Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Heinäkuussa Pohjois-Suomessa oli runsaasti hellepäiviä



Heinäkuun keskilämpötila oli koko maassa 15-17 astetta. Kuukauden keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen mukaan keskimääräinen maan eteläosassa.


Yölämpötilat olivat tavallista korkeammat ja päivälämpötilat keskikesälle tyypilliset vaihdellen enimmäkseen 20 ja 24 asteen välillä. Kuukauden loppupuolelle sattui muutama kolea päivä.

Maan keskiosissa heinäkuu oli asteen verran ja Pohjois-Suomessa 1,0-1,5 astetta keskiarvoa lämpimämpi. Kaakosta maahamme liikkuneet matalapaineet toivat mukanaan lämmintä ja samalla hyvin kosteaa ilmaa.

Kaikkein lämpimin ilma suuntautui yleensä Oulun ja Lapin lääneihin. Kesän toistaiseksi helteisimmät päivät olivat Lapissa kuukauden 19. päivän tienoilla. Silloin Inarin ja Utsjoen kunnan alueilla saavutettiin 32 asteen lämpötiloja.

Hellepäiviä oli maan etelä- ja keskiosassa 0-4, mikä oli selkeästi tavanomaista vähemmän. Sen sijaan Oulun ja Lapin läänissä helleraja ylitettiin yleisesti 2-5 päivänä.

Eniten hellepäiviä, kahdeksan kappaletta, oli Sodankylässä, Utsjoki Kevolla oli kuusi hellepäivää. Lapissa tavan-omainen hellepäivien määrä on heinäkuussa kahdesta kolmeen.

Heinäkuussa satoi monin paikoin runsaasti. Myös ukkosia esiintyi tavallista enemmän varsinkin Oulun läänissä ja Lapin läänin eteläosissa. Heinäkuussa Suomen alueella paikannettiin noin 55 000 salamaa.

Tämä ylittää selvästi heinäkuun keskiarvon, joka on noin 40 000 salamaa. Runsaimmat salamointipäivät olivat 22. ja 23. heinäkuuta, jolloin ukkosta esiintyi lähinnä Pohjois-Suomessa.

Kuukauden sademäärä vaihteli suuressa osassa maata 70-130 millimetriin. Eniten satoi Lahdessa, 186 millimetriä, ja Ahvenanmaalla 160 millimetriä. Nämä suurimmat sateet olivat 2,5-3-kertaiset keskiarvoon nähden.

Kuitenkin paikoin maan keskiosassa ja Oulun läänin eteläosassa sademäärät jäivät alle 50 millimetrin, ja niillä seuduilla satoi keskiarvoa vähemmän. Sadepäiviä oli lähes koko maassa tavallista enemmän, 18-28, kun heinäkuun sadepäivien tavallinen määrä on 14-17.

Suurimmat paikalliset päiväsateet olivat yli 40 millimetriä, esimerkiksi 16. heinäkuuta Lahdessa ja Pellossa satoi 43 millimetriä.

Jo keväällä alkanut tuulinen matalapaineiden hallitsema säätyyppi jatkui myös heinäkuussa. Navakan tuulen päiviä oli noin kaksinkertainen määrä, esimerkiksi Helsingin edustalla Isosaaressa niitä oli seitsemän.

Utössä myrskysi 13. heinäkuuta. Erityisen voimakkaita ukkospuuskia esiintyi 15. ja 18. heinäkuuta usealla paikkakunnalla.

IA
4.8.2000


Kotimaa -sivulle