PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Ulkomaat 

Syyttömäksi todettu elinkautisvanki vapauteen

DNA kaatoi murhatuomion 27 vuoden jälkeen

EH, 18.3.2009


Britannian valitustuomioistuin on kumonnut 57-vuotiaan Sean Hodgsonin elinkautistuomion baariapulaisen murhasta. DNA-kokeet osoittivat, ettei 27 vuotta vankilassa istunut mies voinut olla syyllinen.

Southamptonilaisen baariapulaisen Teresa De Simonen, 22, murhasta tuomittu Hodgson ehti istua elinkautistuomiostaan 27 vuotta. Hän oli pitkään väittänyt olevansa syytön tunnustettuaan aikanaan ripissä roomalaiskatoliselle papille murhan olleen yksi sadoista rikoksista, joihin hän oli syyllistynyt.

Varsinaisessa oikeusistunnossa hän oli sanonut olevansa patologinen valehtelija.

Hodgson tuotiin keskiviikkona hovioikeuden istuntoon Lontooseen kuulemaan, kun oikeuden puheenjohtaja ja kolme muuta tuomaria tuomitsivat hänen 1982 saamansa tuomion "epäilyttäväksi" ja kumottavaksi.

Hodgsonin jutun toimitti oikeudelle kiireellisesti viime viikolla Rikostapausten uudelleenarviointikomitea, kun tuomitun uudet asianajajat vaativat DNA-testiä.

Uusia tuomiopurkuja?

Komitean mukaan DNA-löydökset herättivät vakavaa huolta monen muunkin murhatuomion oikeellisuudesta, minkä vuoksi komitea vaati useiden tuomioiden uudelleen tarkastelua.

Syyttäjän edustajana puhunut Sarah Whitehouse kertoi oikeudessa, että juttu olisi ratkaistu jo 11 vuotta sitten, mutta rikoslaboratorio oli kertonut tuomitun silloisille asianajajille, että he eivät löytäneet mitään DNA-materiaalia.

Tuomion kumoaminen tarkoittaa, että Hodgsonista tulee yksi pisimpään syyttömänä istunut vanki. Hänen kohtalotoverinsa on Stephen Downing (kuvassa), joka istui linnassa syyttömänä 27 vuotta konekirjoittaja Wendy Sewellin tappamisesta Derbyshiressä. Mies vapautettiin vuonna 2001.

Lähde: Timesonline

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake