PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Rautaruukki liittyi tulossukeltajiin

RS, 19.3.2009


Teräskonserni Rautaruukki liittyi torstaina tulosvaroittajien joukkoon. Yhtiö arvioi kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen ennen veroja jäävän selvästi tappiolliseksi.

Syynä odotettuakin heikompaan tuloskehitykseen on terästuotteiden erittäin matalana jatkunut kysyntä. Myös asiakkaiden korkeat varastot ja niiden purkaminen ovat vähentäneet kysyntää alkuvuoden aikana. Se taas on painanut terästuotteiden hintoja.

Terästuotannon pääraaka-aineiden kustannukset ovat kuitenkin edelleen korkealla tasolla, vaikka yhtiö odottaakin niiden laskevan loppuvuotta kohden.

Rautaruukki valittaa terästuotannon matalan kapasiteetin käyttöasteen nostavan merkittävästi tuotetun teräksen yksikkökohtaisia kiinteitä kustannuksia, mikä on osaltaan heikentänyt yhtiön teräsliiketoiminnan kannattavuutta.

Yhtiön mukaan markkinatilanteen vuoksi Raahen terästehtaan toisen masuunin käynnistämiselle ei vielä ole ollut edellytyksiä. Raahen tehtaan toinen masuuni pysäytettiin väliaikaisesti joulukuun alkupuolella 2008. Helmikuun alussa annetussa ohjeistuksessa yhtiö arvioi konsernin vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoisen liikevaihdon ja -voiton jäävän merkittävästi vuoden 2008 viimeisestä neljänneksestä.

Isoista teollisuusyhtiöstä tulosvaroituksensa ovat jo antaneet Stora Enso ja Ahlstrom.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake