivät huolen siitä.

Yli 2200 pommikonetta, 3860 tonnia pommeja

Amerikkalaisten esittämistä varaumista huolimatta sekä heidän että brittien pommikoneet lähtivät liikkeelle illalla 13. helmikuuta suuntanaan barokkikaupunkien helmi Dresden. Ensimmäinen RAF:n Lancaster-koneiden pommitusaalto alkoi noin kello 22. Toinen Lancaster-aalto oli kaupungin yllä yöllä noin kello 1.30. Aamulla olivat vuorossa Yhdysvaltain ilmavoimien USAF:n 1350 konetta täydentämässä tuhon.

USAF pudotti Dresdeniin 1200 tonnia pommeja. Brittien lähes 900 pommikonetta pudotti kaupunkiin lähes 1500 tonnia pommeja sekä lähes 1200 tonnia fosforipohjaisia palopommeja, jotka aiheuttivat kaupungissa infernon. Vaatteisiin tai ihoon takertunut fosfori poltti ikään tai sukupuoleen katsomatta. Silminnäkijät ovat kertoneet, kuinka SS, sotilaat ja poliisi ampuivat jokeen tai suihkulähteisiin hypänneitä ihmisiä lopettaen heidän kärsimyksensä, koska fosfori syttyi uudelleen palamaan heti kun, ihmiset nousivat pinnalle.

On mahdotonta saada selville, kuinka moni kuoli Dresdenissä 13.-14. helmikuuta välisenä yönä. Varovaisimmat arviot puhuvat 30 000, suurimmat 135 000 kuolleesta. Yleisimmät arvioit liikkuvat noin sadassatuhannessa kuolonuhrissa. Vuonna 1939 Dresdenissä oli 600 000 asukasta, mutta helmikuussa 1945 kaupungissa oli satojatuhansia Saksan itäisistä osista puna-armeijaa paenneita pakolaisia, joita ei rekisteröity mihinkään.

Dresdenin tuhoamisen jälkeen britit pommittivat maan tasalle vielä mm. Würzburgin, Hildesheimin ja Halberstadtin, joilla niin ikään ei ollut mitään sotilaallista merkitystä.

Toisen maailmansodan pommitustrategioiden kummallisuuksiin kuuluu myös se, että liittoutuneet eivät koskaan pommittaneet kuolemanleiri Auschwitzia, vaikka sen olemassaolo oli tiedossa jo vuonna 1942. Se ei ehkä ollut sotilaallisesti merkityksellinen kohde, koska siellä tapettiin "vain" 1,1 miljoonaa juutalaista ja valmistettiin orjatyövoimalla synteettistä kumia Saksan armeijan tarpeisiin.

Auschwitzin pommitusta pyysivät kesäkuussa 1944 mm. Juutalainen maailmankongressi (WJC) ja sotapakolaisjärjestö War Refugee Board. Jos liittoutuneet olisivat pommittaneet Auschwitzia kesällä 1944, olisi ehkä edes osa 400 000 Unkarin juutalaisesta pelastunut.

Saksalaisille Dresdenin pommitus on antanut oikeutuksen esiintyä paitsi sotaan ja kansanmurhiin syyllisinä, myös sodan uhreina. Näkökulma, jota kaiketi ainakin tässä tapauksessa voitaneen pitää oikeutettuna. Uusnatseille ja revisionisteille pommitus on antanut aiheen myös hourailla "pommitusholokaustista".

Kerro kaverille

Ulkomaat

Tulosta