Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Kotimaa


Vinkkejä vastanvääntöön

Vielä ehtii vastantekoon vaikka paras aika alkaakin olla ohi. Kerimäen 4H-kerhon neuvojan Marja-Liisa Auvisen avustamana on syytä kerrata muutamia perusasioita, joilla hyvän vastan saa aikaan. Oppia ammennettiin paikallisissa vastantekokisoissa.

Kesämökkiväen edessä sukupolvenvaihdos

Suomen nuoriso ei ole vieraantunut luonnosta ainakaan sikäli, että kesämökkielämä kiinnostaa myös nuoria kaupunkilaisia. Olemme edelleen kesämökkikansaa.

Laivoille heinäkuussakin runsaasti hajapaikkoja

Heinäkuu on lomakuukausista kuumin myös laivaliikenteessä. Vilkkain kesäsesonki alkaa juhannuksen jälkeen ja hiipuu vasta koulujen alkaessa elokuun puolivälissä.

Matkailukohteissa yli 25 miljoonaa kävijää viime vuonna

Suomalaisissa matkailukohteissa vieraili viime vuonna yli 25 miljoonaa kävijää. Suuria muutoksia suositumpien matkailukohteiden listassa ei ole tapahtunut vuoteen 1998 verrattuna.

Lääkekorvausjärjestelmää selvittäneeltä työryhmältä väliraportti

Muissa ETA-maissa käytössä olevat lääkekorvausjärjestelmät eivät ole sellaisinaan sovellettavissa Suomeen, toteaa Lääkekorvaustyöryhmä 2000, joka jätti väliraporttinsa maanantaina sosiaali- ja terveysministeriölle.

Suomalaisten ulkomaanmatkailu vilkastui viime vuonna

Suomalaisten matkailu ulkomaille vilkastui vuonna 1999 edellisen vuoden tasaantumisen jälkeen. Kotimaanmatkailun kasvu jatkui kolmatta vuotta peräkkäin.

Kotimaiset eläintuotteet puhtaita

Suomalaisessa lihasta, maidosta ja muista eläimistä saatavista elintarvikkeista ei viime vuonna löytynyt jäämiä kasvuhormoneista tai muista kielletyistä aineista, eikä niitä havaittu myöskään tuotantoeläimistä otetuissa näytteissä.

Kesän tapaturmat sattuvat usein urheillessa tai juhliessa

Tapaturmien riski vaanii varomatonta kesän harrastuksissa ja riennoissa liikkuvaa. Vauhdikkaat liikuntalajit, vieraassa ympäristössä touhuaminen sekä usein alkoholin kohottama juhlamieli lisäävät kesän tapaturmien määrää.

Riittävä perehdyttäminen vähentää kesätyöläisen tapaturmariskiä

Työpaikkojen tapaturmariski on vaarassa kasvaa kesällä, kun nuoret ja innokkaat, mutta yleensä myös kokemattomat kesätyöntekijät tarttuvat toimeen.

Sateenkaariperheille oma käsikirja

Sateenkaariperheet ovat saaneet oman käsikirjan, jossa käsitellään lapsentekoon ja lapsiperhe-elämään liittyviä asioita.

Köyhyysrajan alapuolella elää lapsista viisi prosenttia

Lapset ovat yleensä jääneet tilastoissa sivurooliin. Heidät on joko haudattu liian suuriin ikäluokituksiin tai siivottu kokonaan pois tutkimustuloksia "vääristämästä".

Sivun alkuun