Kashmirista tullut muslimien taistelutanner
Kashmirin kysymys on hiertänyt Intian ja Pakistanin suhteita yli puoli vuosisataa.
Brittiherruuden aikana vuoteen 1947 saakka Intian kartta koostui pikkuvaltioista, jotka olivat enemmän tai vähemmän alistettuja siirtomaa-alueita.
Kun muslimit olivat saaneet
oikeuden oman valtionsa Pakistanin
perustamiseen, saivat muodollisesti itsenäiset
ruhtinaskunnat valita, kumpaan maahan ne
halusivat kuulua.
Kashmirin vuoristoalueen asukkaiden enemmistö
oli muslimeja, mutta heitä hallitsi hindulainen
maharadzha. Kun tämä epäröi, kumpaan valtioon
liittyä, niin pakistanilaiset muslimit valtasivat
Kashmirin "vapauttaakseen" uskonveljensä.
Maharadzha kutsui Intian apuun, jolloin tilanne
kehittyi sodaksi kahden uuden valtion välillä.
Sota saatiin loppumaan YK:n välityksellä vuonna
1948 ja Kashmir jaettiin kahtia tulitaukolinjalla.
Isompi osa päätyi Intian hallintaan.
Kahdessa
turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa
määrättiin, että kashmirilaiset saisivat itse
päättää kansanäänestyksessä, kumpaan valtioon
he haluavat kuulua. Lisäksi Pakistan määrättiin
vetämään joukkonsa pois alueelta.
Kiinakin sekaantunut alueelle
Kashmirin kiistaa mutkistui entisestään vuonna
1959, jolloin Kiina valloitti 38 000 neliökilometrin
suuruisen Aksai Chinin alueen Kashmirista. Intian
mukaan miehitys on laiton.
YK:n Kashmir-päätöslauselmat ovat jääneet
toteutumatta. Intian hallitus pitää Kashmiria
Intian erottamattomana osana; Pakistan
puolestaan pitää joukkojaan tulitaukolinjalla,
epävirallisella rajalla.
Uusi sota käytiin vuonna 1965, mutta se ei
muuttanut mitään. Kashmirin intialaiset asukkaat
näyttivät hyväksyneen asiaintilan, vaikka
useimmat eivät olleetkaan pitäneet itseään
intialaisina.
Aseellinen kapina puhkesi 1980-luvun
lopulla, jolloin osa uusista ryhmistä vaati
tietynasteista itsenäisyyttä, osa liittämistä
Pakistaniin.
Itsenäisyyttä ajavat ryhmät saivat aluksi väestön
tuen. Muslimiryhmistä on kuitenkin vähitellen
tullut osa ääri-islamilaisten kansainvälistä
taistelua oikeauskoisen uskonnollisen
yhteiskunnan luomiseksi.
Islamilaiset
vapaaehtoiset Afganistanista ja arabimaista ovat
ottaneet tehtäväkseen taistella kashmirilaisten
itsenäisyyden puolesta. Monien maiden muslimeja
istuu nyt intialaisvankiloissa, kun heitä on otettu
kiinni Kashmirissa.
Kaikki Pakistanin hallitukset ovat pitäneet pyhänä
velvollisuutenaan vapauttaa Kashmir, mutta vasta
viime kesänä Pakistan myönsi avoimesti, että sen
sotilaat ovat osallistuneet aktiivisesti taisteluihin.
Pakistan ei ole koskaan - korostaakseen
puolueettomuuttaan - liittänyt itseensä toista
Kashmirin osaa. Niin kutsutut Azad (Vapaa)
Kashmir ja Pohjoiset alueet ovat virallisesti
Pakistanin hallinnon suojelualue eli alue, jonka
kansainvälisiä suhteita ja puolustusta hoitaa
toinen valtio.
STT-IA
7.1.2000
Ulkomaat -sivulle
|