Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Työmarkkinoille tarvitaan kolme "uutta" ikäluokkaa

Perho ja Soininvaara huolissaan työttömyyseläkkeen liiasta houkuttelevuudesta



Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho (kok.) ja peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.) löysivät perjantaina julkistetusta Kansallisen ikäohjelman seurantaraportista monta myönteistä seikkaa.


Ministereitä huolestuttaa kuitenkin yli 55-vuotiaiden korkea työttömyys ja liian houkuttelevat eläkejärjestelyt.

Perhon ja Soininvaaran mukaan raportti osoittaa, että käänne parempaan on tapahtunut, ikääntyneiden työllisyys kohentunut ja todellinen eläkeikä nousemassa.

Ministerien mukaan terveydentila on kohentunut ja lisääntynyt tyky-toiminta parantanut työkykyä.


Ikääntyvät pidettävä töissä

Ongelmana Perho ja Soininvaara pitävät edelleen 55 vuotta täyttäneiden korkeaa työttömyyttä.

Työttömyys on runsaan 10 prosentin tasolla 30 ikävuodesta 54 ikävuoteen asti, mutta nousee 25 prosenttiin 55-59-vuotiaiden ryhmässä, mikä ei selity työkyvyn alenemisella. Perhon ja Soininvaaran mukaan yli 55-vuotiaiden työttömyyteen vaikuttaa ikäsyrjinnän lisäksi merkittävästi työttömyyseläkkeen tarjoama mahdollisuus vetäytyä työmarkkinoilta.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi myöhentää pitkällä aikavälillä keskimääräistä työmarkkinoilta poistumisikää kahdella, kolmella vuodella eli lähemmäksi vanhuuseläkeikää. Soininvaara kiteyttää tavan, jolla tavoitteeseen päästään.

- Eläkkeelläolosta pitää tehdä entistä kurjempaa ja työelämässä pysyttelystä entistä mukavampaa, ministeri letkauttaa.

Perhon muotoilee asian niin, että pitäisi huolehtia siitä, että sekä "veto että työntö työttömyyseläkejärjestelmään" heikkenisi.
- Pohdimmekin jo, olisiko työttömyyseläkejärjestelmään tehtävä tarkistuksia, Perho sanoo.


Työikäluokkia kolme lisää

Perhon ja Soininvaaran mukaan sosiaalimenojen osuus ei väestön vanhenemisesta huolimatta tulisi olennaisesti kohoamaan, mikäli elatussuhde pystytään pitämään nykyisellä tasolla.

- Tämä edellyttää, että työttömyys alenee edelleen ja että työmarkkinoille tulee asteittain kolme "uutta" ikäluokkaa. Käytännössä se merkitsee, että työstä luopuminen siirtyy kolme vuotta eteenpäin tai että koulu aloitetaan vuotta aikaisemmin ja työelämässä jatketaan kaksi vuotta pitempään, ministerit toteavat.

Perhon ja Soininvaaran mukaan elatussuhteen korjaaminen edellyttää lisätoimenpiteitä.

- Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen on yhdessä etsittävä sellainen eläke- ja työttömyysturvamalli, joka vähentää selvästi varhaisen työstä luopumisen houkutusta, mutta tarjoaa pitkään työssä olleelle riittävän turvan. Samalla on huolehdittava, että työllistämisedellytykset edelleen paranevat, Soininvaara ja Perho toteavat.


Filatov ilahtui tuloksista

Työministeri Tarja Filatov (sd.) on ilahtunut Kansallisen ikäohjelman tuoreen raportin tuloksista. Ilonaihetta antaa erityisesti naisten kohentunut työllisyys.

Raportin mukaan esimerkiksi 54- ja 57-vuotiaiden naisten työllisyysaste ylittivät jopa korkeasuhdannevuoden 1989 työllisyysasteet.

Nyt ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa jonkin ryhmän työllisyysaste on parempi kuin 10 vuoden takaisen korkeasuhdanteen aikana.

Ministeri Filatov muistuttaa kuitenkin, että tilanteen parantamiseksi on vielä paljon tehtävää. Ikäohjelman toimenpiteitä ikääntyvien työttömien ja työntekijöiden tilanteen parantamiseksi tulee hänen mukaansa edelleen jatkaa.

STT-IA
4.8.2000


Politiikka -sivulle