PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

MTV3: Kokoomus haluaa kolme ydinvoimalaa

IA, 19.3.2009


Valtionyhtiöstä vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies esittää, että ensi syksynä myönnettäisiin luvat kolmelle uudelle ydinvoimalalle - eli kaikille lupaa hakeneille.

- Emme usko, että niitä välttämättä rakennetaan samaan aikaan, mutta tässähän puhutaan pitkälle tulevaisuuteen ulottuvasta energiapolitiikasta, Häkämies selittää MTV3:n haastattelussa.

Keskustan näkemys on toinen. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on viimeksi sanonut, että Suomeen tarvitaan korkeintaan yksi uusi ydinvoimala, jos sitäkään.

- Kokoomus lähtee siitä, että rahoittajat ja rakentajat pystyvät arvioimaan voimaloiden määrän, kannattavuuden ja rakentamisjärjestyksen. Valtio tottakai katsoo sitten turvallisuuskriteerit. Kokoomuksen mielestä rahoittajat ja rakentajat saavat ratkaista.

Häkämies arvioi, että Teollisuuden voima, Fennovoima ja Fortum voisivat saada lupansa jo ensi syksynä.

- Varsinkin tässä talouskriisissä tarvitaan uskoa siihen, että 2020-luvulla Suomessa on edelleen teollisia työpaikkoja. Näitä työpaikkoja ei pidä liputtaa ulos sähkön saatavuuden ja sähkön hinnan takia.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake