PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

"Lisäydinvoimaa tarvitaan turvaamaan riittävä kapasiteetti ja omavaraisuus"

Naukkarinen vastaa Pekkariselle: Lisäydinvoimaa tarvitaan

IA, 16.3.2009


Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi Hufvudstadbladetissa, että Suomi ei tarvitse lisäydinvoimaa kuin korkeintaan yhden laitoksen verran tai ei lainkaan nykyisen neljän ja yhden rakenteilla olevan lisäksi. Ministeri Pekkarinen perusteli arviotaan pelkästään sähköenergian vuotuisen tarpeen laskelmillaan eikä hän lainkaan arvioinut sitä, miten voidaan turvata riittävä kapasiteetti ja sähköenergian saanti myös huippukuormitustilanteissa, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo.

Naukkarinen muistuttaa, että juuri viime vuoden lopulla hallituksen julkistamassa ilmasto- ja energiastrategiassa asetettiin tavoitteeksi nykyistä suurempi omavaraisuus niin, että omalla tuotantokapasiteetilla pystyttäisiin kattamaan huipun aikainen kulutus ja mahdolliset tuontihäiriöt.

Naukkarinen huomauttaa, että huippukuormitustilanteissa Suomi on ollut hyvin riippuvainen sähköntuonnista, sen osuus on ollut jopa noin 20 prosenttia kokonaiskapasiteetista eli noin 3000 MW.

- Tuonnin varaan ei tulevaisuudessa enää voida kuitenkaan tuudittautua. Suomesta poistuu myös ensi vuosikymmenellä huomattava määrä sähköntuotantokapasiteettia, jota on korvattava uusilla investoinneilla, hän sanoo.

Naukkarinen uskoo, että taloudellisen tilanteen parantuessa myös sähkön käyttö tulee edelleen kasvamaan.

- Tulemme tarvitsemaan merkittäviä investointeja niin uusiutuvaan energiaan, hyötysuhteeltaan tehokkaaseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon kuin ydinvoimaankin. Riittävillä investoinneilla voimme pienentää päästöjä, vähentää riippuvuutta tuontienergiasta ja pitää huolta kohtuuhintaisesta energiasta, Naukkarinen painottaa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake