PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Nettistudio
Eurostudio
Haku Verkkouutisista
RSS
Kotimaa 

Poliisin arkea seurataan televisiossa jenkkimalliin

IA, 26.1.2009


Suomalaisen kenttäpoliisin tavallista arkea nähdään tammikuusta alkaen televisiossa Jim-kanavalla koko talven ja kevään verran dokumenttisarjassa Poliisit. Tämän tyyppiset ohjelmat ovat perin suosittuja ja lukuisia etenkin Yhdysvalloissa.

Dokumentissa mukana olevat tamperelaiset vanhemmat konstaapelit Kari Palonen ja Janne Rauma sanovat kuitekin, että "työ ei todellakaan ole samanlaista kuin amerikkalaisissa räiskintäsarjoissa".

Tamperelaiskaksikon lisäksi mukana ovat Aki Uotila ja Jonne Rinne Jyväskylästä, Marcus Sundström ja Kristian Mickelsson Turusta sekä Harri Valkeapää ja Sari Nuolikoski liikkuvasta poliisista.

Poliisijohtaja Jorma Toivanen sanoo olevansa mielissään siitä, että peruspoliisin arkea tuodaan esille.
- Suomalaisen poliisin luotettavuus syntyy siitä tavallisesta poliisin työstä, jota tehdään kentällä, Toivanen sanoo.

Hän toivoo, että sarjasta olisi apua poliisin rekrytoinnille, joka tällä hetkellä on aallonpohjassa.

Sarjan tuottaja Aito Median toimitusjohtaja Ilkka Hynninen korostaa, että ohjelma perustuu todellisiin tilanteisiin. Asiakkaiden henkilöllisyys on kuitenkin häivytetty ja kotikeikkojen ajaksi on kamerat sammutettu.

Poliisit-sarja alkaa tänään maanantaina ja se kestää toukokuun puoliväliin saakka. Puolen tunnin mittaiset ohjelmat alkavat Jim-kanavalla. Jokaista partiota kuvattiin neljän jakson verran, yhteensä jaksoja on siis 16.

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyToimitusPalautelomake