PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Politiikka 

Uudesta ministerinimityksestä päätetään tänään

Katainen Verkkouutisille: Kanerva ei voi jatkaa ministerinä

ILKKA AHTOKIVI, 1.4.2008


Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoo Verkkouutisille tehneensä raskain mielin päätöksen Ilkka Kanervan (kok.) jatkosta ulkoministerinä. Katainen katsoo, ettei Kanervalla ole edellytyksiä jatkaa toimessaan.

Katainen toteaa, että viimeiset viikot Kanervan ympärillä ovat olleet äärimmäisen raskaat.

- Tämä aika on ollut raskasta Ilkalle. Tämä on ollut myös puheenjohtajan urani raskain päätös. Ike on ystäväni ja hän on tehnyt työnsä ulkoministerinä loistavasti, sanoo Katainen murhe äänessään.

Hän kertoo, että viime keväänä ministeriryhmäänsä valitessaan hän kävi läpi nimiä joidenkin läheisten ihmisten kanssa ja Ilkka Kanervan kohdalla monet esittivät epäilyjä Kanervan nimityksestä johtuen hänen värikkäästä menneisyydestään.

- Kävin nimityksen yhteydessä myös keskustelun hänen kanssaan, jossa totesin nämä epäilyt ja sanoin, että ministeriaikana en halua, että joudumme vastaaviin tilanteisiin kuin aiemmin. Sen hän lupasi minulle. Tätä lupausta hän ei kyennyt pitämään, Katainen sanoo.

- Olen halunnut tehdä ratkaisuni rauhallisen ja huolellisen harkinnan jälkeen saatuani kaikki tiedot asianosaiselta itseltään. En ole halunnut reagoida epämääräisten lehtitietojen perusteella, hän korostaa.

Katainen kertoo Verkkouutisille käyneensä Kanervan kanssa maanantaina illalla perusteellisen keskustelun aiheesta ja hänen käyttäytymisestään.

- Tämän keskustelun yhteydessä minulle on muodostunut selkeä kokonaiskuva tilanteesta. Ratkaisuni takana ei ole mitään yksittäistä tekijää, vaan kyseessä on kokonaisuus. Kokonaisuuteen kuuluu harkintakyvyn puute yksityiselämässä, hämmennystä aiheuttaneet lausunnot sekä toimintakyvyn heikkeneminen yleisen uskottavuuden romahdettua.

- Arvioni perusteella Kanerva ei enää nauti sellaista luottamusta ja yleistä kunnioitusta, joka mahdollistaisi hänen jatkamisensa ministerinä. Näiden seikkojen valossa hänen kykynsä toimia ulkoministerin tehtävässä on ratkaisevasti heikentynyt, Katainen sanoo.

Raskas päätös

Moni suomalainen varmasti miettii, miksi miehelle, joka on tehnyt työnsä hyvin, ei anneta vielä kerran viimeistä mahdollisuutta?

- Uskokaa pois, tämä on se asia, jota minäkin olen miettinyt pääni puhki. Vastaus on kuitenkin se, että yhtä ministeriä ei voida asettaa tilanteeseen, jossa hänellä on enemmän ehdollinen luottamus kuin muilla. Ministerin tehtävien hoidon onnistuminen on lopulta kiinni myös siitä, koetaanko ministeri yleisesti rehelliseksi ja taitavaksi henkilöksi. Suomalaisilla on oikeus toimintakykyisiin ministereihin ja hallitukseen, Katainen vastaa.

Hän jatkaa, että jokaisen on voitava saada anteeksi, jos erehtyy.
- Jokainen meistä tekee virheitä monesta eri syystä. En halua olla rakentamassa puhtaiden yli-ihmisten poliittista kulttuuria, jossa kyttäys- ja lynkkausmentaliteetti johtavat silmänpalvontakulttuuriin. Minä olen antanut jo hänelle anteeksi, mutta tästä ei ole nyt kysymys. En vain koe mahdolliseksi sitä, että yksi ministereistämme joutuisi olemaan jatkuvasti puun ja kuoren välissä, Katainen perustelee.

Kokoomuksen puheenjohtaja sanoo päätöksensä olleen raskas.
- Kyseessä on ystäväni ja pitkäaikainen työtoverini. Kyseessä on ihminen, joka on tehnyt paljon hyvää tälle maalle. Vuoden aikana hän on rakentanut Suomen ulkosuhteita mallikkaasti ja korjannut paljon niitä heikkouksia, joita maallamme on ollut, Katainen antaa vilpitöntä tunnustustaan.

"Riskistä huolimatta"

Katainen kertoo, että päätöstä on erityisesti vaikeuttanut myös se, että viimeaikaisen mediamylläkän aikana häntä on alkanut mietityttämään, voiko hän ylipäänsä tehdä tämän kaltaista ratkaisua, "koska minua todennäköisesti tultaisiin syyttämään median painostukseen taipumisesta".
- Tästäkin riskistä huolimatta teen, niin kuin oikeaksi koen, koska päätökselle on julkisuudesta riippumattomat aidot perusteet, hän sanoo.

Hän muistuttaa sanoneensa heti kohun alettua, että aikuinen mies hoitakoon yksityisasiansa.
- Valitettavasti näin ei heti käynyt. Hän on pyytänyt suomalaisilta anteeksi, mikä on palautteen perusteella isolle osalle suomalaisia riittänyt ja hyvä niin. Minun oli kuitenkin tehtävä arvio hänen toimintaedellytyksistään jatkossa.

Katainen arvelee, että monet suomalaiset voivat pitää päätöstä arvoiltaan kovana ja julmana.
- Raskas tämä on inhimillisesti ajateltuna, hän myöntää, mutta toteaa, että Kanerva on toisaalta itse antanut aiheen viimeaikaiselle kirjoittelulle toimillaan ja tulkinnanvaraisilla kommenteillaan.

- On kohtuullista olettaa, tiedotusvälineiden kirjoittavan tämänkaltaisista asioista. Toisaalta ilmassa on ollut vastenmielisiä saalistuksen omaisia piirteitä, jossa inhimillinen tragedia on ollut toisille vertaansa vailla oleva mielenkiintoinen ammatillinen haaste, Katainen sanoo.

Itse tekstiviestien sisältöön Kokoomuksen puheenjohtaja ei edelleenkään halua ottaa kantaa.

- En ole luonteeltani moralisti, enkä siksi edelleenkään ala moralisoimaan tekstiviestien sisällöillä. Päätökseeni ei myöskään ole niinkään vaikuttanut tekstiviestien julkaiseminen. Ratkaisuni perustelu on monesta erilaisesta tiedosta ja tekijästä muodostunut kokonaisnäkemys, Katainen sanoo Verkkouutisille.

Kokoomus päättää uudesta ministerinimityksestä tänään tiistaina. Aamulla kello 9.00 kokoontuu Kokoomuksen puoluehallitus ja kello 11.00 eduskuntaryhmä. Tämän jälkeen pidetään tiedotustilaisuus eduskunnassa Kokoomuksen ryhmähuoneessa.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake