PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Talous 

Palvelujen ympäristövaikutukset luultua suurempia

PP, 16.3.2009


Suomen ympäristökeskuksen johdolla tehty tutkimus osoittaa, että kotimaiset palvelut aiheuttavat enemmän ympäristövaikutuksia kuin on luultu.

Tuotannon ja kulutuksen näkökulmasta kotimaan kulutus ja investoinnit aiheuttavat runsaat puolet kansantaloutemme globaaleista ympäristövaikutuksista. Vajaa puolet Suomen ympäristövaikutuksista syntyy vientituotteiden valmistuksesta. Ilmastonmuutoksen osalta kotimaan toiminnot aiheuttavat vientiteollisuutta hieman suuremmat vaikutukset.

Kun vientituotteiden tuotannon vaikutukset suodatetaan pois, suurin osa jäljelle jäävistä kulutuksen vaikutuksista aiheutuu asumisesta, ravinnosta ja yksityisautoilusta. Kiinteistöpalveluiden, julkisen liikenteen ja muiden palveluiden osuus ympäristövaikutuksista on noin 40 prosenttia.

Vaikka palveluiden ympäristövaikutukset maksettua palvelua kohti ovat alhaisia, niiden suuri käyttömäärä aiheuttaa huomattavia vaikutuksia. Tässä mielessä kulutuksen siirtyminen tuotteista palveluihin ei välttämättä johda päästöjen vähentymiseen.

Suomen ympäristökeskuksen, Oulun yliopiston Thule instituutin ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen kehittämä ENVIMAT-malli antaa globaalin kokonaiskuvan Suomen kansantalouden ympäristövaikutuksista. Hanke toteutettiin osana ympäristöministeriön koordinoimaa ympäristöklusterin tutkimusohjelmaa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake