Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti



Sri Lankan hallitus haluaa tarjota tamileille autonomiaa

Sri Lankan hallitus antoi torstaina parlamentille lakiesityksen, jonka tarkoituksena on lopettaa jo 17 vuotta kestänyt sota tamilitiikereiksi kutsuttua LTTE-sissiryhmää vastaan.

Mikäli laki hyväksytään, se takaa 3,2 miljoonalle tamilille entistä suuremman sananvallan niillä alueilla, joilla tamilit ovat enemmistönä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten taistelujen alkamisen vuonna 1983, kun hallitus yrittää muuttaa perustuslakia tamilien hyväksi. Parlamentin odotetaan äänestävän lakiesityksestä keskiviikkona.

Presidentti Chandrika Kumaratungalle buuattiin äänekkäästi, kun hän puhui lakiesityksen puolesta parlamentille. Presidentti kehotti puheessaan parlamentin jäseniä hylkäämään politikoinnin sekä puoluerajat ja kuuntelemaan sydäntään.

LTTE on jo hylännyt tarjouksen todeten kuitenkin, ettei järjestö aio tyytyä mihinkään muuhun kuin täydelliseen itsenäisyyteen.

Yli 60 000 ihmistä on saanut surmansa hallituksen joukkojen ja tamilisissien välisissä yhteenotoissa.


Kolumbialaiset muuttavat ulkomaille tuhannen hengen päivävauhdilla

Yli tuhat kolumbialaista päivässä jättää kotimaansa ja muuttaa ulkomaille. Kolumbian turvallisuuspoliisin mukaan maasta muutti tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ulkomaille 183 415 henkeä. Määrä on 35 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Virallisesti jo yli 3,3 miljoonaa kolumbialaista elää ulkomailla. Lisäksi uskotaan, että laittomia kolumbialaissiirtolaisia löytyy vieläkin enemmän. Kolumbiassa on noin 40 miljoonaa asukasta.

Suurin osa ulkomaille muuttaneista kolumbialaisista on ollut iältään 30-40 -vuotiaita ja hyvin koulutettuja. 60 prosenttia siirtolaisista on päätynyt Yhdysvaltoihin, 30 prosenttia muihin Latinalaisen Amerikan maihin ja noin 10 prosenttia Eurooppaan.

Kolumbialaisten joukkomuuttoon ei ole yhtä selkeää syytä. Viranomaiset arvelevat, että yksi selitys voisi olla maata vaivaava syvä lama. Kolumbian työttömyysprosentti 20,4 on Etelä-Amerikan korkein.

Maan levottomuudet ovat myös voineet vaikuttaa monen lähtöpäätökseen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana jopa yli 35 000 kolumbialaista on saanut surmansa vasemmistosissien ja hallituksen joukkojen välisissä taisteluissa.


Kosovon sota aiheuttanut vakavia mielenterveysongelmia

Kosovon väestö kärsii sodan seurauksena vakavista mielenterveysongelmista. Tiistaina julkistettu amerikkalaistutkimus osoittaa, että niin serbeillä kuin albaaneillakin on masennusta, ahdistusta sekä muita mielenterveydellisiä häiriöitä.

Viime vuonna jopa 43 prosenttia muutama kuukausi sodan päättymisen jälkeen tutkituista Kosovon albaaneista oli sairastunut psyykkisesti.

Neljännes albaaneista menetti sodassa vähintään yhden läheisen ystävän tai perheenjäsenen, ja lähes puolta heistä oli kidutettu. Vajaa viidennes kärsii posttraumaattisesta stressistä, sairaudesta joka yleensä yhdistetään sotilaisiin.

Yhtenä tutkimuksen hälyttävimmistä tuloksista pidetään sitä, että suurin osa albaaneista sanoo vihaavansa serbejä. 43 prosenttia albaaneista haluaisi kostaa kärsimyksensä.

Serbien parissa tehty tutkimus taas osoitti, että he kärsivät jopa albaaneja useammin vakavasta masennuksesta. Lisäksi serbivanhukset kärsivät usein aliravitsemuksesta.


Iranin naisille lisää oikeuksia

Iranissa naiset ovat saaneet oikeuden johtaa omalle sukupuolelleen tarkoitettuja rukoustilaisuuksia, kertoi Iranin valtion uutistoimisto tiistaina. Joukkorukouksia ovat aiemmin saaneet johtaa vain miehet.

Asiasta päätti kuuden korkea-arvoisen islamilaisen juristin ryhmä.

Perustelut päätökselle eivät ole tiedossa. Ainakin päätös ratkaisee ongelman iranilaisissa tyttökouluissa, joissa naiset voivat tästä lähin toimia yhteisrukouksien vetäjinä. Edelleenkään naiset eivät Iranissa saa esimerkiksi asettua presidenttiehdokkaaksi.


Naiset pääsevät Somalian parlamenttiin

Naiset ovat ensimmäistä kertaa Somalian historiassa pääsemässä mukaan maan parlamenttiin. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, seuraavassa parlamentissa on mukana 25 naista. Parlamentissa on 250 paikkaa.

- Se on unelma, josta on tullut totta. Olemme erittäin tyytyväisiä, sanoi naisten etuja ajavan liikkeen puheenjohtaja Asha Haji Elmi maanantaina.

- Kaikki nämä vuodet, kun sisällissota raivosi ja maassa ei ollut hallintoa, juuri naiset pitivät perheet hengissä. He ovat ansainneet tämän, Elmi jatkoi.

Naisilla ei perinteisesti ole ollut mitään roolia islamilaisen Somalian hallinnossa. Maa on ollut sekasortoisessa tilassa vuodesta 1991 lähtien, jolloin presidentti Mohamed Siad Barre syöstiin vallasta.

Somaliaan yritetään parhaillaan luoda uutta hallintoa. Väliaikaishallinnon suunnitelman mukaan parlamenttipaikat jyvitetään maata hallitsevalle viidelle klaanille eli suvulle. Samassa yhteydessä naisille varataan kymmenen prosenttia parlamenttipaikoista.


Putinin tähti nousussa

Venäjä presidentin Vladimir Putinin tähti on nousussa, jos mielipidetiedusteluihin on uskomista.

Tuoreen kyselyn mukaan 73 prosenttia venäläisistä ovat tyytyväisiä Putiniin maansa johtajana. Nousu on huima, sillä kesä-heinäkuun kyselyissä Putinia kannatti noin 60 prosenttia vastanneista.

Suosiota ovat saattaneet kasvattaa tuore eläkkeiden nostaminen sekä Putinin onnistuneet vierailut Pohjois-Koreaan, Kiinaan ja Japanin isännöimään G8-kokoukseen. Kyselyyn vastasi 1 600 venäläistä.


Petrobrasin putki vuosi jälleen Brasiliassa

Brasilian valtiolliselle öljy-yhtiölle Petrobrasille sattui jälleen viikonloppuna kemikaalivuoto. Viikonlopun aikana yhtiön putkesta ehti vuotaa noin 1 000 litraa bensiinin lisäainetta MTBE:tä.

MTBE on myrkyllinen yhdiste, jota lisätään bensiinin parantamaan sen poltto-ominaisuuksia. Yhdisteen tiedetään aiheuttavan syöpää eläimille.

Petrobras havaitsi vuodon sunnuntaina Volta Redondan kaupungin läpi kulkevassa putkessa ja sulki putken. Läheisen Paracambin kaupungin asukkaat olivat havainneet voimakasta kemikaalin hajua ilmassa jo lauantaina. Volta Reconda sijaitsee noin 100 kilometrin päässä maan pääkaupungista Rio de Janeirosta länteen.

Öljy-yhtiön mukaan on olemassa vain "minimaalinen mahdollisuus" kemikaalin vuotamiseen pohjaveteen. Petrobras lupasi maanantaina poistaa ja käsitellä kaiken kemikaalin saastuttaman maa-aineksen vuotokohdan läheisyydestä.

Ympäristöviranomaiset tarkkailevat alueen pohjaveden puhtautta. Viranomaisten mukaan alueen väestö ei ole vaarassa.

Vain kaksi viikkoa sitten Petrobrasin vedenalainen öljyputki rikkoutui ja noin 4 miljoonaa litraa raakaöljyä pääsi Barigui-jokeen. Myöhemmin öljy levisi vielä Iguacu-jokeen, jossa sijaitsevat turistien suosimat Iguazun putoukset. Heinäkuinen öljyvuoto oli Brasilian laajin 25 vuoteen. Onnettomuus oli yhtiön kolmas tänä vuonna.


Myrkkysienet tappavat Ukrainassa ja Venäjällä

Ainakin 111 ihmistä on saanut surmansa ja yli 1 000 sairastunut tänä vuonna syötyään myrkkysieniä Ukrainassa, maan terveysministeriö ilmoitti maanantaina. Kuolleista 27 on ollut lapsia.

Ukrainan terveysministeriö ilmoitti pelkäävänsä, että luvut synkistyvät syksyllä entisestään, kun sienikausi saavuttaa huippunsa.

Myös naapurimaassa Venäjällä yli 70 ihmistä on kuollut tänä vuonna myrkkysieniin. Venäjän viranomaisten mukaan sienikaupan säätely ja valistuskampanjat ovat kuitenkin tehonneet ja kuolonuhrien määrä on selvästi vähentynyt edellisvuosista.


Kiinassa kuolemantuomio huippupoliitikolle

Kiinan parlamentin entinen varapuhemies Cheng Kejie tuomittiin maanantaina kuolemaan. Hänet todettiin syylliseksi yli 30 miljoonan markan summaa vastaavien lahjusten ottamiseen.

Cheng tuomittiin beijingiläisessä oikeudessa, kertoi Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua. Lähes 70-vuotiaalla Chengillä on kymmenen päivää aikaa valittaa tuomiosta, mutta Kiinassa oikeuden päätöksiä ei juuri koskaan kumota valitusten seurauksena.

Chengin kuolemantuomion katsotaan olevan osoitus siitä, että Kiina on puuttumassa virkamiesten lahjontaan kovin ottein. Jos tuomio pannaan täytäntöön, hän olisi korkein korruption vuoksi teloitettu virkamies sitten vuoden 1949 vallankumouksen.


Afganistanissa kuivuus on Allahin rangaistus

Afganistania koetteleva ennätyksellinen kuivuus on jumalallinen rangaistus tottelemattomalle kansalle, ilmoitti Taleban-liikkeen ylin johtaja mullah Mohammad Omar maanantaina. Hänen mukaansa kuivuus on seurausta uskonnollisesta laiskuudesta ja kiittämättömyydestä.

- Useimmat ihmiset ovat rukouksissaan velttoja ja sydämissään kiittämättömiä sekä aiheetta tyytymättömiä islamilaiseen järjestelmään, totesi mullah Omar, joka omiensa keskuudessa tunnetaan "uskollisten kuninkaana".

Hänen mukaansa Afganistanin kansalle sen syntien tähden langennut rangaistus voi viisaiden ennustusten mukaan jatkua pitkäänkin.

Omar kehotti kansalaisia korjaamaan käytöstään, rukoilemaan viidesti päivässä sekä osoittamaan kiitollisuuttaan seuraamalla kuuliaisemmin Talebanin muotoilemaa islamilaista lakia.

Omarin ilmoituksen myötä Taleban-liike tuli myöntäneeksi ensi kerran, että jotkut afganistanilaiset voisivat olla tyytymättömiä elinoloihinsa ääri-islamilaisen liikkeen valvonnassa.

Taleban on määrännyt miehet peittämään päänsä sekä antamaan partansa kasvaa. Naiset eivät saa työskennellä kodin ulkopuolella tai käydä koulua, ja heidän on ulos mennessään verhottava itsensä päästä varpaisiin.

YK:n mukaan kuivuus on ajanut nälänhädän partaalle noin 1,6 miljoonaa afganistanilaista. Ruokapulasta kärsii jopa 12 miljoonaa ihmistä ja YK onkin aloittanut alueella hätäapuprojektin.

Koonnut: IA
4.8.2000


Ulkomaat -sivulle