PääkirjoitusPolitiikkaKotimaaUlkomaatTalousTiedeKolumnitAjassaSisältö
Haku Verkkouutisista
RSS
Ajassa 

Suomenko rannat rakkaimmat?

IKK, 2.6.2002


Suomalaiset ovat jo 150 vuoden ajan isänmaallisesti laulaneet Maamme-laulun riimiä "ei vettä rantaa rakkaampaa". Yrittävätköhän länsinaapurit tilastoillaan evätä meiltä tuon oikeuden?

Ruotsissa on ensimmäistä kertaa mitattu ja laitettu kirjoihin sekä kansiin maan rantaviivojen kokonaispituus. Mittausurakan tulos kertoo, että maassa on rantaviivaa kaikkiaan 386 000 kilometriä eli noin 9,5 kertaa maapallon ympärysmitta.

Merenrantaa tilasto kertoo Ruotsilla olevan 11 500 kilometriä. Sisäjärvien ja -vesistöjen rantaviivan pituus on yli 81 prosenttia kokonaismäärästä eli 314 000 kilometriä. Järvissä ja vesistöissä sijaitsevilla saarilla on rantoja 28 800 kilometriä ja merten saarilla 31 700 kilometriä.

Senkin ovat tilastonikkarit laskeneet, että Ruotsissa on siis keskimäärin 860 metriä rantaviivaa neliökilometrillä.


Suomi laskenut järvet ja saaret

Tasan eivät rannat ruotsalaisten kesken jakaudu. Lääneittäin tarkasteltuna reilu viidennes rantaviivasta - 85 700 - kilometriä näet sijaitsee asukasluvultaan vähäväkisimmässä ja pohjoisimmassa Norrbottenin läänissä. Suhteellisesti lyhin pätkä rantaa on Gotlannin läänissä, vähemmän kuin yksi prosentti koko maan rantaviivan pituudesta.

Ja jos on Norrbotten rannoiltaan rikkain lääni on myös siellä sijaitseva Kiiruna rannoiltaan rikkain kunta. Kiirunassa on rantaviivaa peräti 16 800 kilometriä. Pisimmän rantaviivan omaavien 15 kunnan osuus koko maan rantaviivasta on reilu kolmannes eli noin 35 prosenttia.

Samalla ruotsalaiset tulivat mitanneeksi suurten järviensä rantojen pituudet. Laskelma osoittaa, että eniten rantaviivaa on Vänernissä, 1 867 kilometriä. Vätternin rantojen pituus on 550 km, Mälarenin 1 141 km ja Hjälmarenin 357 km.

Suomikin on laskenut jo järviensä ja saartensa määrän. Mutta koska saamme katetta kansallishymnillemme?

Copyright Verkkouutiset - ISSN 1458-4441Suomen Kansallisverkko OyMediakorttiPalautelomake