Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Talous


Yrityksille huomattavat kustannukset rikollisuudesta

Omaisuusrikollisuus koettelee myös yrityksiä. Tuoreen selvityksen mukaan pelkästään yrityksille koituneet kustannukset ovat 2,5-3,5 miljardia markkaa vuodessa eli lähes puoli prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suomen säilytettävä tietotekninen etumatkansa

Innovatiivisuuteen, riskinottoon ja yrittäjyyteen suhtaudutaan Euroopassa yleisesti kielteisemmin kuin Yhdysvalloissa. Euroopan heikkous ilmenee esimerkiksi asenteissa ja ankarassa verotuksessa. Suomessa tilanne riskinotossa ja innovatiivisuudessa on vielä Euroopan keskiarvojakin huonompi.

Bensiinin hinta laskenut kesän huippulukemista

Bensiinin hinta on jatkanut laskuaan alkukesän huippulukemista. Heinäkuun puoliväliin mennessä bensiinin litrahinta oli halventunut keskimäärin 31 penniä kesäkuun vastaavasta ajankohdasta.

Syksy kääntää korot nousuun Euroopassa

Ekonomistit ovat käytännössä yksimielisiä siitä, että korot nousevat syksyn mittaan Euroopassa. Tarvetta rahapolitiikan kiristämiseen luovat euroalueen vahvat kasvuluvut sekä inflaation vauhdittuminen.

Pörssikaupan kasvu lisää sijoitusihmisten kysyntää

Sijoituspalvelualan ammattilaisille riittää kysyntää pankkiiriliikkeissä ja rahastoyhtiöissä. Työvoimaa tarvitaan lisää, koska pörssikauppa käy huomattavasti vilkkaammin kuin takavuosina ja kotitaloudet syytävät yhä enemmän rahaa osakkeisiin ja sijoitusrahastoihin.

Hyvistä rantamökeistä kova kysyntä

Kesämökkien kauppa on käynyt alkuvuonna vilkkaana. Kiinteistönvälittäjien mukaan kaupantekoa jarruttaa lähinnä hyvien kohteiden puute; tasokkaita rantamökkejä ei ole tarpeeksi tarjolla.

USA:n talouskasvu kiihtymässä jälleen

Yhdysvalloista saadut tuoreet talouslukemat enteilevät maan talouden käyvän erittäin korkeilla kierroksilla. Seuraukset voivat olla erittäin merkittäviä myös Suomen taloudelle, mikäli Yhdysvaltain keskuspankki ei onnistu saattamaan hallitusti taloutta hitaammille kasvulukemille.

Merivoimalat saattavat nostaa tuulivoimasähkön merkitystä

Tuulivoimalla tuotetaan Suomessa sähköä vain 0,1 prosenttia eli tuhannesosa sähkön kokonaismäärästä. Tämä marginaalinen tuotantomuoto on kuitenkin kovassa kasvussa. Kahdentoista viime kuukauden aikana tuulivoimalla tuotettu sähkö lisääntyi liki 200 prosenttia.

Venäjän johtavat teollisuudenalat kannattavat länsi-integraatiota

Venäjän johtavat teollisuuden alat - kaasu- ja öljy-yhtiöt sekä metalliteollisuus - kannattavat Venäjän integroitumista länsidemokratioihin, missä niiden tärkeät markina-alueet myös ovat, arvioidaan Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa katsauksessa, joka luotaa maan bisneseliitin ulkopoliittisia näkemyksiä.

Teollisuuden luottamus suhdanteisiin vahvistui heinäkuussa

Teollisuuden luottamus tulevaisuuteen parani heinäkuussa. Luottamusindikaattorin saldoluku oli heinäkuussa 24, kun vastaava lukema oli kesäkuussa 20.

Auton ja asunnon ostoaikeet vähentyneet alkuvuodesta

Kuluttajat uskovat edelleen talouden myönteiseen kehitykseen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 14,5 eli vähän korkeampi kuin kesäkuussa mutta alempi kuin vuosi sitten.

Kodintekniikka käy kaupaksi

Suomalaiset ovat alkuvuoden aikana ostaneet ahkerasti kodintekniikkaa.

Paikallisradioiden kannattavuus keskimäärin heikentynyt

Paikallisradioilla menee keskimäärin edelleen melko huonosti. Niiden kannattavuus on keskimäärin edelleen heikentynyt vuoden takaisesta, ilmenee liikenneministeriön teettämästä selvityksestä.

Luonnonmarjojen markkinat vaihtelevat vuodesta toiseen

Luonnonmarjojen markkinoilla liikkuu Suomessa keskimäärin 50-80 miljoonaa markkaa vuodessa poimijahinnoin laskettuna.

Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti

Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti

Sivun alkuun