Kyhmyjoutsenet käyvät taistelua elintilasta
Suomen joutsenista kyhmyjoutsen on se, jonka kaula linnun uidessa on sirosti kaarella ja nokka viistosti alaspäin. Nokka on kokonaan oranssinpunainen ja sen tyvessä on selvästi näkyvä musta kyhmy. Uidessaan kyhmyjoutsen pitää usein siipiään purjemaisesti hieman koholla.
Juuri sellaisena, herkkänä ja kauniina, joutsen kuvataan saduissa, kiiltokuvissa ja postikorteissa. Kyhmyjoutsenen historiassa on kuninkaallista hohtoa, sillä Rikhard Leijonamielen kerrotaan tuoneen sen Brittein saarille lähes tuhat vuotta sitten.
Kyhmyjoutsenia tarhattiin paitsi pataan pantavaksi myös puistolammikoiden koristukseksi. Myöhemmin ne vaappuivat suurilla yhteislaitumilla, jokaisella nokkaan kaiverrettuna omistajansa merkki.
Pohjolan valloitus
Itämeren alueelle kyhmyjoutsenet ilmaantuivat vasta viime vuosisadalla, ja 1930-luvun alkupuolella ne aloittivat Suomen valtaamisen.
Ahvenanmaan puistoihin tuodut ja sieltä karkuteille lähteneet linnut pesivät silloin ensi kerran luonnonoloissa. Seurakseen ne saivat omin siivin ja omia aikojaan Ahvenanmaalle etelästä lentäneitä yksilöitä.
Saaristomeren ja Turun saariston kautta kyhmyjoutsen nousi pesivänä maihin 1958 Paraisille. Tätä nykyä kaksi kolmasosaa kyhmyjoutsenistamme elää Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla.
Pohjoisimmat kyhmyjoutsenet pesivät Pohjanlahdella Merenkurkun seudulla, Suomenlahdella levinneisyys ulottuu itäisimpään perukkaan. Kyhmyjoutsenen luontaista pesimäympäristöä ovat rannikon ja saariston suojaiset merenlahdet sekä rannikon läheiset rehevät järvet.
Se on oppinut pesimään myös saariston uloimmilla luodoilla ja karikoilla, kunhan niissä on pienikin suojainen poukama laidunalueeksi ja pesäpaikaksi.
Reheväkasvuisissa merenlahdissa saattaa pesiä useitakin kyhmyjoutsenpareja, varsinkin jos niitä ruokitaan, mutta sisämaassa pari ei tavallisesti siedä kotijärvellään muita joutsenia.
Reviirin puolustus
Omaa reviiriään kyhmyjoutsen puolustaa ottein, joista hellyys ja herkkyys ovat kaukana. Jos korkeiksi purjeiksi kohotetut siivet ja muut näyttävät mahtailueleet eivät tuota tulosta, koiras käy siekailematta tunkeilijan kimppuun. Keväthormonien villitsemät koiraat pieksevät toisiaan siivenpankot paukahdellen.
Jotkut kyhmyjoutsenet niin kuin laulujoutsenetkin ahdistelevat kaikkia pesimäympäristössä eteen sattuvia vesilintuja. Tänäkin kesänä joku kyhmyjoutsen hätistelee ihmisiä ja karkottaa uimareita vedestä, joku toinen tunkeutuu kesämökin pihalle herkkupaloja haeskellen.
Kyhmyjoutsenpari elää tavallisesti yhdessä koko eliniän ja palaa vuodesta toiseen pesimään samalle paikalle. Haudonnan aikana naaras hautoo ja koiras pitää valppaasti silmällä ympäristöä. Molemmat vanhemmat huolehtivat tarkasti poikasista, kuten joutsenten elämää seuranneet hyvin tietävät.
Kilpailu elintilasta
Kyhmyjoutsen runsastuu nopeasti, sillä kanta kasvaa parhaimmilla alueilla vuosittain kymmenkunta prosenttia. Pesiviä kyhmyjoutsenia on noin 2000 paria, sama määrä Suomessa on myös laulujoutsenia.
Pesivien lintujen lisäksi meillä on suuri määrä aikuisia, mutta vielä pesimättömiä joutsenia, sillä joutsenet tulevat sukukypsiksi vasta 4-5 vuoden iässä.
Kannan runsastuessa kyhmyjoutsen on alkanut levittäytyä myös sisävesiin, varsinkin reheväkasvuisille järville. Vielä parikymmentä vuotta sitten kyhmyjoutsenen pesinnät rajoittuivat aivan rannikon tuntumassa oleviin järviin. Niistä oli tavallisesti merelle jonkinlainen salmi, jota pitkin kyhmyjoutsen uitti poikasensa avoimemmille vesille.
Ensimmäiset kunnolla sisämaassa pesivät kyhmyjoutsenet ilmaantuivat 1970-luvun alkaessa Lohjalle ja Valkeakoskelle. Nykyisin eri puolilla maata jo muutamat kymmenet kyhmyjoutsenparit ovat asettuneet pysyvän tuntuisesti sisävesiin.
180 päivää avointa vettä
Syksyn kylmyys ja vesien jäätyminen ovat ne tekijät, joiden avulla voi vetää rajan kyhmyjoutsenen levittäytymiselle pohjoiseen. Munien haudonta kestää pitkälti toista kuukautta, noin 35 vuorokautta.
Poikaset tulevat lentokykyisiksi vasta noin 4,5 kuukauden ikäisinä. Kaikkiaan kyhmyjoutsen vaatii noin 180 vuorokautta avoinna pysyviä vesiä pesimisen onnistumiseksi.
Merialueella Pietarsaaren, sisämaassa Oulujärven tienoot ovat vielä kyhmyjoutsenen tavoitettavissa. Suomen pohjoisimmat seudut jäävät siten tulevaisuudessakin laulujoutsenelle, jolle poikasten kasvattamiseen riittää noin 140 vuorokautta jäätöntä aikaa.
Samaan aikaan kun kyhmyjoutsenet ovat alkaneet pesiä sisämaan järvissä ensimmäiset laulujoutsenet ovat ilmaantuneet suojaisiin merenlahtiin.
Jos kyhmyjoutsen ja laulujoutsen sattuvat samalle järvelle tai samaan merenlahteen, suuremman kyhmyjoutsenen luulisi ajavan laulujoutsenen tiehensä.
Eri puolilta on kuitenkin ristiriitaisia tietoja näiden kahden joutsenen yhteenottojen tuloksista. Ehkäpä vahvoilla on se, joka on ensin onnistunut valtaamaan reviirin.
Kyhmyjoutsenen ja laulujoutsenen elinympäristövaatimukset ovat hyvin samanlaiset, biologian käsittein niiden ekologisissa lokeroissa ei ole suurtakaan eroa.
Suomen luontoon on syntymässä mielenkiintoinen näytelmä, kun kummankin joutsenlajin kanta kasvaa nopeasti ja törmäyksiä on yhä useammin mahdoton välttää. Ehkäpä saamme seurata kahden samantapaisen lajin välistä ekologista kilpailua, todellista olemassaolon kamppailua elintilasta.
MATTI LEINONEN
7.7.2000
Kirjoittaja on ympäristöekologian dosentti ja tieto- ja oppikirjailija.
