Musta surma kylvi kuolemaa keskiajan Euroopassa
Musta surma saapui Eurooppaan vuonna 1347. Parina seuraavana vuonna rutto niitti ihmishengistä paikka paikoin jopa kaksi kolmasosaa. Kaikkiaan noin 25 miljoonaa ihmistä kuoli taudin eri muotoihin, paiseruttoon, keuhkoruttoon sekä veriruttoon.Vaikka Suomeen asti kulkutauti ei aikalaislähteiden mukaan koskaan ennättänyt, oltiin täälläkin varauduttu pahimpaan. Lopulta rutto pysähtyi Ruotsiin lauhtuneena, mutta voittoisana. Maanosa oli kokenut historiansa pahimman vitsauksen.
Ruton oireet olivat karmeat. Oli oksentelua, huimausta, imusolmukekohtiin nousevia, jopa appelsiinin kokoisia paiseita, ysköksiä tai ripulia taudinkuvasta riippuen. Kuolleisuusluvut keuhkorutossa olivat miltei sataprosenttiset, parantavaa hoitoa kun ei ollut.
Rutto kulkeutui maitse ja meritse Eurooppaan mustarottien ja rotissa olleiden kirppujen kautta.
Tänä vuonna ilmestyneessä teoksessa Ilmestyskirjan ratsastajat - Sota, nälkä, taudit ja kuolema historiassa kerrotaan rottien kantaneen ruttoa Aasiassa ensin omana eläintautinaan. Sairaus levisi, kun mongolit alkoivat laajentaa reviiriään aina Euroopan itälaidalle saakka.
Hyvänä kiipeilijänä eläin pääsi helposti köysiä pitkin kauppalaivoihin ja takaisin maihin. Kun ruttoa yritettiin karanteenein estää, se oli jo myöhäistä. Rottia eivät kaupunginmuurit pidätelleet.
Jumalan vihaa
Musta surma kylvi kauhua edetessään nopeasti ja armotta. Syytä taudin kammottavuuteen etsittiin milloin yliluonnollisesta, milloin väheksytyistä kansanosista - etenkin juutalaisista. Sivistyneimpiin aikalaisiin kuulunut Boccaccio suomii kansalaisia syypäinä ruttoon teoksessa Decamerone.
- Joko taivaankappaleiden vaikutuksesta tai myös jumalattomien tekojemme seurauksena oli Jumalan vanhurskas viha lähettänyt tämän vitsauksen meille kuolevaisille rangaistukseksi, kirjailija vaikeroi.
Oikeampaan osuivat kuitenkin ne messinalaiset, jotka karkottivat mustan surman ensimmäisenä vuotena kaupungin satamasta kaikkiaan kaksitoista genovalaista kauppalaivaa.
Rottien ja kirppujen osuus yht'äkkisiin kuolemiin lienee jäänyt asukkaille hämäräksi, mutta vaisto sanoi, että laivojen tulo ja taudin oireet olivat yhtä kuin pikainen häätö koko laivueelle.
Sisiliasta laivat purjehtivat oikopäätä länteen, Ranskan Marseilleen. Sieltä rutto alkoi kulkea kuin kello - myötäpäivään pahaa aavistamattomiin Länsi- ja Pohjois-Euroopan maihin.
Yhteiskunta eriytyi
Ihmiset kävivät taisteluun mustaa surmaa vastaan karanteenein. Sairastunut eristettiin yhteisöstään 40 päiväksi, mutta usein liian myöhään, jotta läheiset olisivat välttyneet tartunnalta.
Karanteenit johtivat nopeasti siihen, että yhteiskunta jakaantui kahtia itseään tehokkaasti suojaavaan yläluokkaan sekä kärsivään ja kapinoivaan alaluokkaan.
Joukkokuolemista huolimatta väestö ei sulattanut karanteeneja, vaan kiertelevissä kertomuksissa kuultiin kaduille mätänevistä ruumiista, kun eloonjääneet pakenivat henkensä hädässä saastuneilta seuduilta.
Eliitti jakoi asukkaille sääntöjä, joilla taudilta voitaisiin suojautua. Kaupunkien muurien ulkopuolelle ei ollut pääsyä, ruton tappamat haudattiin omiin joukkohautoihinsa, heidän omaisuutensa tuhottiin, sairastuneet suljettiin ruttotaloihin ja näiden omaiset eristettiin koteihinsa.
Seuraavina vuosisatoina karanteenit ylettyivät kaikkiin ruton runtelemiin Euroopan osiin. Vaikka Suomesta aikalaiskuvauksia rutosta ei olekaan, määräsi Augustin Ehrensvärd 1700-luvun lopulla varotoimet myös täkäläiselle väestölle.
- Ketään, joka mätä- tahi muuhun tarttuvaan kuumeeseen kuolee, ei saa haudata tavallisilla, täysillä hautajaismenoilla. Sellaisissa kuolemantapauksissa ovat kaikki kuolinilmoitukset, surunvalitukset sekä kaikenlaiset vierailut vainajan talossa ja kotipaikassa kielletyt, Venäjältä päin tulevaa rutonuhkaa estämään määrätty Ehrensvärd käski.
Kuolleet joukkohautoihin
Ruttoon kuolleiden viimeinen taival maan poveen oli lohduton. Nämä haudattiin nimettöminä yhteishautoihin ja peitettiin valkoiseen kalkkiin.
Mitä enemmän ruumiita tuli, sitä ahtaammiksi hautausmaat kävivät ja joukkohautoja alettiin kaivaa kauas kaupunkien ulkopuolelle.
Laiskat ruumiinkantajat eivät useinkaan jaksaneet viedä lastiaan loppuun saakka ja osa ruumiista jätettiin kaduille tai kipattiin kyydistä heti muurien ulkopuolella.
- Ja pitkin loppukesää kuten syksyn sadekauttakin nähtiin merkillisten, matkustajattomien raitiovaunujonojen rämistävän joka yö pitkin itäistä rantatietä... Kuormanaan kukitetut vainajansa vaunut mennä jytyyttivät kesäiseen yöhön, kuvasi Albert Camus lähemmäksi nykypäivää sijoittuvaa elämänmenoa romaanissaan Rutto.
Paljoakaan ei ollut yhteiskunta muuttunut sitten ruton ensimmäisten vuosien. Ihmiset pelkäsivät yhä lähes varoituksetta iskevää kuolemaa ja halusivat unohtaa taudin kauheudet viemällä kuolleet kauas näkyvistä.
Paniikkimieliala kyti ja leimahti aika ajoin sananmukaisesti liekkeihin. Ruumiita poltettiin tai kärrättiin salaa pois omaisten tietämättä.
Rutto jäi Ruotsiin
Euroopan-turneellaan ruton ensimmäinen aalto, musta surma, ehti vuodessa Italiasta ja Ranskasta kanaalin yli Britanniaan. Vaikka ruton vauhti siellä hieman hidastuikin, koko saarivaltio oli sen kynsissä vuonna 1349.
Britanniasta epidemia eteni Flanderiin ja Saksaan. Keski-Eurooppa jäi muutenkin täysin ruton puristuksiin, sillä tauti uhkasi aluetta kolmelta suunnalta.
Myös Baijeri ja Alpit saivat osansa ja Pohjolaan rutto saapui suoraan Britanniasta jo vuonna 1348. Norja sairastui, sen jälkeen Ruotsi. Sinne sairaus pysähtyi, eikä varmaa tietoa taudin tulosta yli Pohjanlahden Suomen puolelle ole olemassa.
Mustan surman raivo talttui parissa vuodessa, mutta itse rutto jäi elämään. Epidemiat koettelivat jatkuvasti Eurooppaa, Lähi-Itää ja Kiinaa, mutta yhtä tuhoisana tauti ei enää koskaan riehunut.
Viimeistään 1400-luvun puolivälissä rutosta näytti tulleen köyhempien väestönosien tauti, joka valikoi uhrinsa "sosiaalisin" perustein. Syynä oli hygienia: missä rotta, siellä ruttokin.
ESSI KÄHKÖNEN
3.11.2000
Kirjoittaja on Suomen Tietotoimiston toimittaja.
