PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Pääkirjoitus 

Kiva komissio, kurja parlamentti?

 17.2.2009


Hallitus antaa keväällä eduskunnalle EU-selonteon, jossa se määrittelee, mitä Suomi Euroopan unionin suhteen lähivuosina tavoittelee. Ajankohta on suotuisa: kesällä valitaan uusi europarlamentti ja uusi komissio. Syksyllä Irlannin kansanäänestyksessä ratkeaa myös Lissabonin sopimuksen kohtalo.

Tahdolle ja toiminnalle on tilausta. Sen perusteella, mitä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja ulkoministeri Alexander Stubb linjasivat selonteon pohjiksi kaksi viikkoa sitten järjestetyssä Suomen EU-politiikan tahtotila –seminaarissa, niin myös tahtoa on olemassa.

Suomen kunnianhimoisimpiin tavoitteisiin kuuluu varainkäytön uudistaminen. Kuten Stubb totesi: Unioniin sijoitettujen eurojen tuotto ei ole paras mahdollinen. Muotoilu oli kohtelias, sillä nykyinen tukipolitiikka on avittanut eurojen valumista korruptioon ja järjestäytyneelle rikollisuudelle. Haittana on ollut myös alue- ja rakennepolitiikan pirstaloitumisesta, jossa kohtuuttomasti resursseja on kaikilla tasoilla kulutettu heikosti vaikuttavien hankkeiden valvontaan ja hallinnointiin.

Olisi ehdottomasti Suomen ja koko unionin etu, että tämä mekanismi korvattaisiin osaamisen ja infrastruktuurin kehittämiseen liitetyillä laajoilla ohjelmilla, jollaisia Vanhanen peräsi.

Suomen etu on myös sisämarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Protektionismi nostaa päätään talousvaikeuksien myötä, jolloin kaupan esteiden purkaminen käy vaikeammaksi. Toisaalta juuri nyt suomalaisetkin vientiyritykset kaipaavat parempaa pääsyä omille eurooppalaisille kotimarkkinoille. Kansallinen etu on tässäkin myös unionin etu.

Vanhasen tavoitelistalla oleva finanssivalvonnan tehostaminen varmasti etenee puolestaan Suomesta huolimatta. Ulkosuhteissa taas yhdellä suulla puhuminen ja vaikutusvallan kohentuminen riippuu aivan keskeisesti Lissabonin sopimuksen kohtalosta. Molemmille tavoitteille on hyvä kuitenkin liputtaa julkista tukea. Vanhasen kotimarkkinayleisön lämmittelyksi voi puolestaan laskea toiveen, että Suomen maatalous joskus olisi kokonaisuudessaan pohjoisen tuen piirissä.

Laveamman pohdinnan paikka olisi kuitenkin se, millä tavalla Suomen tulisi asennoitua instituutioiden asemaan. Vanhanen puolusti puheessaan komission vahvaa asemaa. Samalla siitä oli luettavissa neuvostoon kohdistuva pelko, että sille kuuluvia asioita sovittaisiin isojen jäsenmaiden kesken Suomen yli. Parlamentti puolestaan sai osakseen ripitystä suomalaismeppien, myös keskustalaisten, kautta, jotka olivat äänestäneet työaikadirektiiviä vastaan.

Pääministerin tulkinta kansallisesta edusta tarkoitti huolen kantamista julkisista menoista. Kun samaa huolta olivat kantaneet myös komissio ja neuvosto, niin parlamentti kantoi huolta päivystystyöntekijöistä. Perusteltuja kansallisia etuja molemmat.

Olisi lyhytnäköistä tulkita, että jokin EU:n instituutioista, neuvosto, parlamentti tai komissio, olisi enemmän kansallisen etumme puolella kuin jokin toinen. Hallituksella on asiallisesti vahva EU-tavoitepaketti syntymässä. Tätä kokonaisuutta ei kannattaisi sotkea sillä, että keskeisiä instituutioita jaetaan vuohiin ja lampaisiin: kivaan komissioon, epäilyttävään neuvostoon ja kurjaan parlamenttiin.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake