Sisäministeri Ritavuori ammuttiin kotiovelleen

ALEKSI AHTOLA, 14.2.2002

Suomen viimeisestä ministerin murhasta on helmikuun 14. päivä kulunut 80 vuotta. Uhri oli sisäasianministeri Heikki Ritavuori, jonka äärioikeistolainen terroristi ampui kuoliaaksi ministerin kotioven edustalla Nervanderinkadulla Helsingin Töölössä. Ritavuori oli kuollessaan vain 42-vuotias.

Heikki Ritavuori oli ammatiltaan lakimies, jonka poliittinen ura liikkui pitkälti oikeudenkäyttöä sivuavissa asioissa myös politiikan maailmassa. Aluksi hän kuului Nuorsuomalaiseen puolueeseen, joka vetosi Suomen suuriruhtinaskunnan omiin lakeihin suhteessaan Venäjään.

Suomen itsenäistyttyä poliittinen tilanne muuttui, ja Nuorsuomalainen puolue hajosi: lähinnä monarkistinen vähemmistö nuorsuomalaisista liittyi Kansalliseen kokoomukseen ja puolueväen tasavaltalainen enemmistö perusti Kansallisen edistyspuolueen.

Tasavaltalaisten kellokkaisiin kuulunut Ritavuori oli mukana itsestään selvästi edistyspuolueeseen liittyneessä enemmistössä. Pienestä edistyspuolueesta muodostui varsin kiinnostava värisäie poliittisella kartalla.

Aatemaailmaltaan puolue oli sekä porvarillinen että liberaali, mutta puolueen vahva vasemmisto-oppositio suhtautui kriittisesti liberalistiseen talouspolitiikkaan. Yleensä edistyspuolue laskettiin poliittiseen keskustaan.

Voi sanoa, että edistyspuolue oli aikansa kykypuolue, sillä sen pääosin kaupunkilainen kannattajakunta oli suhteellisen korkeasti koulutettua. Lisäksi huomattava osa maan lehdistöä, muun muassa jo silloin vaikutusvaltainen Helsingin Sanomat, kuului sen äänenkannattajiin.

Edistyspuolueen ehdokas Kaarlo Juho Ståhlberg voitti ensimmäiset presidentinvaalit vuonna 1919.

Vaikeaan tehtävään

Vuonna 1919 hallitusmuodon ja Ståhlbergin valintaan keskeisesti vaikuttanut Heikki Ritavuori valittiin sisäministeriksi. Hänen ministerikaudekseen osui äärimmäisen vaikea aika, koska nuoren valtion johdolla oli auktoriteettiongelmia eivätkä verisen sisällissodan haavat olleet läheskään parantuneet.

Ritavuori työskenteli aktiivisesti punavankien armahduslakien puolelta, mikä vähensi rajusti hänen suosiotaan oikealla.

Toisaalta Ritavuoren alainen Etsivä keskusrikospoliisi (EK) kamppaili kovin ottein maanalaisen SKP:n kanssa, minkä piiristä Ritavuori sai paljon vihamiehiä. Keskustelu laitavasemmiston kanssa lainehti kuumana varsinkin jupakassa, jossa väärää tietoa saanut EK maksoi agentilleen tappopalkkion eloon jääneestä kommunistijohtaja Otto-Ville Kuusisesta.

Kumousta hautovaa äärivasemmistoa pahemmaksi ongelmaksi sisäministerille muodostui voimansa tunnossa oleva äärioikeisto, joka ei tuntenut luottamusta tasavallan johtoa kohtaan, vaan päin vastoin vihaa ja katkeruutta monarkistien häviön sekä kenraali C.G.E. Mannerheimin presidentinvaaleissa kärsimän tappion takia.

Mannerheimin tilalle valitun presidentti Ståhlbergin varovainen ulkopolitiikka raivostutti hyökkäyshaluista oikeistoa. Kun presidentti esti ylipäällikkönä hyökkäyksen vakinaisella armeijalla, niin oikeisto hyökkäili rajan yli itse mobilisoimillaan vapaaehtoisjoukoilla.

Sisäministerin huolena oli myös Suojeluskuntajärjestö, jonka johdossa suunniteltiin jopa vallankaappausta. Järjestön piirissä ahkerasti juonittelevat henkilöt yrittivät myös lisätä järjestön itsenäisyyttä.

Ritavuori asettui näkyvästi vaatimaan päinvastoin valtiovallalle lisää mahdollisuuksia päättää Suojeluskuntien asioista. Hän joutui ns. Suojeluskuntaselkkauksen yhteydessä junailemaan järjestöä keskustalaisempaan suuntaan. Selkkauksen vuoksi Ritavuoresta tuli oikeistolehdistön silmätikku.

Heimosota ja salamurha

Todella suuriin vaikeuksiin Ritavuori joutui vasta vuonna 1921, jolloin oikeistoaktivistit organisoivat Itä-Karjalaan kapinan, jonka avustamiseksi he järjestivät yksityisarmeijan. Tämä aiheutti suuria poliittisia vaikeuksia: maan hallitus sai Neuvosto-Venäjältä nootin, ja sodan uhka leijui ilmassa.

Sosialistinen työväen puolue julkaisi ns. rauhanvetoomuksen, jonka seurauksena sisäministeriön alainen poliisi suoritti paljon pidätyksiä.

Rauhantahoisuuttaan vakuuttelevan hallituksen ulkoisen uskottavuuden vaaransi Karjalan kapinahallituksen ministereiden läsnäolo Suomessa. Sisäministerinä Ritavuori joutui antamaan karkotuspäätöksen, jota ei pantu toimeen, mutta ministeri oli taas kerran oikeistolehdistön hampaisiin.

Sissisodan käynti Itä-Karjalassa tuotti heikosti aseistautuneille heimosotureille vaikeuksia. Ritavuori joutui asemansa takia vastaamaan värväykseen ja vapaaehtoisiin liittyvän avustustoiminnan rajoittamisesta sekä tekemään päätökset rajan yli pakenevien vapaaehtoisten aseistariisumisesta ja pidättämisestä.

Oikeistolehtien vihamielinen kirjoittelu sisäministeriä vastaan lehdistössä kärjistyi suoranaiseksi vihakampanjaksi. Lapuan yhteiskoululla pidettiin aktivistipiirien kokous, jossa jyrkkään sävyyn vaadittiin Ritavuoren eroa sisäministerin tehtävistä.

Taskussa uhkauskirje

Voimakas viha herätti Ritavuoren ystävissä kummastusta, sillä yksityishenkilönä häntä pidettiin harvinaisen rauhallisena, reiluna ja suorana miehenä.

Tiukankaan paikan tullen Ritavuori ei jättänyt ystäviään pulaan, vaan hän esimerkiksi koetti pelastaa 1918 mielestään epäoikeudenmukaisesti vangittua kansanedustaja Sulo Wuolijokea (sd.) vankeudesta. Ennen Suomen itsenäistymistä Ritavuori tunnettiin rohkeana tsaarinvallan vastustajana.

Helmikuun 14. 1922 Heikki Ritavuori oli lähdössä kotoaan Nervanderinkatu 11:stä, kun tuntematon mies ampui hänet ovelle. Vainajan taskusta löydettiin uhkauskirje. Työmieheksi pukeutunut murhaaja tilasi taksin Siltasaareen Helsingin Kallioon.

Poliisin epäilyt kohdistuivat ilmeisesti aluksi maanalaiseen kommunistipuolueeseen, mutta varsin pian itseään jalkaan ampunut murhamies paljastui. Hän oli häiriintyneeksi kuvattu aatelismies, entinen ylioppilas Ernst Tandefelt, joka joutui teostaan vankilaan, mutta muita mahdollisia salaliittolaisia ei koskaan saatu kiinni.

Yllättävän monet olivat kuitenkin hengessä mukana. Sen osoittaa esimerkiksi erään äärioikeistolaisen vaikuttajan kirje tiedemies Kai Donnerille: "Luin tiedon Ritavuoren lopusta perin suurella mielihyvällä, niin kuin tulen aina lukemaan tiedot ryssänkätyrien kuolemasta."

Kirjoittaja on historiaan erikoistunut vapaa kirjoittaja.

Kerro kaverille

Ajassa

Tulosta