Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Leipäviljan kotimaisuudella on merkitystä kuluttajille



Kolme neljästä suomalaiskuluttajasta pitää tärkeänä, että leipä on leivottu kotimaisesta viljasta. Ruisleivän kotimaisuutta korostetaan himpun verran enemmän kuin vaalean leivän, selviää I.R.O. Researchin tuoreesta haastattelututkimuksesta.


Ruisleivän osalta kotimaisia raaka-aineita pitää erittäin tärkeänä noin 40 prosenttia kuluttajista ja vaalean leivän osalta noin kolmannes kuluttajista.

Kesäkuussa tehtyyn tutkimukseen otti osaa reilut 500 henkilöä eri puolilta Suomea.

Finfoodin Hyvää Suomesta -toiminnan tilaamasta tutkimuksesta selvisi myös, että suurin osa kuluttajista kuvittelee ruisleivän leivotun jo nyt kotimaisesta raaka-aineesta.

Haastatelluista yhteensä 64 prosenttia ilmoitti olevansa melko varma tai aivan varma asiasta. Todellisuudessa kotimaista ruista on tänä vuonna riittänyt vain hyvin harvojen ruisleipien raaka-aineeksi.

Ensi syksyn satonäkymät ovat kuitenkin hyvät, ja ennusteen mukaan jopa ruista saataisiin kotimaisen tarpeen verran peräti kymmenen vuoden tauon jälkeen. Syksyn ruissadoksi ennustetaan tällä hetkellä 115 miljoonaa kiloa ja vehnäsadoksi 590 miljoonaa kiloa. Lopullinen sato on yhä säiden armoilla.


Leipä kuvitellaan liian usein suomalaiseksi

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, minkä perusteella kuluttajat päättelevät leivän suomalaiseksi. Luotettavimpana takeena pidettiin joutsenlippua, jonka perusteella lähes 90 prosenttia haastatelluista uskoi leivän kotimaiseksi.

Lähes yhtä varmana merkkinä kotimaisuudesta pidettiin sitä, että leivän saa tuoreena lähileipomon pakkauksessa.

Liki 70 prosenttia haastatelluista arveli, että kaupan paistopisteestä ostettava leipä on suomalaista. Suuri osa paistopisteiden tuotteista tuodaan kuitenkin valmiina pakasteina ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta.

Lähes 80 prosenttia haastatelluista puolestaan arveli, että suomalainen valmistaja on tae leivän kotimaisuudesta.


Odotettavissa lisää joutsenlippuleipomoita

Kotimaisesta raaka-aineesta kertova joutsenlippu-merkki koristaa tänä vuonna vain harvan leipäpussin kylkeä. Käytännössä merkki puuttuu suurimpien leipomoiden leivistä luomutuotteita lukuunottamatta, sillä kotimaista leipäviljaa saatiin viime vuonna niukasti.

Hyvää Suomesta -toiminnan merkkirekisterissä on tällä hetkellä vain muutama kymmenen pienehköä paikallisleipomoa. Parhaimmillaan joutsenlippun käyttäjäkuntaan on kuulunut satoja leipomoja suuria ja keskisuuria yrityksiä myöten.

Markkinointipäällikkö Carita Nyberg Hyvää Suomesta -toiminnasta uskoo, että joutsenlipun käyttäjien määrä kasvaa tänä syksynä uuden viljasadon myötä.

- Tutkimustulokset antavat vahvistusta sille, että leivän raaka-aineen alkuperällä on kuluttajille yhä merkitystä. Joutsenlipulla on selvää lisäarvoa, hän toteaa.

FF-IA
4.8.2000


Ajassa -sivulle