Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti
Venäjä supistaa armeijaansa 400 000:lla
Venäjä supistaa asevoimiaan 400 000 miehellä kolmen vuoden
sisällä. Samaan aikaan on tarkoitus uudistaa neuvostoajalta
peräisin oleva komentojärjestelmä, kertoi venäläinen
sotilasuutistoimisto AVN torstaina.
Ydinsukellusvene Kurskin uppoaminen viime kuussa sai
presidentti Vladimir Putinin kiirehtimään asevoimien
uudistamista. Putin sanoi tuntevansa syyllisyyttä 118 sotilaan
hengen vaatineesta onnettomuudesta ja lupasi toimia
varmistaakseen sen, että maan armeijasta tulee "luja,
nykyaikainen ja hyvin palkattu".
AVN lainasi Venäjän puolustusministeriön korkea-arvoista
edustajaa, jonka mukaan asevoimia supistetaan nykyisestä 1,2
miljoonasta 800 000 sotilaaseen.
Edustajan mukaan asevoimien
uudistuksen myötä Venäjän mittavat, maasta laukaistavien
ydinaseiden varastot siirretään asevoimien yleisesikunnan
alaisuuteen.
Venäjällä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jatkuvasti
keskusteltu asevoimien uudistuksen tarpeesta, mutta selkeisiin
toimiin on päästy vain harvakseltaan.
Sotilaiden moraalia on
osaltaan murentanut myös heikko palkkataso, sillä
puolustusmäärärahat ovat vähentyneet tuntuvasti sitten
Neuvostoliiton päivien.
Ruotsilta sotilaita, aluksia ja
koneita EU:n
kriisinhallintajoukkoihin
Ruotsi tarjoaa EU:n kriisinhallintajoukkoihin sotilaita, aluksia ja
tiedustelukoneita. Ruotsi lähettää perjantaina ehdotuksensa
kriisinhallintajoukkoihin osallistumisesta Brysseliin.
Ensi vaiheessa Ruotsi voi antaa EU:n käyttöön 900
rauhanturvaajaa, muutaman miinanraivausaluksen, neljä
Viggen-tiedustelukonetta ja Hercules-kuljetuskoneita.
Myöhemmin sotilaiden määrää voidaan nostaa 1 500:aan ja
kalustoa voidaan vahvistaa muutamalla JAS-39 Gripen
-tiedustelukoneella sekä sukellusalus Hallandilla, joka alun
perinkin on rakennettu toimimaan lämpimämmissä vesissä kuin
Ruotsin rannikolla.
Sotilaiden ja sotakaluston lisäksi Ruotsi on valmis antamaan
EU:n käyttöön myös pelastuskalustoa ja humanitaarista apua.
Ruotsin puolustusministeri Björn von Sydow on jo aiemmin
sanonut, että ruotsalaiskomppania on valmis toimiin jo
vuodenvaihteessa, jolloin Ruotsista tulee EU:n
puheenjohtajamaa.
EU järjestää marraskuussa ns. voimavarakokouksen, jossa
jokainen jäsenvaltio ilmoittaa lopullisen tarjouksensa
kriisinhallintajoukkoihin. Suomi on alustavasti ilmoittanut
antavansa 1 500 rauhanturvaajaa EU-joukkoihin.
Albania hävittää armeijan
varastoista ryöstettyjä aseita
Albania aikoo tuhota 100 000 siviileiltä pois kerättyä laitonta
asetta Yhdysvaltain, Saksan ja Norjan tuella, kertoivat
viranomaiset torstaina.
Albanialaiset ryöstivät yli 600 000 asetta armeijan
asevarastoista kevään 1997 mellakoiden yhteydessä. Noin puoli
miljoonaa asetta on yhä siviilien käsissä.
Köyhän Albanian asukkaat ovat olleet haluttomia luovuttamaan
aseitaan uusien mahdollisten levottomuuksien pelossa. Maan
parlamentti onkin joutunut venyttämään aseiden
poiskeräämisen takarajaa aina vuoteen 2002 asti.
Albanian puolustusministerin Ilir Gjonin mukaan vielä ei ole
selvää, kuinka aseet hävitetään. Todennäköisintä on, että ne
sulatetaan Elbasanin terästehtaalla Keski-Albaniassa.
Hävittäminen on määrä saada päätökseen vuoden loppuun
mennessä.
Yhdysvaltain edustajan mukaan Yhdysvallat tukee
voimakkaasti aseiden hävittämisprojektia. Myös muut Balkanin
maat voisivat hänen mukaansa ottaa asiassa oppia Albaniasta.
Länsi-Timorin
pyssynheiluttajat uhkaavat
Indonesian vakautta
Länsi-Timoria terrorisoivat aseelliset joukkiot, jotka eivät ole
kenenkään valvonnassa, uhkaavat niin Indonesian vakautta
kuin Itä-Timorin itsenäisyyspyrkimyksiäkin.
YK-työntekijöiden
murhat Atambuan pakolaiskeskuksessa osoittavat, että Timorin
saaren länsiosa on täydellisen sekasorron vallassa. Indonesialle
surmat ovat myös diplomaattinen katastrofi, sillä maan talous
on hyvin riippuvainen ulkomaisista rahahanoista.
Australian ulkoministeri Alexander Downer vaati torstaina, että
Indonesian on viimeistään nyt saatettava aseelliset joukkiot
valvontaansa, riisuttava ne aseista sekä palautettava
Länsi-Timoriin laki ja järjestys.
On ilmeistä, ettei Indonesia hallitse edes omia asevoimiaan.
Siitä kertoo se tosiseikka, ettei Jakartan hallitus ole pystynyt
hajottamaan joukkioita, joita se oli mukana muodostamassa
yrittäessään turhaan painostaa itätimorilaisia äänestämään
itsenäisyyttä vastaan.
Itsenäisyysäänestyksestä on kulunut vuosi, mutta ns.
puolisotilaalliset joukot mellastavat yhä mielin määrin
Länsi-Timorissa, myös pakolaisleireissä, joissa on yhä 120 000
YK:n väliaikaisesti hallinnoiman Itä-Timorin pakolaista.
Osa pyssymiehistä on luovuttanut ja lähtenyt kotiin. Mutta
jäljelle jääneet ovat Itä-Timoria terrorisoineiden
pyssynheiluttajien ydinjoukko, samoja miehiä, jotka tappoivat
Itä-Timorissa satoja ihmisiä ja pakottivat tuhansia lähtemään
kodeistaan.
Joukkioiden taustavoimista ei ole tarkkaa tietoa. Jotkut
tarkkailijat ja diplomaatit arvioivat, että pyssymiesten tukijat
ovat entisen presidentin Suharton liittolaisia, joita ajaisi
pyrkimys viedä huomiota pois Suhartoa vastaan esitetyistä
vakavista kavallussyytteistä.
Harva sen sijaan uskoo, että asevoimat edelleen tukisi
instituutiona puolisotilaallisia joukkoja. On silti selvää, etteivät
joukkiot voisi jatkaa riehumistaan ilman korruptoituneiden
poliisien ja armeijan upseerien tukea.
Pedofiilit kastroitavaksi Latviassa?
Latviassa lasten hyväksikäytöstä tuomituille
rikoksenuusijoille saatetaan määrätä
kastraatiorangaistus, mikäli keskiviikkona jätetty
lakiesitys astuu voimaan.
Aloitteen uudesta rangaistuskäytännöstä teki
konservatiivipuolueen kansanedustaja Juris Vidins,
joka on ammatiltaan lääkäri. Vidinsin mukaan
pedofilia on sairaus, joka voidaan parantaa
kastraatiolla.
Lakiesitys antaa tuomarille mahdollisuuden
määrätä toistuvasta lasten hyväksikäytöstä
tuomittu rikollinen kastroitavaksi.
Kastraatio
estää miehillä testosteronin ja naisilla
estrogeenin vaikutuksen elimistössä. Kastraatio
voidaan suorittaa kemiallisesti tai poistamalla
sukupuolirauhaset. Miehillä kastraatio johtaa
impotenssiin.
Lakiesitys jätettiin vain vajaa viikko sen jälkeen
kun tunnettu latvialainen mallitoimiston johtaja
tuomittiin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi
vankeuteen neljän teini-ikäisen pojan
seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Aiemmin tänä
vuonna Latviassa herätti kohua tapaus, jossa
kahta ministeriä syytettiin seksipalvelujen
ostamisesta alaikäisiltä. Syytökset kuitenkin
kumottiin tutkinnan jälkeen.
Sapattilentokielto
poistuu Israelissa
Israelin valtion omistama El Al -lentoyhtiö saa
jatkossa lentää myös lauantaisin. Aiemmin
lauantain lennot oli kielletty juutalaisten
pyhäpäivän sapatin vuoksi.
Liikenneministeri Amnon-Lipkin Schatchat joutui
perumaan kiellon, kun lentoyhtiö valitti
menettävänsä sen vuoksi yli 300 miljoonaa
markkaa vuosittain.
Valtionyhtiöstä poiketen israelilainen yksityinen
lentoyhtiö Arkia on saanut lentää lauantaisin.
Concorde lentää vielä
- Concorden taru ei ole lopussa. Concorde lentää
vielä, vannoi Ranskan liikenneministeri
Jean-Claude Gayssot keskiviikkona ranskalaisen
radioaseman haastattelussa.
Ministeri ei
kuitenkaan esittänyt tarkempia aikamääreitä.
Torstaina Pariisissa kokoontuu
ranskalais-brittiläinen asiantuntijaryhmä, jonka on
määrä pyytää koneen rakentajia keksimään
keinoja, joilla Concorde-onnettomuuden
toistuminen voitaisiin estää, Gayssot kertoi.
Ylivertaisena pidetty, ääntä nopeampi Concorde
menetti lentokelpoisuutensa elokuun 16. päivänä
Ranskan ja Britannian viranomaisten päätöksellä.
Päätöksen taustalla oli heinäkuussa Pariisin
lähistöllä sattunut Concorden maahansyöksy,
jossa kuoli 113 ihmistä.
Maanantaina lentoyhtiö Air France ilmoitti, että
Concorde-lentoja jatkettaneen vasta huhtikuun
2001 jälkeen.
Pilvenpiirtäjiä Tallinnaan
Tallinnan keskustaan nousee lähiaikoina ainakin
kolme uutta kerrostaloa, joiden korkeus on
vähintään kymmenen kerrosta. Korkein on
tiistaina harjakorkeuteensa yltänyt SAS Radisson,
joka on peräti 25-kerroksinen.
Uusi hotelli avaa ovensa vieraille ensi
helmikuussa. Hotellissa on kaikkiaan 277
huonetta, ravintoa juhla- ja kongressitiloineen
sekä 11 erillistä neuvotteluhuonetta, selvittää
hotellin johtajana toimiva ruotsalainen Torbjörn
Bodin. Rakennuksen alakerroksissa on
toimistotiloja 7 500 neliötä.
SAS Radisson on suurin tähän asti Viroon tehty
yksittäinen ulkomainen investointi. Sen hinta on
noin 40 miljoonaa euroa eli noin 320 miljoonaa
markkaa.
Hankkeen takana ovat suomalainen
rakennusyhtymä SRV Development, Finnfund, SAS
Hotel Investment sekä Keski- ja Itä-Euroopan
investointirahasto.
Hotelliketjun pääjohtajan Kurt Ritterin mukaan
ketju avaa ensi vuonna uudet hotellit myös
Klaipedassa ja Pietarissa. Tällöin yhtymän verkko
kattaa noin 30 maata.
Tallinnan keskusta muuttuu myös Stockmannin
tavaratalon ympäristössä, jonne on rakenteilla
kaksi uutta kerrostaloa.
Tavaratalon ja Ühispankin väliselle alueelle
tulevien talojen korkeus on 10 ja 11 kerrosta ja
niiden rakentajina ovat rakennusyhtiöt Skanska ja
Merko. Taloihin tulee liike- ja asuinhuoneistoja.
Ylimpien kerrosten huoneistoista on avoimet
merinäköalat. Näköala-asuntojen neliöhinnat ovat
noin 10 000 markan luokkaa. Talot valmistuvat
ensi keväänä.
Koonnut: IA
8.9.2000
Ulkomaat -sivulle
|