PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Ei todisteita ihmiskaupasta thai-hierontapaikoissa

IA, 14.3.2009


Poliisi ei löytänyt thai-hierontapaikkoihin kohdistamassaan tutkintaprojektissa merkkejä ihmiskaupasta, kertoo Turun Sanomat lauantaina.

Sisäministeriön tekemästä yhteenvedosta selviää, että hierontapaikoissa tarjotaan seksipalveluja, mutta varsinaista ihmiskauppaa tutkinnassa ei paljastanut.

Yhteenvedossa kuitenkin muistutetaan, että projektin aikana tehdyt yksittäiset valvontaiskut eivät riitä paljastamaan paritukseen tai ihmiskauppaan liittyviä suuria kokonaisuuksia. Järjestelmällisen parituksen paljastaminen vaatisi viranomaisilta usean kuukauden tarkkailua.

Viime syksynä käynnistynyt projekti poiki kuitenkin muutaman esitutkinnan, joista oikeuteen asti etenee ainakin Turussa paljastunut tapaus. Siinä kahta hierontapaikkaa pyörittänyttä naista syytetään törkeästä parituksesta. Tutkinnan yhteydessä paljastui myös thai-hierontapaikkojen toimintaan liittyviä taloudellisia ja verotuksellisia epäselvyyksiä.

Suomessa arvoidaan olevan 350 thai-hieromoa. Poliisi valitsi niistä noin 40 tarkkailtavaksi.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake