PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Yhdeksästä kanalasta löydetty salmonellaa

RUOKATIETO-IA, 16.3.2009


Salmonellaa on löytynyt tähän mennessä yhdeksältä kanatilalta. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan luku voi kasvaa, kun ulostenäytteistä saadaan uusia tuloksia. Yksikönjohtaja Kaija Varimo Evirasta toteaa, että nyt voidaan puhua jo melko isosta epidemiasta.

Enin osa saastuneista tiloista sijaitsee Lounais-Suomessa, joka on kananmunantuotannon pääaluetta. Joukossa on myös yksi sadantuhannen munivan kanan suurtila.

Salmonellan saastuttamat kanat hävitetään. Tiloilta ei ole päässyt munia eteenpäin, koska munapakkaamot ovat sopineet pidättävänsä munia varastossa tulosten valmistumiseen asti.

- Edessä on nyt lintujen hävittäminen ja kananmunien ohjaaminen teolliseen tuotantoon. Kuluttajille asti salmonellatilojen munia ei tule, koska varmuustoimenpiteenä pakkaamot ottavat vastaan munia vain niistä kanaloista, joiden näytteet ovat olleet puhtaita, kertoo Varimo.

Kaikkien näytteiden tutkimiseen menee Varimon mukaan useita viikkoja, vaikka sekä eläinlääkärit että Evira ottavat näytteitä ja analysoivat niitä jatkuvasti. Rehunäytteiden otto tulee työllistämään myös TE-keskuksia, hän arvioi.

Periaatteessa ei ole estettä sille, että tilojen linnut ja kananmunat voidaan hyödyntää elintarviketuotannossa tuotteisiin, joiden valmistusprosessiin kuuluu kuumennus, Varimo toteaa.

Varimo ei usko, että salmonellaepidemia ja pakkaamojen varotoimenpiteet aiheuttaisivat kananmunapulaa.

- Pääsiäismunamarkkinat eivät varmaankaan häiriinny, hän sanoo.

Kaikkiaan 770 tilaa epäilyksen alaisena

Viime viikolla selvisi, että myös sianrehussa on todettu salmonellaa, joka on samaa salmonellatyyppiä kuin munintakanaloissa todettu kanta. Rehut on valmistettu samalla linjalla Rehuraision tehtaalla. Tehdas puhdistettiin ja avattiin uudelleen käyttöön torstaina.

Eviran mukaan epäilyksenalaisia siipikarja- ja sikatiloja on nyt yhteensä 770. Kaksi kolmasosaa tutkittavista tiloista on sikatiloja.

Sikatiloilla otetaan nyt myös ulostenäytteitä, joiden tuloksia ei ole vielä saatu. Varimon mukaan teurastamoille voidaan toimittaa sikoja, vaikka tulokset eivät ole valmiit, koska Eviralla ei ole lakisääteistä perustetta kieltää sitä. Teurastamot ohjaavat tarvittaessa sianlihan kuumennettuihin tuotteisiin.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake