Tuore kirja esittelee "gurujen" ajatuksia
Uusi talous on muotia ja muutosvoimaa
Vaatii hyvää mielikuvitusta verrata Elcoteqin hallituksen puheenjohtajaa Antti Piippoa tai Tieto-Enatorin toimitusjohtajaa Matti Lehteä rocktähtiin.
Toimittaja Olli Mannisella mielikuvitusta riittää,
sillä hänen mukaansa piipot ja lehdet ovat uuden
ajan rocktähtiä ja pörssiin listautuneiden
it-yhtiöiden osakekurssit nykypäivän listahittejä.
Manninen laukoo näkemyksiään tiistaina
julkistetussa kirjassaan Uuden talouden gurut,
johon hän on haastatellut 20:tä suomalaista
it-alan yritysjohtajaa ja visionääriä.
- He ovat uuden talouden guruja, jotka saavat
aikaan kiihkeämpiä keskusteluja kuin
tupo-neuvottelut tai kansanedustajien
palkankorotukset, Manninen hehkuttaa
hengästyttävään tyyliinsä kirjan esipuheessa.
Kirjassa haastateltujen näkemykset uudesta
taloudesta vaihtelevat. Monet keskittyvät
erittelemään uudenlaisia liiketoimintamalleja ja
ansaintalogiikkoja. Toiset etenevät laajempiin
ajatuskuvioihin.
Icon Medialabin varatoimitusjohtajana nykyisin
toimiva Alex Nieminen esimerkiksi sulkee Nokian
kokonaan pois uuden talouden piiristä.
- Minusta kysymys on ennen kaikkea asenteesta,
joka perustuu kykyyn hyödyntää uusia sähköisiä
viestimiä tai yritysten verkostoitumista, Nieminen
toteaa.
Yhteiskunnat muutosten keskellä
Elcoteqin Antti Piippo ja Tieto-Enatorin Matti Lehti
eivät kirjassa halua varsinaisesti puhua uudesta
taloudesta. Piipon mielestä kyse on uudesta
taloudellisesta järjestyksestä. Lehti taas käyttää
mieluummin tietoyhteiskunnan käsitettä.
Piippo katsoo, että meneillään olevassa
globalisaatioprosessissa muutokset kohtaavat
paitsi yrityksiä, myös kansallisvaltioita ja
kulttuureja.
Hänen mielestään maailmantalouteen
syntyneet riippuvuussuhteet luovat hyvän
perustan globaalille rauhalle.
Lehden mukaan muutokset yhteiskunnassa ovat
vasta päässeet vauhtiin. Hän katsoo, että emme
elä vielä tietoyhteiskunnassa, koska vain 2-3
prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta syntyy
digitaalisissa verkoissa.
Lehti kiteyttää käsityksensä digitaalisesta
vallankumouksesta leikkisään mukaelmaan
Kommunistisesta manifestista: Kaikkien maiden
tietokoneet, liittykää yhteen!
- Siitä on nyt nähty esimerkkejä hyvässä ja
pahassa, kun kaikkien maiden tietoverkot ovat
yhdessä. Jonkun tuhoojaviruksen leviäminen
ympäri maailmaa parissa päivässä on tietysti
omanlaatuinen ennätyksensä, Lehti toteaa.
Medialle syytöksiä kapea-alaisuudesta
Uutta taloutta koskeva kirjoittelu ja kommentointi
suomalaisissa tiedotusvälineissä rajoittuu varsin
usein teknisten innovaatioiden ruotimiseen.
Toisinaan esiin nostetaan yksittäisilmiöitä, kuten
F-Securen Risto Siilasmaan nousu miljardööriksi
tai it-yhtiöiden osakkeita jonottavat
keskivertokansalaiset.
Uuden talouden gurut -kirjassa sekä Manninen
itse että hänen haastateltavansa moittivat
mediaa kapea-alaisuudesta.
Saunalahden
toimitusjohtaja Harri Johannesdahl esimerkiksi
myöntää, että Kauppalehden taannoiset
kirjoitukset yhtiön talousahdingosta loukkasivat.
Tosin kirjassa arvostellaan kovin sanoin myös
it-yhtiöitä, joiden listautumisen yhteydessä ilmeni
selvää rahastuksen makua. Meniren
toimitusjohtaja Peter Seligson epäilee, että
monen kohdalla maine ja omatunto kärsivät
vakavia kolhuja.
- Jos lähtee tonkimaan ja katsomaan, millaisia
haippeja ja puolivalheita keväällä tehtiin, niin huh
huh, Seligson huokailee.
STT-MH
8.9.2000
Talous -sivulle
|