Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







MEK:n ja matkailuelinkeinon kolmivuotinen kampanja on käynnistynyt

Saksasta tavoitellaan lisäystä matkailutuloon



Saksa on tärkeä markkina-alue, joka tarjoaa edelleen hyviä kasvumahdollisuuksia Suomen matkailuelinkeinolle. Tuoreen Reiseanalyse RA 2000 -tutkimuksen mukaan Saksasta Suomeen suuntautuvan lomamatkustuksen potentiaali on seuraavien kolmen vuoden aikana runsaat kaksi miljoonaa matkailijaa.


- MEK:n uudessa toimintastrategiassa Saksa on Ruotsin, Ison-Britannian ja Venäjän kanssa yksi toimintamme neljästä päämarkkinasta, toteaa johtaja Jaakko Lehtonen MEK:stä.

- Tulemme vahvistamaan markkinointi- ja tutkimuspanoksiamme Saksassa. Saksasta Suomeen suuntautuvan matkailun tulevaisuus näyttää lupaavalta, hän kertoo.

Reisenalysen mukaan vuoteen 2003 mennessä 290 000 saksalaista aikoo viettää lomaa Suomessa, heidän lisäkseen 2,18 miljoonaa henkilöä todennäköisesti lomailee Suomessa.

MEK:n ja matkailuelinkeinon juuri käynnistyneen kolmivuotisen markkinointi- ja myyntikampanjan tavoite on saavuttaa tuosta potentiaalista 5 prosenttia. Se merkitsisi Suomelle noin 100 000 uutta saksalaismatkailijaa lisää seuraavien kolmen vuoden aikana.

Määrä kasvattaisi Suomen Saksasta saamia matkailutuloja noin 420 miljoonalla markalla. Summasta vajaa puolet koostuu matkalipputuloista.

Matkustustaseen ennakkotietojen mukaan Suomi sai vuonna 1999 tuloja Saksasta vajaat 640 miljoonaa Suomen markkaa. Matkalipputulot eivät sisälly summaan.

Uuden kampanjan tavoitteiden toteutuessa Saksasta Suomeen suuntautuvan matkailun tulot kasvaisivat vuoteen 2003 mennessä noin miljardiin Suomen markkaan.


"Nyt tarvitaan sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin"

- Kampanjan vuosittainen kokonaisbudjetti on noin 9 miljoonaa Suomen markkaa, josta MEK:n osuus on neljännes, kertoo markkinointipäällikkö Annamaija Tolonen MEK:n Frankfurtin toimistosta.

- Nyt tarvitsemme kaikkien Saksassa, maailman kovimmin kilpailluilla matkailumarkkinoilla toimivien pitkäjänteistä sitoutumista ja panostusta yhteisiin tavoitteisiin. Talven 2000-2001 osalta pääsemme liikkeelle suurin piirtein suunnitellussa laajuudessa. Kesän 2001 tilanne varmistuu syyskuun lopussa.

Uusi kampanja tavoittelee kesällä entistä nuorempia eli 20-39-vuotiaita kuluttajia. Kesällä kohderyhmään kuuluu hyvin koulutettu ja hyvätuloinen, yksin, puolison tai ystävien kanssa ilman lapsia matkustava saksalainen.

Talvella kohderyhmänä ovat 30-49-vuotiaat pitkälle kouluttautuneet hyvätuloiset pariskunnat, jotka matkustavat lasten kanssa.

- Tällä hetkellä matkailijapotentiaalistamme joka toinen on alle 40-vuotias, korostaa Tolonen.
- Siksi käytämme nyt entistä voimakkaammin Internetiä yhtenä markkinointikanavana.


Suomen valttina aktiviteettien monipuolisuus ja toimivuus

Kolmivuotinen kampanja nostaa esiin Suomen vahvuuden eli tarjonnan monipuolisuuden.
- Saksalaiset matkanjärjestäjät korostavat sitä, että Suomen talven aktiviteettitarjonta on monipuolisempi ja hauskempi kuin muilla Pohjoismailla, kertoo Tolonen.

- Haluamme viestittää potentiaalisille matkailijoille sen, että Suomesta matkailija löytää etsimänsä luonnonrauhan lisäksi monta muuta näkemisen ja tekemisen arvoista asiaa, joita hän ei osannut edes odottaa.

Tuotekehitystä kuitenkin tarvitaan erityisesti kesällä. Tarvetta on helposti, tutusta matkatoimistosta Saksasta tai paikan päältä Suomesta ostettaville ohjatuille tuotekokonaisuuksille.

- Omatoimisesti metsään menevien saksalaismatkailijoiden määrä vähenee koko ajan. Erityisesti uudet Suomen kävijät, joita mm. tämän kampanjan kautta tavoittelemme, haluavat ja tarvitsevat ohjattuja ja valmiiksi reititettyjä retkiä, kertoo Tolonen.

- Tavoittelemme nyt nimenomaan yksittäismatkailijoita, joista on kuitenkin mahdollista saada palvelujen tuottajalle kannattavaa volyymiä.


Saksalaiselle Suomi merkitsee irtiottoa arjesta

Saksalaisten pääsyyt matkustaa lomalle Suomeen ovat rentoutuminen, arjesta irtautuminen ja kiireettömyyden kaipuu. Lisäksi saksalainen hakee Suomesta kulttuuria, kontakteja paikallisiin ihmisiin ja luontoaktiviteetteja.

Saksalaisten suosimat lomamatkustuksen muodot Suomessa ovat kiertomatka, mökkiloma, kaupunkiloma, aktiviteettiloma ja lumiloma. Nämä ovat myös tuoteryhmiä, joihin MEK:n markkinointi Saksassa keskittyy.

MEK järjesti jo torstaina ensimmäisen saksalais-suomalaisen Finnland Akademie -työpajan, jossa kaksi Saksan suurinta matkanjärjestäjää hioo ensi kesän markkinoille suunnattuja matkailutuotteita yhdessä suomalaisten yrittäjien kanssa. Työpaja on osa juuri käynnistynyttä kampanjaa.

Saksasta Suomeen suuntautuva matkailu kasvaa nyt tasaisesti. Vuonna 1999 Suomessa rekisteröitiin saksalaisten yöpymisvuorokausia yhteensä 481 855 (kaikki rekisteröidyt majoitustilat), missä oli edellisvuoteen verrattuna 5,8 prosenttia kasvua.

Viime vuonna Suomi oli ainoa Pohjoismaa, jossa saksalaisten hotelliyöpymiset kasvoivat. Menestys pohjoismaisessa vertailussa jatkui tänä vuonna, sillä tammi-huhtikuussa saksalaisten hotelliyöpymiset kasvoivat kaikista Pohjoismaista prosentuaalisesti eniten (4,4 prosenttia) juuri Suomessa.

IA
4.8.2000


Kotimaa -sivulle