PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Tiede 

Teenjuonti pienentää aivohalvausriskiä

SH, 27.2.2009


Vähintään kolme kuppia päivässä intialaista tai kiinalaista teetä pienentää aivohalvauksen riskiä, osoittaa tuore tutkimus.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden toteuttamassa tutkimuksessa havaittiin, että tee saattaa olla voimakas ase taistelussa aivohalvauksia vastaan.

– Kolme kuppia teetä päivässä pienensi halvausriskiä 21 prosentilla. Mitä enemmän juo, sitä paremmat mahdollisuudet on välttää halvauskohtaus, totesi tohtori Lenore Arab.

Arab on innoissaan tuloksista, sillä tee olisi yksinkertainen ja myrkytön keino välttää aivohalvaus tai vähentää sen aiheuttamia vaurioita.

Teet sisältävät antioksidantteja

Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että mustalla ja vihreällä teellä on samankaltaisia suotuisia vaikutuksia, koska ne sisältävät soluja suojaavia antioksidantteja. Antioksidantit yhdistetään yleensä hedelmiin, vihanneksiin ja punaviiniin.

Lääkärit uskovat, että teessä olevat yhdisteet saattavat vähentää verisuonille aiheutuvaa tuhoa. Tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia, jotta voidaan määritellä, miten tee tarkasti ottaen vaikuttaa ruumiiseen.

– Ylenmääräisellä kofeiinin nauttimisella uskotaan olevan vaikutusta korkeaan verenpaineeseen, joka on suurin yksittäinen halvauksen riskitekijä, huomauttaa Joanne Murphy brittiläisestä aivohalvausyhdistyksestä. Hän suosittelee maltillista teen kulutusta.

Tutkimuksesta kertoi brittiläinen The Daily Telegraph -lehti.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake