PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Myyrmannin räjäyttäjä toimi yksin

IA, 31.1.2003


Myyrmannin kauppakeskuksessa Vantaalla lokakuussa tapahtuneen räjähdyksen esitutkinta on valmistunut. Tutkinnassa on selvitetty, että 19-vuotias vantaalainen Petri Gerdt on yksin räjäyttänyt rakentamansa teräs- ja lyijyhauleja sisältäneen pommin kauppakeskuksessa.

Muita tekoon osallistuneita henkilöitä ei tutkinnan mukaan ole ollut. Syytä tekoon ei ole saatu selvitetyksi.

Voimakas ja vakavaa tuhoa aiheuttanut räjähdys sattui Myyrmannin kauppakeskuksessa perjantai-iltana 11. lokakuuta noin kello 19.35. Alkuvaiheessa räjähdystä pidettiin onnettomuutena, mutta jo muutamien tuntien kuluttua ilmeni, että kyseessä oli rikos.

Räjähdyksen seurauksena Myyrmannissa käynnistettiin oloissamme poikkeuksellisen laajat ja mittavat pelastus- ja evakuointitoimet pelastus-, lääkintä- ja poliisiviranomaisten sekä useiden vapaaehtoisjärjestöjen yhteisvoimin. Räjähdyksessä kuoli seitsemän henkilöä ja 115 sai eriasteisia fyysisiä vammoja. Kaikkiaan 164 henkilöä joutui turvautumaan lääkärin tai terveyspalvelujen apuun.

Myyrmannin kauppakeskus avattiin räjähdyksen vaatimien korjausten jälkeen 30. lokakuuta. Kauppakeskuksen kiinteistölle aiheutuneiden vahinkojen lisäksi noin sadalle liikkeenharjoittajalle aiheutui räjähdyksestä erilaisia omaisuus-, tuote- tai välillisiä vahinkoja. Yhteensä vahinkojen määrä on yli 4,7 miljoonaa euroa.

Räjähdystä on tutkittu kuutena murhana ja törkeänä tuhotyönä. Tutkinnan aikana on kuulusteltu noin 350 henkilöä ja puhuteltu useita kymmeniä henkilöitä sekä tarkastettu yli 700 vihjettä. Rikostutkintaan on KRP:n lisäksi osallistunut tutkijoita Vantaan ja Espoon poliisista sekä suojelupoliisista.

Osana rikostutkintaa on tehty yksi rikoshistoriamme laajimmista teknisistä tutkimuksista. Tutkimuksesta vastasivat Etelä-Suomen rikostutkimuskeskukset ja Keskusrikospoliisi.

Esitutkintapöytäkirja on jatkossa yhtenä perusteena mm. Valtiokonttorin ja vakuutusyhtiöiden korvauspäätöksille.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake